perjantai 29. huhtikuuta 2016

Salaattirakkautta - misokastikkeella silattu katkarapusalaatti


Harvassa ovat ne päivät, jolloin en syö joko lounaaksi tai päivälliseksi jonkin sortin salaattia. Enkä nyt suinkaan puhu salaatinlehdistä tomaatin ja kurkun kera vaan kokonaisesta, ruokaisasta ja täyspainoisesta ateriasta, jossa on paljon erilaisia kasviksia sekä proteiinia ja tietysti myös makoisa kastike. 

Olen melko suurpiirteinen ruoanlaittaja ja useimmiten sapuskat syntyvät ilman reseptejä, vapaasti säveltäen. Ehkäpä juuri luovuudessa piilee se ruoanlaiton suurin hauskuus ja ihanuus. Kun näen kaupassa tai parhaimmillaan metsässä, saaressa tai niityllä houkuttelevia raaka-aineita, kehittelen niistä usein jotakin uutta. Tästä seuraa vääjäämättä se, että samaa ruokaa - myös niitä lemppareita - syödään meillä melko harvoin (tämä nostattaa kanssa-asujissani ajoittain kapinahenkeä).

Tämä misokastikkeella silattu katkarapusalaatti on jo pidemmän aikaa kuulunut niiden ruokien joukkoon, joita meillä syödään tasaisin väliajoin. Blogiani pidempään seuranneet ehkä tietävät miten lämmin suhde minulla on japanilaiseen ruokaan. Tässä reseptissä Japani maistuu misolla, yuzumehulla, mirinillä ja inkiväärillä maustetussa kastikkeessa. 

Uuden gluteenittoman elämäni myötä olen havahtunut siihen, että toisinaan misotahnoista käytetään käyttämisaineena myös gluteenia sisältäviä viljoja. Perinteisimmillään näin ei kuitenkaan ole, joten hyviä gluteenittomia misotahnoja on onneksi saatavilla ja niitä löytyy esimerkiksi Tokyokanin valikoimasta.

Joillekin tämän salaatin resepti voi olla tuttu jo entuudestaan, koska jaoin sen tammikuun Glorian Ruoassa & Viinissä. Koska tykkään tästä itse sen verran paljon, halusin kuitenkin jakaa sen vielä täällä bloginikin puolella. Ja sopiihan se retiiseineen kaikkineen hyvin myös vaikkapa vappukemuissa tarjottavaksi.

P.S. Blogissa toistuvasti vilahtelevat Japani-henkiset servetit olen leikannut Samujin Tenugui Towelista

 Misokastikkeella maustettu katkarapusalaatti (neljälle)


200 g sokeriherneitä tai vihreitä papuja (tai edamamepapuja pakkauksen ohjeen mukaan keitettynä)
3 jääsalaattia
(½ l babypinaattia)
12 retiisiä (talvella retikkaa)
1 kurkku
10 cm purjoa 
800 g isoja katkarapuja (MSC-merkittyjä)
5 rkl mustia tai vaaleita seesaminsiemeniä

Misokastike

1 keltuainen
2,5 dl rypsiöljyä
2 tl miriniä
2 rkl yuzumehua tai limenmehua

3 tl raastettua inkivääriä
3 rkl (gluteenitonta) vaaleaa misoa (shiro miso)

Laita sokeriherneet kiehuvaan veteen ja keitä niitä vajaan minuutin ajan. Jäähdytä sokeriherneet kylmässä vedessä. Jos käytät vihreitä papuja keitä niitä 3 minuuttia ja kasta ne sen jälkeen kylmään veteen, jotta kypsyminen lakkaa.

Paahda seesaminsiemenet pannulla. Halkaise kurkku pitkittäin ja poista siitä siemenet. Viipaloi kurkku. Viipaloi retiisit ja suikaloi purjo. Revi salaatti käsin suupalan kokoisiksi paloiksi.

Asettele vihannekset vadille kerroksittain purjoa lukuun ottamatta. Lisää katkaravut vihannespedin päälle. Viimeistele purjosuikaleilla ja paahdetuilla seesaminsiemenillä sekä kastikkeella.

Tee kastike. Laita keltuainen, öljy, miso ja mirini korkeaan, suorareunaiseen astiaan. Laita sauvasekoitin astiaan siten, että se on kiinni pohjassa. Käynnistä sauvasekoitin ja liikuta sitä ylös alas muutama kerta. Näin valmistuu helppo pikamajoneesi. Mausta majoneesi inkiväärillä ja misotahnalla. Tarjoa salaatin kanssa.









tiistai 26. huhtikuuta 2016

Vielä ehtii vapuksi – sitruunainen ginger beer


Kuohuvaisen lisäksi ajattelin skoolata tulevana vappuna myös kotitekoisella ginger beerilla eli inkiväärioluella. En ole limujen ystävä, mutta raikasta ginger beeria tulee siemailtua varsinkin kesäisin. Juomaa on helppo valmistaa myös itse, eikä sen valmistuminenkaan vie montaa päivää.

Soppa 365:stäbongaamani reseptin mukainen juoma valmistuu kolmessa päivässä. Ja koska vappuaattoon on vielä neljä ja -päivään peräti viisi yötä, ehtii tämä vielä mainosti tekeytyä myös ensi viikonlopun kemuihin.

Sitruunainen ginger beer

Ainekset

1 (luomu)sitruunan kuori
1 1/2–2 1/2 rkl raastettua inkivääriä (itse annostelen runsaalla kädellä)
1 1/2 dl sitruunan mehua (2–3 sitruunaa)
2 1/2 dl sokeria
3 rusinaa
2 1/2 l vettä
10 g tuorehiivaa tai 5 g kuivahiivaa

Valmistusohje

1. Raasta sitruunankuori isoon kulhoon tai kattilaan. Kuori inkivääri ja raasta sitä maun mukaan joukkoon. Lisää sitruunoiden mehu, sokeri ja rusinat. Lisää 1 l kädenlämpöistä vettä ja sekoita, niin että sokeri alkaa sulaa. Lisää hiiva ja loppu vesi.

