maanantai 9. toukokuuta 2016

Kirsikankukka-aikaan - misomaustettua lohta, pikanttia ponzukastiketta & merileväsalaattia


Käyn joka vuosi kirsikankukinta-aikaan huokailemassa Hesarin varrella vaaleanpunaisena vaahtoavan puuvanhuksen alla. Traditioni siivittää ajatukseni aina Japaniin ja ruokaihmisenä kirsikankukkapäiväni kruunaa tietysti japanilainen ruoka. 

Tänä vuonna kasasin kulhoon hyvää tekevän annoksen, jossa on misomaustettua lohta, gluteenittomia soba nuudeleita, kirpeää ponzu-seesamikastiketta ja pikanttia leväsalaattia purjo- ja kurkkusuikaleiden kera. 

Oma pieni kevättraditioni teki taas tetävänsä: mieli ja ruumis virkistyneinä on taas hyvä lähteä uuteen viikkoon.



Misomaustettua lohta, ponzukastiketta & pikanttia merileväsalaattia (neljälle-kuudelle)
n. 800 g nahallinen lohipala
3 rkl misotahnaa
2 rkl kookossokeria

Ponzu-seesamikastike

1 dl ponzua
1/2-1 limen mehu
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä
(pieni pala inkivääriä raastettuna)
japanilaisia chilihiutaleita

Leväsalaatti

50 g kuivattua leväsalaattisekoitusta
1 rkl seesaminsiemeniä
1/2-1 punainen chilipalko ohueksi suikaloituna, siemenet poistettuna
1 rkl japanilaista soijaa (tai maun mukaan)
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl rypsiöljyä tai jotain muuta neutraalin makuista öljyä

Lisäksi 

Japanilaisia sobanuudeleita (tattarinuudeleita) pakkauksen mukaan keitettynä ja jäähdytettynä
1 kurkku siemenet poistettuna, ohueksi suikaloituna
purjoa ohueksi suikaloituna.

Valmista ensin lohi. Hiero misotahna lohen pintaan. Anna lohen maustua kylmässä pari tuntia. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Pyyhi suurin osa misosta pois. Hiero kookossokeri kalan pintaan. Paista lohta uunissa n. 25 minuuttia, jolloin lohi on sisältä vielä punertavaa. Napsauta grillivastus päälle ja grillaa kalaan rapea pinta.

Valmista ponzukastike ja leväsalaatti kalan kypsyessä. Paahda kastikkeeseen ja leväsalaattiin tulevat seesaminsiemenet pannussa. Ota 1 rkl seesaminsiemeniä syrjään leväsalaattia ja 2 rkl kastiketta varten.
Valmista leväsalaatti. Esikäsittele eli liota ja huuhtele levä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta levä huolella. Yhdistä kaikki salaatin ainekset keskenään ja sekoita.

Valmista ponzukastike. Yhdistä kaikki kastikeainekset keskenään ja sekoita.








Ei kommentteja: