tiistai 16. toukokuuta 2017

Vihdoin villinä - villiyrttipesto vuohenputkesta

villiyrtit, villivihannesten poimiminen, vuohenputki, villivihannespesto, villiyrttipesto, Marimekko kaftaani, äitienpäivä

Vietimme viime viikonlopun maalla, ja pääsin viimein starttaamaan villivihannessesongin! Vaikka kevät on tänä vuonna myöhässä, eivätkä esimerkiksi maitohorsmat olleet vielä versoneet, pääsin jo herkuttelemaan useammilla villiyrteillä. Poimulehdet ja voikukanlehdet löysivät tiensä salaatteihin ja uuden uutukaisia nokkosia sekä vuohenputkenversoja ujutin viikonlopun mittaan useampaankin ruokalajiin.

Keväällä ja kesällä valmistan usein villiyrttipestoja, yrttejä vaihdellen. Tällä kertaa ensimmäinen kevätpesto valmistui pelkistä vuohenputkista, joiden aromaattinen, hieman sitruksinen aromi sopii siihen loistavasti.  

Miten mahtavalta tuntuikaan kipaista avojaloin pihalle poimimaan vuohenputkenversoja ja pyöräyttää niistä keittiössä pesto sunnuntaiaamiaiselle (ja toisen satsin surautin grillivihannesten seuraksi). Villillä voimaruoalla päivä alkoi ihanasti!

HUOM! Kerääthän luonnosta vain sellaisia kasveja, jotka tunnistat varmasti (esimerkiksi putkikasveilla on myrkyllisiä näköislajeja, joihin ne voi sekoittaa)!


Villivihannespesto, vuohenputkipesto, vuohenputki ruoassa, villivihannekset, vuohenputki, syötävät rikkaruohot, syötävä rikkaruoho, pesto, kevätpesto


Villivihannespesto vuohenputkesta

neljä reilua kourallista vuohenputkenversoja silputtuna
HUOM! Kerää luonnosta vain kasveja, jotka varmasti tunnistat! 
yksi valkosipulinkynsi silputtuna

kourallinen pinjansiemeniä
hienoa (harmaata) merisuolaa ja mustapippuria myllystä
kourallinen miedosti paahdettuja pinjansiemeniä
n. 1,5 dl (luomulaatuista) extra virgine -oliiviöljyä
1 rkl (luomu)sitruunanmehua

Hienonna valkosipuli, pinjansiemenet ja oliiviöljy monitoimikoneessa tai tehokkaan sauvasekoittimen kulhossa. Lisää silputut vuohenputkenversot. Anna koneen käydä, kunnes peston koostumus on sopivan sileää. Lisää sitruunanmehu ja sekoita. Mausta merisuolalla ja mustapippurilla. 


Vuohenputken versot, vuohenputki, villiyrtti, villivihannekset, nuori vuohenputki, syötävä vuohenputki




1 kommentti:

Anne kirjoitti...

Tulin just koiralenkiltä ja harmitti ettei ollut pussia matkassa(ei edes kakkapussia, koska täällä maalla ei niitä tarvitse). Teen yleensä samantyylistä pestoa mutta käytän auringonsiemeniä ja mantelia pinjansiementen sijaan ja hiukan raastettua väkevää juustoa. Niin hyvää tomaattien ja leivän kera. Terveisiä Maalaisbistrosta.