2.  Peitä astia tuorekelmulla ja jätä lämpimään paikkaan 4–6 tunniksi. Sekoita pari kertaa käymisen aikana.

3.  Kun rusinat ja sakka ovat nousseet pintaan, ginger beer on valmista siivilöitäväksi. Kaada juoma tiheän siivilän ja suppilon läpi puhtaisiin pulloihin. Jos et omista suppiloa, kaada juoma ensin kannuun, jossa on nokka. Täytä pullot niin, että nesteen ja korkin väliin jää ainakin 7 cm tilaa.

4.  Lisää jokaiseen pulloon yksi siivilöity rusina. Voit seurata hiilihapon muodostumista rusinoista: kun ne nousevat pintaan, juomassa on tarpeeksi happoja. Kierrä korkit tiukalle ja jätä huoneenlämpöön yöksi.

5.  Aamulla ruuvaa korkkeja auki, jotta ylimääräinen hiilihappo pääsee ulos. Siirrä pullot jääkaappiin. Inkiväärioluen maku tasaantuu ja hapokkuus korostuu kypsyessä. Juoma on parhaimmillaan muutaman päivän ikäisenä. Avaa pullo varoen, sillä juoma saattaa kuohua.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Maan päivän tunnelmissa - Broccoliinia & siitakkeita osterikastikkeessa (GF)


Tänään 22. 4. vietetään kansainvälistä Maan päivää. YK:n yleiskokouksen julistama päivä juhlistaa Äiti Maata ja muistuttaa (tai ainakin sen pitäisi muistuttaa) siitä, että meidän tulisi elää tasapainossa luonnon kanssa.

Suomeen syntyneenä elän niin yltäkylläistä ja etuoikeutettua elämää, etten voi millään mittareilla perustella sitä itselleni. Lapsuudenystäväni oli perustamassa Kongon syrjäseuduille terveyskeskusta. Palattuaan hän totesi, ettemme me (länsimaalaiset) mitenkään ansaitse tätä kaikkea. Olen samaa mieltä. Ja kuitenkin me elämme tässä ajassa ja paikassa ja olisi kohtuutonta vaatia, että jokaisen olisi vapaaehtoisesti luovuttava keskuslämmitetystä asunnostaan sekä jääkaapistaan ja muutettava savupirttiin keskelle metsää.

Yltäkylläisyyden keskellä olisi kuitenkin hyvä tasaisin väliajoin pohtia omia kulutustottumuksiaan ja miettiä, olisiko niissä parantamisen varaa myös ekologisisessa mielessä? En todellakaan halua esittää täällä blogissani minkään sortin pyhimystä. Lentomatkoja kertyy itselleni vuodessa useita (eikä sitä kompensoida sillä, että pyöräilen tai kävelen arkisin joka paikkaan) ja ostan esimerkiksi liikaa vaatteita (joskin karsastan kertakäyttökulttuuria ja satsaan sen sijaan eettisesti tuotettuun muotiin). Jokainen voi kuitenkin tehdä jotakin ja haluan ajatella, että pienilläkin valinnoilla on merkitystä.

Ruokapuolella tämä tarkoittaa sitä, etten esimerkiksi syö uhanalaisia tai pohjatroolattuja mereneläviä ja suosin kasvisruokaa. Kaikki varmasti tietävät, että eläinperäisen ravinnon tuotanto kuormittaa ympäristöä ja kiihdyttää ilmastonmuutosta, kun taas kasvisruokavalio on ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Syön kyllä edelleen lihaa, mutta itselleni liha on nykyisin juhlaruokaa, siis harvinainen herkku. 

Maailmaa ei pelasteta yhdellä kasvisruokareseptillä. Tänään Maan päivänä haluan kuitenkin jakaa teille yhden herkullisen vegeruoan ohjeen. Julkisen salaa myös toivon, että Broccoliinia & siitakkeita osterikastikkeessa  innoittaa jonkun vaihtamaan päivän liha-aterian kasvisvaihtoehtoon.

P.S. Joko olet maistanut broccoliinia? Se maistuu parsakaalia makeammalta ja sopii aasialaisten ruokien lisäksi moneen muuhunkin sapuskaan.  


Broccoliinia & siitakkeita osterikastikkeessa (neljälle)

500 g broccoliinia
2 rasiallista (luomu)siitakkeita
1 sipuli
3 valkosipulinkyttä
rypsiöljyä
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
3 rkl osterikastiketta (tai maun mukaan)
1 rkl sitruunalla maustettua soijaa 
1-2 punaista chilipalkoa ohueksi viipaloituna

Viipaloi siitakkeet. Suikaloi sipuli ja viipaloi valkosipulinkynnet. Leikkaa broccoliineista  kuiva tyviosa pois. 

Kuumenna öljy wokissa tai paistinpannussa. Wokkaa ensin sipulit ja siirrä ne sivuun odottamaan. Paista tämän jälkeen siitakkeet valkosipulin kera. Siirrä ne sivuun. Pyöräytä broccoliinit pannussa nopeasti, jotta ne jäävät napakoiksi. 

Yhdistä kaikki kasvikset pannussa. Sekoita inkivääri osterikastikkeen ja soijan joukkoon. Mausta kasvikset kastikkeella. Tarjoa halutessasi punaisen riisin tai jasmiiniriisin kanssa.