sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tyrnillä maustettu panna cotta


Panna cotta on kaikessa yksinkertaisuudessaan lempijälkiruokiani. Teen siitä erilaisia versioita fiiliksen mukaan ja tänä jouluna se saa ylleen kauniin keltaisen tyrnihyytelön. Kaamoksen kadottama aurinko paistakoon jouluna siis ainakin jälkiruokamaljan pinnalla!

 Tyrnillä maustettu panna cotta (neljälle)

Vanukas 

4 dl kermaa
1 dl maitoa
0,75 dl sokeria
1 vaniljatanko
2,5 liivatelehteä
vettä

Hyytelö 

1-1,5 dl tyrnimehua
1,5 dl sokeria
1 liivatelehti
vettä

Laita vanukkaaseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Kaada maito, kerma ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet maidon joukkoon. Lisää mukaan myös vaniljatanko. Kiehauta seos ja ota pois levyltä. Poista vaniljatanko. Purista liivatelehdistä vesi ja lisää ne kermaseokseen. Sekoita. Anna jäähtyä. Kaada jäähtynyt massa annosmaljoihin tai laseihin ja hyydytä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

Kun massa on hyytynyt, valmista tyrnihyytelö. Laita liivatelehti veteen likoamaan noin 5 minuutiksi. Kiehauta tyrnimehu ja sokeri. Purista liivatelehdestä vesi pois ja lisää se liemeen. Sekoita ja anna jäähtyä. Kaada jäähtynyt liemi panna cottien päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia. Tarjoile vanukkaat suoraan laseista.

Panna cottat voi tehdä hyvin jo valmiiksi jo edellisenä päivänä.


Ei kommentteja: