Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastikkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastikkeet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. toukokuuta 2017

Vihdoin villinä - villiyrttipesto vuohenputkesta

villiyrtit, villivihannesten poimiminen, vuohenputki, villivihannespesto, villiyrttipesto, Marimekko kaftaani, äitienpäivä

Vietimme viime viikonlopun maalla, ja pääsin viimein starttaamaan villivihannessesongin! Vaikka kevät on tänä vuonna myöhässä, eivätkä esimerkiksi maitohorsmat olleet vielä versoneet, pääsin jo herkuttelemaan useammilla villiyrteillä. Poimulehdet ja voikukanlehdet löysivät tiensä salaatteihin ja uuden uutukaisia nokkosia sekä vuohenputkenversoja ujutin viikonlopun mittaan useampaankin ruokalajiin.

Keväällä ja kesällä valmistan usein villiyrttipestoja, yrttejä vaihdellen. Tällä kertaa ensimmäinen kevätpesto valmistui pelkistä vuohenputkista, joiden aromaattinen, hieman sitruksinen aromi sopii siihen loistavasti.  

Miten mahtavalta tuntuikaan kipaista avojaloin pihalle poimimaan vuohenputkenversoja ja pyöräyttää niistä keittiössä pesto sunnuntaiaamiaiselle (ja toisen satsin surautin grillivihannesten seuraksi). Villillä voimaruoalla päivä alkoi ihanasti!

HUOM! Kerääthän luonnosta vain sellaisia kasveja, jotka tunnistat varmasti (esimerkiksi putkikasveilla on myrkyllisiä näköislajeja, joihin ne voi sekoittaa)!


Villivihannespesto, vuohenputkipesto, vuohenputki ruoassa, villivihannekset, vuohenputki, syötävät rikkaruohot, syötävä rikkaruoho, pesto, kevätpesto


Villivihannespesto vuohenputkesta

neljä reilua kourallista vuohenputkenversoja silputtuna
HUOM! Kerää luonnosta vain kasveja, jotka varmasti tunnistat! 
yksi valkosipulinkynsi silputtuna

kourallinen pinjansiemeniä
hienoa (harmaata) merisuolaa ja mustapippuria myllystä
kourallinen miedosti paahdettuja pinjansiemeniä
n. 1,5 dl (luomulaatuista) extra virgine -oliiviöljyä
1 rkl (luomu)sitruunanmehua

Hienonna valkosipuli, pinjansiemenet ja oliiviöljy monitoimikoneessa tai tehokkaan sauvasekoittimen kulhossa. Lisää silputut vuohenputkenversot. Anna koneen käydä, kunnes peston koostumus on sopivan sileää. Lisää sitruunanmehu ja sekoita. Mausta merisuolalla ja mustapippurilla. 


Vuohenputken versot, vuohenputki, villiyrtti, villivihannekset, nuori vuohenputki, syötävä vuohenputki




sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kesäretket mielessäin - raikas & tulinen nuudelisalaatti & maapähkinäkastike (GF, V)

aasialainen nuudelisalaatti, aasialainen salaatti, thaimaalainen salaatti, maapähkinädippi, sataykastike

Tuskin koskaan on kevät on tuntunut näin ihanalta. Kaaduin pääsiäisenä sängyn pohjalle ja siellä pysyin yli kaksi viikkoa megaflunssan ja sen jälkitaudin kourissa. Tällä viikolla nousin viimein jaloilleni, ja vaikka olo on yhä nuutunut ja sairastelun vuoksi kasaantuneet työt painavat päälle, antaa kevätaurinko valtavasti lisäenergiaa.

Sitä mukaa kun olo kohenee, alan jälleen innostua myös ruoanlaitosta. Katselimme lasten kanssa koneelta viime kesän saarikuvia. Herkkusuukuopukseni fiilisteli erityisesti piknikkuvia, joista hän bongasi myös yhden viime kesän lempiruoistaan: aasialaisen nuudelisalaatin maapähkinä-kookoskastikkeen kera. Poikanen esitti oitis päivällistoiveen, jonka toteutin ilomielin. Annostaan mutustellessaan hän toisteli moneen otteeseen, kuinka "ihanan kesäiseltä ja raikkaalta" ruoka maistuikaan.

Viime kesän retket muistuivat mieleeni jo muutama viikko sitten What's Cooking Helsingissä, kun Jenni ja Saara kokkasivat vähän vastaavanlaista salaattia, jonka päälle he paistoivat rapsakaa tofua. Mekin syömme salaattimme usein tofun kanssa. Rapeaksi paistettu tofu on superhyvää, mutta piknikille pakkaan salaatin kylkiäiseksi usein mukaan pehmeää silkentofua, joka ajaa retkiolosuhteissa asiansa. Salaatti maistuu hyvin myös sellaisenaan tai vaikkapa paistetun tempehin tai katkarapujen kera.

Tuskin maltan odottaa, että saan jälleen nauttia tätä kuumalla silokalliolla istuen, avomerelle tuijotellen. Sitä joudun kuitenkin vielä tovin odottamaan, sillä  ensi viikoksi on jälleen luvattu viileää kevätsäätä. Onneksi tämän salaatin voimin voi virittäytyä kesätunnelmaan myös kaupunkiolosuhteissa, jopa räntäsateen sattuessa. 

P.S. Tämän salaatin voimin juhlittiin viime kesänä myös mieheni nelikymppisiä. Rapeaan salaatinlehteen kääräistynä se on oivallista bileruokaa.


raikas nuudelisalaatti, kasvis-nuudelisalaatti, maapähkinäkookoskastike, aasialainen salaatinkastike

Raikas & tulinen aasialainen nuudelisalaatti & maapähkinäkastike (neljälle)

Nuudelisalaatti

1 pkt (250g) vermicelliä eli ohutta riisinuudelia
kiehuvaa vettä
1 nippu retiisejä ohueksi suikaloituina
3 porkkanaa ohueksi suikaloituina
4 kevätsipulinvartta silputtuna (tai kesäsipulinvarsia)
1 kurkku
1 ruukku korianteria
1 ruukku minttua
2 rkl tamaria 
1 rkl kookossokeria
1 punainen chili hienonnettuna, siemenet poistettuna
1-2 (luomu)limen mehu

Maapähkinävoikastike

1 dl maapähkinävoita (tai mantelivoita)
1 tlk kookosmaitoa
2 rkl tamaria tai maun mukaan
2 (luomu)limen mehu
1-2 sitruunaruohonvartta hienonnettuna
1 rkl kookossokeria
2 valkospipulinkynttä
1 chili hienonnettuna, siemenet poistettuna
parin sentin pala (luomu)inkivääriä raastettuna 


Lisäksi
esim. tofua tai tempehiä

Laita riisinuudelit isoon kulhoon. Kaada keitetty vesi nuudeleiden päälle. Anna nuudeleiden seistä kuumassa vedessä 3 minuuttia (tai pakkauksen ohjeen mukaan). Kaada nuudelit lävikköön ja jäähdytä ne juoksevan kylmän veden alla. Valuta nuudelit.

Yhdistä tamari, limenmehu, kookossokeri ja hienonnettu chili kastikkeeksi pienessä kulhossa. Kaada valutetut riisinuudelit isoon kulhoon. Kaada kastike nuudeleiden päälle. Halkaise kurkku pitkittäin. Kaavi siemenet pois lusikalla. Leikkaa kurkku puolikuun mallisiksi paloiksi. Yhdistä kurkkuviipaleet, kevätsipuli, retiisiviipaleet ja porkkanasuikaleet sekä hienonnetut yrtit nuudeleiden joukkoon.

Valmista maapähkinäkastike. Yhdistä kaikki ainekset blenderin kannussa tai sauvasekoittimen kulhossa. Aja tasaiseksi. Tarkista maku, lisää tarvittaessa tamaria tai suolaa.

Tarjoa salaatti maapähkinäkastikkeen kera. Halutessasi voit tarjota nuudelisalaatin kanssa myös esimerkiksi tofua tai tempehiä.








keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Suolainen kvinoapuuro, fetaa, kananmunaa, herneitä & yrttiöljyä (GF)



Uunipuuro, tuorepuuro, vispipuuro, hirssipuuro, kaurapuuro, kvinoapuuro... Lempipuurojeni lista on alituisesti pitenevä. Kenellekään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, että tykkään puurosta kuin puurosta - kunhan se vain on valmistettu laadukkaista raaka-aineista. 

Tuorepuurojen ja peruspuurojen rinnalla olen alkanut valmistaa enstistä enemmän myös suolaisia puuroja, jotka käyvät kokonaisesta ateriasta. Moni muukin lusikoi nyt innolla suolaisia puuroja, ovathan ne olleet kasvava ruokatrendi jo useamman vuoden ajan. Itsetarkoituksellinen trendien perässä kulkeminen ei ole minun juttuni, mutta jännästi ajan henki vaikuttaa myös keittiössäni.

Tietyissä ruoissa on jotakin lohdullista (en oikein välitä lohturuoka-sanasta, koska se herättää minussa negatiivisia mielleyhtymiä), ja puurot kuuluvat ehdottomasti näiden ruokien joukkoon. Kun tulee vähemmän mukavan päivän jälkeen nälkäisenä kotiin, kulhollinen lämmintä puuroa tekee hyvää sielulle ja ruumiille. Toisaalta puurot puoltavat ruokapöydässä paikkaansa myös niinä päivinä, jolloin kaikki on mallikkaasti (selvää puuronrakastajan puhetta...).

Tämä pikapikaa valmistuva suolainen ja ravinnerikas kvinoapuuro valmistuu käden käänteessä. Niinpä se on oivallinen sapuska niihin arkipäiviin, kun koko perhe tulee kotiin liian myöhään ja pitää saada nopeasti pötyä pöytään, olipa mieli sitten enemmän tai vähemmän korkealla.


Savory porridge, suolainen puuro, suolainen kvinoapuuro, savory quinoa porridge, quinoapuuro

Suolainen kvinoapuuro, fetaa, kananmunaa, herneitä & yrttiöljyä (neljälle)

4 dl kvinoaa
1 l kasvislientä 
2 rkl (kirnu)voita
(harmaata merisuolaa)

Lisäksi

200 g lampaanmaitofetaa
4 keitettyä kananmunaa
200 g sulatettuja pakasteherneitä
yrttiöljyä

Yrttiöljy

extra virgine -oliiviöljyä
kourallinen tuoretta korianteria
kourallinen tuoretta lehtipersiljaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria myllystä
hienoa (harmaata)merisuolaa


Huuhtele kvinoa huolellisesti. Kiehauta kasvisliemi kattilassa. Lisää kvinoa ja anna hautua kannen alla noin 15 minuuttia. Keitä kananmunat kvinoan kypsyessä. 

Valmista yrttiöljy. Laita yrtit, valkosipuli ja öljy sauvasekoittimen astiaan. Aja sileäksi. Lisää sitruunanmehu. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Mausta kypsä puuro voilla ja tarvittaessa myös merisuolalla. Tarjoa valmis puuro keitettyjen kananmunien, herneiden, murustetun fetan ja yrttiöljyn kera.


Savory porridge, suolainen puuro, suolainen kvinoapuuro, savory quinoa porridge, quinoapuuro

perjantai 24. helmikuuta 2017

Pizzaperjantai - gluteeniton pizza kukkakaalipohjalla (GF)

Gluteeniton pizzapohja, kukkakaalipizza, kukkakaalipizzapohja, gluteeniton kukkakaalipizza

Valmistin pizzataikinan aiemmin suurella hartaudella. Kohotin italialaisista 00-pizzajauhoista valmistamaani taikinaa jääkaapissa kaksi vuorokautta, minkä ansiosta tästä kotipizzojeni pohjasta tuli aina täydellinen.

Kun suhteeni gluteeniin sitten katkesi lopullisesti, heitin hyvästit myös oikeaoppisille pizzapohjille. Onnekseni monenlaisia vaihtoehtoja kuitenkin löytyy, eikä elämäni suinkaan ole pizzatonta. Yksi hyvä, gluteeniton pizzapohja on tietysti suuren suosion saavuttanut, raastetusta kukkakaalista ja juustosta valmistettu pohja. Lastenikin mielestä kukkakaalipizza on hyvää, vaikkei taidakaan ihan vetää vertoja rapsakalle italialaistyyppiselle pizzalle, jota mieheni heille silloin tällöin yhä valmistaa. 

Hullua, etten ole aiemmin postannut kukkakaalipizzan reseptiä - sen verran usein olen sitä syönyt. Toisinaan jonkun reseptin päätyminen tänne blogin puolelle vain ottaa oman aikansa. Tänä vuonna haastankin itseni rustaamaan tänne myös niiden suosikkiruokieni reseptejä, jotka syystä tai toisesta eivät ole tänne vielä päätyneet.

Itse käytän kukkakaalipizzapohjaan mieluiten lampaan maidosta valmistettua pecorinoa tai pehmeää vuohenjuustoa. Veljeni vinkin myötä olen muuten alkanut valmistaa pizzaan tulevan tomaattikastikkeen tomaattimurskasta ilman hauduttelua. Raikkaan makuinen ja superhelppo tomaattikastike syntyy käden käänteessä, kun laadukkaan tomaattimurskan sekaan nakkaa tuoreita yrttejä, raastettua valkosipulia, merisuolaa ja ripauksen kookossokeria. Maukkaan tomaattikastikkeen päälle kelpaa sitten kasata mielitäytteitään tänäkin perjantaina. 

gluteeniton pizza kukkakaalipohjalla, gluteeniton pitsa, kukkakaalipitsa, gluteeniton pitsapohja

Gluteeniton kukkakaalipizza (kaksi annoskokoista pizzaa)

Kukkakaalipizzapohja

1 keskikokoinen kukkakaali
2 (luomu)kananmunaa
1,5 dl raastettua pecorino romano -juustoa

Raikas tomaattikastike pizzalle

1 tlk laadukasta tomaattimurskaa
2 raastettua valkosipulinkynttä
1/2 ruukku tuoretta basilikaa silputtuna
hyppysellinen hienoa merisuolaa
2 tl kookossokeria
(pieni hyppysellinen chilihiutaleita)

Täytteet

4 herkkusientä
12 kalamataoliivia
Pehmeää vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa


Valmista ensin tomaattikastike. Yhdistä kaikki tomaattikastikkeen ainekset kulhossa. Anna kastikkeen maustua sillä aikaa kun valmistat kukkakaalipizzapohjat.

Valmista pizzapohjat. Raasta kukkakaali raastimen hienolla terällä. Purista kukkakaalista ylimääräinen neste pois esim. keittiöpyyhkeen sisällä. Riko kananmunat kulhoon. Lisää kukkakaalimuru sekä pecorino kulhoon. Sekoita tasaiseksi. 

Muotoile massasta käsin kaksi pyöreää pohjaa leivinpaperilla vuoratuille uuninpelleille. Esipaista pohjia 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. 

Ota pizzapohjat uunista. Levitä niiden päälle tomaattikastiketta (jätä ylimääräinen neste käyttämättä), viipaloituja herkkusieniä, vuohenjuustoa ja kalamataoliiveja. Paista uunissa n. 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut. Viimeistele pizzat tuoreella basilikalla.



tiistai 17. tammikuuta 2017

Simppelisti sekaisin - vegekulho kvinoalla & tahinikastike (GF, V)

vegekulho, vege-bowl, super-bowl, kasviskulho, kvinoakulho, kulhoruoka, kasviskulhoruoka, tahinikastike

Lapseni eivät seuraa ruokatrendejä, mutta jostakin kumman syystä he valitsevat ruoka-astiakseen aina kulhon, silloin kun se suinkin on mahdollista. Kolmevuotiaani mielestä ruoka maistuu kulhosta nautittuna paremmalta ja hänestä kulhoruoat ovat myös kauniita (ilokseni huomaan, että poikasella on jo estetiikan tajua). Aika usein tartun itsekin kulhoon ja kasaan siihen näppärästi koko aterian, olipa kyseessä sitten aamiassmoothie, poke bowl, tuorepuuro tai lämmittävä curry.

Oma lukunsa ovat myös supernopeat, kvinoasta ja kasviksista kasatut värikkäät vegekulhot, joita syön usein lounaaksi ja myös päivälliseksi silloin, kun ruoanlaittoon ei juuri ole aikaa. Viimeksi eilen kvinoa sai seurakseen hapatettua porkkanaa, rucolan versoja, punajuurta ja kalamataoliiveja sekä purjoa tahinikastikkeella silattuna.

Hyvän maun lisäksi tähän kulhoon on ladattu aimoannos kaikkea muuta hyvää: vitamiineja, hivenaineita ja probiootteja. Tästä väri-iloittelusta tulee hyvä olo. Ehkä kolmavuotiaani on oikeassa - tämä sapuska taitaa nimittäin minustakin maistua piirun verran paremmalta kulhosta kuin matalata lautaselta nautittuna. 


super-bowl, vegaaninen-kulhoruoka, hapatettu-porkkana, tahinikastike, kulhoruoka, kasviskulho, kasvis-kvinoakulho, kvinoakulho

Vegekulho & tahinikastike (kahdelle)

2 dl kvinoaa
4 rkl (luomu) extra virgine -oliiviöljyä
hienoa (harmaata) merisuolaa
mustapippuria myllystä
(1 rkl kuivattua nokkosta)
vähän (luomu)sitruunanmehua

1,5 dl hapatettua porkkanaa tai hyvin ohueksi suikaloitu 1/2 porkkana
2 dl mieleisiäsi versoja tai babypinaattia
2 punajuurta 
10 kalamataoliivia
pieni pala purjoa

Tahinikastike
5 rkl tahinia
4 rkl vettä
1 rkl (luomu)sitruunanmehua
1/2 pieni valkosipulinkynsi raastettuna
hyppyselinen (harmaata) merisuolaa


Huuhtele kvinoa huolella lämimällä vedellä ja keitä se sitten kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta kvinoa siivilässä ja mausta se oliiviöljyllä, sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja mausta halutessasi vielä kuivatulla nokkosella.

Valmista tahinikastike. Sekoita kaikki ainekset pienessä kulhossa tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vettä.

Pese ja kuori punajuuri. Viipaloi se sitten hyvin ohuiksi viipaleiksi. Parhaiten se luonnistuu vihannesmandoliinilla. Pese purjo ja suikaloi. Kasaa annokset kulhoihin. Nosta kulhojen pohjalle kvinoaa ja sen päälle lisukkeet. Viimeistele annokset tahinikastikkeella.




tiistai 20. joulukuuta 2016

Arkiston joulukimara - 3 x joulukala


Suolattu-sitruunasiika, tönkkösuolattu-siika, graavisiika, graavisiika-sitruunaliemessä, tillillä-ja sitruunalla-maustettu-siika, oliiviöljyssä-marinoitu-siika, whitefish-marinated-in-olive-oil-and-lemon, marinated-whitefish, sitruunamarinoitu-siika
Suolattu sitruunasiika

Jouluviikko etenee hurjaa vauhtia. Vielä on pari dead linea selätettävänä ja lasten joulujuhlaa juhlittavana ennen aattoa. Muutama lahja uupuu vielä, mutta onneksi ruokasävelet ovat selvät ja kuusikin komeilee jo olohuoneessa.

Meillä vietetään jouluja aina suurella joukolla ja jouluruoat valmistuvat yhteisvoimin. Joulupöydän kala-alkupalat ovat perinteisesti olleet vastuullani ja niin on myös tänä vuonna. Pöydästä löytyy aina tiettyjä sukuklassikoita sekä pari tuoreempaa tulokasta. Tässä kolme aiemmin postaamani huippuhyvää kalareseptiä - mielestäni ne ansaitsevat toisinnon.  Suolattu sitruunasiika  ja fenkolilohi  ovat kuuluneet jouluihini vuosia, kun taas ginigraavattu lohi eli Napue-lohi on uudempi tuttavuus. Se on alkujaan mieheni isän bravuuri, jonka olen sittemmin ottanut omakseni.

Suolattua siikaa oliiviöljy-sitruunamarinadissa

600 g siikafileitä nahkoineen
1,5 rkl karkeaa (harmaata)merisuolaa
1,5 dl mietoa (luomu)oliiviöljyä
yhden (luomu)sitruunan mehu
1 iso sipuli
1 ruukku tilliä

Pyyhi siikafileiden pinta kuivaksi talouspaperilla ja aseta ne sitten vuokaan. Ripottele päälle suola ja peitä vuoka kelmulla. Anna suolaantua jääkaapissa vuorokauden ajan.

Pyyhi suola fileiden pinnasta ja laikkaa ne sitten ohuehkoiksi viipaleiksi.

Valmista kastike. Silppua sipuli ja laita se kulhoon yhdessä oliiviöljyn, sitruunanmehun ja silputun tillin kanssa. Lisää kalat ja sekoita varovasti. Anna marinoitua vielä pari tuntia ennen tarjoilua.

Fenkoligraavattu-lohi, jauhetulla-fenkolilla-mausettu-lohi, graavilohi, graavilohi-ja-sinappikastike, grav-lax, grav-lax-with-fennel, fennel-flavored-lax
Fenkoligraavattu lohi
Fenkoligraavattu lohi

500 g pala lohta nahkoineen, (ruodottomana, ylimääräiset rasvat poistettuna)
2 rkl karkeaa (harmaata) merisuolaa

valkopippuria myllystä

4 rkl jauhettua, kuivattua fenkolia
4 rkl kuivattua tilliä
valkopippuria myllystä

Sinappikastike lohelle
2 rkl dijonsinappia
2 rkl tavallista sinappia
1,5 rkl hunajaa
2 dl neutraalinmakuista öljyä (esim. vaaleaa oliiviöljyä)
hienoa merisuolaa
valkopippuria myllystä

Aseta kala vuokaan nahkapuoli alaspäin. Ripottele suola kalan pintaan. Rouhaise päälle vielä valkopippuria. Peitä vuoka kelmulla. Anna lohen graavautua jääkaapissa yön yli.

Ennen tarjoilua: pyyhi ylimääräiset suolarakeet lohen pinnasta. Sekoita tilli ja jauhettu fenkoli keskenään kulhossa. Ripottele seos lohen päälle.

Valmista sinappikastike. Sekoita sinapit ja hunaja kulhossa tasaiseksi tahnaksi. Lisää öljy ohuena nauhana pienellä vispilällä koko ajan sekoittaen. Mausta kastike suolalla ja ripauksella valkopippuria.



Leikkaa lohi siivuiksi ja tarjoa sinappikastikkeen kera. 

Napuella-maustettu-lohi, ginilohi, graavilohi, maustettu-graavilohi, ginillä-maustettu-lohi, Gin-flavored-salmon, grav-lax, gin-flavored-grav-lax
Ginigraavattu lohi

Ginigraavattu lohi pikaversiona


500 g nahallinen pala lohta
1,5 tl hienoa merisuolaa
1 (luomu)sitruunan mehu
5 rkl (Kyrön Napue-) giniä 
pari hyppysellistä kuivattua roseepippuria
runsaasti tuoretta tilliä silputtuna


Leikkaa lohi ohuiksi siivuiksi. Aseta siivut laakealle vadille. Purista päälle sitruunanmehua (luomusitruunat maistuvat parhaimmalle). Pirskottele päälle myös gini ja ripottele pinnalle vielä suolaa. Anna tekeytyä kylmässä vähintään tunnin ajan. Nosta lohet kuivalle vadille. Muserra roseepippurit sormien välissä ja sirottele ne lohen päälle. Viimeistele tuoreella tillisilpulla.







sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Adventtikalenterin 3. luukku - fenkolilohi & sinappikastike (GF)



fenkoligraavattulohi, graavilohi-fenkolilla, sinappikastike-lohelle, graavilohi, gravlax-with-fennel, fennel-flavored-gravlax

Alkupalapöydän kalat ovat mielestäni joulupöydän parasta antia. Jos minulta kysytään, ei lämpimiä ruokia tarvitsisi valmistaa lainkaan. Tykkään kyllä lanttulaatikosta ja monesta muustakin sukumme lämpimästä jouluruoasta, mutten yleensä jaksa syödä niitä kuin murusen, ja senkin putaasta velvollisuudentunnosta. Viime vuonna teimmekin radikaalin päätöksen, emmekä valmistaneet erillistä pääruokaa lainkaan. Sen sijaan panostimme kylmiin "alkupaloihin" entistäkin enemmän, eikä kukaan tuntenut aterian jälkeen jääneensä mistään paitsi.

Joulupöydän tarjoilut rakentuvat meillä vuodesta toiseen samaan tapaan perheklassikoista ja niiden rinnalle tuoduista uusista mauista. Ilman tiettyjä ruokia, joulu ei kuitenkaan maistu joululta. Yksi ehdottomista sapuskoista on tämä jauhetulla, kuivatulla fenkolilla ja tillillä maustettu lohi. Tätini toi sen jouluihimme parikymmentävuotta sitten. Hän sai reseptin naapuriltaan Gero Hottingerilta. Samalla hän sai edesmenneeltä keittiömestarilta myös suuren purkillisen jauhettua fenkolia, sitä kun ei siihen aikaan tahtonut löytää mistään. Vieläkin sen löytäminen voi olla kiven alla, mutta ainakin sitä saa Hakaniemen hallista Parhialan siirtomaatavarakaupasta. Resepti on luultavasti vuosien saatossa hieman muuttunut, mutta maku on yhtä lailla entisellään. 

Joulukauden jälkeen pidän fenkolilohesta yleensä pienen tauon, koska kesällä koittaa tämän sapuskan toinen sesonki. Fenkolilohi, sinappikastike ja uudet perunat ovat lyömätön yhdistelmä! 

Graavilohi-fenkolilla, fenkolilohi, graavilohi, lohi-kuivatulla-fenkolilla, sinappikastike-lohelle, gravlax, gravlax-with-fennel, fennel-flavored-salmon, salmon-with-fennel

Fenkoligraavattu lohi

500 g pala lohta nahkoineen, (ruodottomana, ylimääräiset rasvat poistettuna)
2 rkl karkeaa merisuolaa
(1 rkl sokeria)
valkopippuria myllystä

4 rkl jauhettua, kuivattua fenkolia
4 rkl kuivattua tilliä
valkopippuria myllystä

Sinappikastike lohelle
2 rkl dijonsinappia
2 rkl tavallista sinappia
1,5 rkl hunajaa
2 dl neutraalinmakuista öljyä (esim. vaaleaa oliiviöljyä)
hienoa merisuolaa
valkopippuria myllystä

Aseta kala vuokaan nahkapuoli alaspäin. Ripottele suola (ja halutessasi myös sokeri) kalan pintaan. Rouhaise päälle vielä valkopippuria. Peitä vuoka kelmulla. Anna lohen graavautua jääkaapissa yön yli.

Ennen tarjoilua: pyyhi ylimääräiset suolarakeet lohen pinnasta. Sekoita tilli ja jauhettu fenkoli keskenään kulhossa. Ripottele seos lohen päälle.

Valmista sinappikastike. Sekoita sinapit ja hunaja kulhossa tasaiseksi tahnaksi. Lisää öljy ohuena nauhana pienellä vispilällä koko ajan sekoittaen. Mausta kastike suolalla ja ripauksella valkopippuria.

Leikkaa lohi siivuiksi ja tarjoa sinappikastikkeen kera.