Oi Mummuseni, viime aikoina olet ollut usein mielessäni, kun olen kokkaillut ruokabravuureitasi ja pohtinut samalla omaa paikkaani sukupolvien ketjussa. Syksyn tullen mausteinen ruoka houkuttelee, mutta myös perinneruoat puoltavat paikkaansa sesongin ruokapöydässä. Mummuni kaalipata oli verratonta, eikä parempaa tee kukaan. Näin hän sen teki, mutta hyppysissään, valurautapadassaan ja patinoituneessa kauhassaan hänellä oli jokin taika, jota ei muilla ole. Hyvää syntyy onneksi myös ilman sitä.
Ja ruokapöydässä kuuluu sitten vääntää kättä siirapin määrästä. Tässä ohjeessa sillä ei ole lotrattu rajattomasti, joten jos mielit makeampaa pataa, käytä enemmän siirappia.
Kaalipata lampaasta
1 keskikokoinen valkokaali
500 g (luomu)lampaan jauhelihaa
2 pientä sipulia
tilkka rypsiöljyä
1 dl siirappia
1,5-2 tl hienoa merisuolaa
1,5 tl kuivattua meiramia
mustapippuria myllystä
Suikaloi kaali ja silppua sipulit. Kuumenna öljy valurautapadassa ja kuullota siinä sipuleita miedolla lämmöllä, kunnes ne pehmenevät. Lisää kaali muutamassa erässä, kaali painuu kasaan kypsyessään. Kääntele kaalia puukauhalla, kunnes sekin alkaa pehmetä. Lisää siirappi ja meirami sekä osa suolasta. Ruskista lampaan jauheliha parissa erässä paistinpannussa. Mausta suolalla ja vastajauhetulla mustapippurilla. Lisää jauheliha kaalin joukkoon. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla silloin tällöin käännellen vähintään tunti, mielellään pidempään. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa tai siirappia.
Tarjoile keitettyjen perunoiden ja puolukoiden kera
8 kommenttia:
Nytpä hokasinkin, että tänä syksynä ei ole tehty vielä yhtään kaaliruokaa. Kenties viikonloppuna... Taitaa muuten monella muullakin mummulla olla se taika hyppysissään. En vieläkään ymmärrä miten omani sai lihapullista niin herkullisia.
Nämä kaaliruoat menevät meilläkin vähän vaiheittain. Joinakin syksyinä niitä valmistaa tämän tästä, joskus taas harvemmin. Mummujen hyppysissä on totta vie taikaa ihan yleisesti!
Mukavan suoraviivainen resepti. Rohkenen tätä kokeilla vaikka en patinoitunutta puukauhaa omistakaan :)
Ehkä siitä jotakin syntyy ilman patinan kosketustakin ;) EI tämä helppoudessaan voi pieleen mennä. :)
Siirappi. Niinpä. Minä olen aika huoleton holvaaja sen suhteen, vaikka en muuten makeasta pidä, mutta kaalipataan se sopii minusta vaan niin hyvin. Taitaa olla kotoa opittua.
Oikeasti aika suuri lahja, että on tällaisia perintöreseptejä, joita vaalia.
Olin viime viikonloppuna vanhempien luona käymässä ja mietin ihan samoja juttuja kun tein perinteisen kaalilaatikon leivinuunissa. Ilman lammasta tosin, pitääpä kokeilla tätä versiota!
Jonna, siirappilinjaukset menevät selvästi suvuittain. Meillä miehen puolella tehdään huomattavasti makeampaa kaalipataa ja tästä sitten aina väitellään, että kumpi on parempaa. Onni on omata Mummun keittokirja omine merkintöineen. Ja olen kyllä kiitollinen, että sain viettää isoäitini kanssa aikaa myös keittiössä.
Oi leivinuunia, Tiina! Tiettyjen perinteisten ruokien valmistaminen on jotenkin rituaalinomaista. Varsinkin ruisleipää leipoessani tunnen asettuvani paikalleni sukupolvien ketjussa. On se sen verran ylevää puuhaa.
Lähetä kommentti