Eilinen auringonpaiste viritti minut
kesätunnelmiin. Niinpä ruokakin oli sen mukaista. Savusärjestä, keitetyistä
perunoista ja marinoidusta punasipulista valmistui kesäinen herkku, jonka söin
hyvällä omallatunnolla.
Olen viime vuosien kuluessa havahtunut
maailman kalakantojen huolestuttavaan tilanteeseen. Monet kalalajit ovat
sukupuuton partaalla, mutta siitä huolimatta niitä myydään kauppojen
kalatiskeissä, myös Suomessa.
Olen aina ollut sitä mieltä, että kotimaiset
kalamme ovat niin hienoja, ettei täällä ole mitään järkeä syödä toiselta
puolelta maapalloa raijattuja eksoottisia kalalajeja. Makuasioiden lisäksi
vaakakupissa painavat ekologiset asiat. Kotimaisen kalan ostaminen ei sekään
valitettavasti aina ole se ympäristöystävällisin vaihtoehto. Onneksi WWF on
julkaissut kalaoppaan, josta voi tarkistaa, mitä kaloja tulee suosia ja mitä
välttää.
Kuluttajille sysätään tässäkin asiassa suuri
vastuu. Onneksi WWF Suomi kampanjoi sen
puolesta, että vuoden 2015 loppuun mennessä maassamme olisi kaupan vain
kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa. Toivottavasti tavoite toteutuu. Haluan
uhanalaiset kalalajit pois kalatiskeistä! Syökäämme sillä aikaa enemmän särkeä!
Savusärkisalaatti
Savusärkeä (itse savustettuja tai Pielisen
kalajaloste Oy:n öljyyn säilöttyjä)
Keitettyjä perunoita
Oliiveja
Rapeaa salaattia
Kurkkua
Tilliä
Keitettyjä (luomu) kananmunia
Punasipulia
Punaviinietikkaa
Sitruunamehua
Oliiviöljyä
Sormisuolaa
Mustapippuria
Marinoi punasipuli punaviinietikassa siten,
että suikaloidun sipulin päälle kaadetaan punaviinietikkaa. Käytä salaattiin vain marinoidut sipulit (ei
etikkaa). Kokoa aineksista salaatti ja mausta sitruunamehulla, oliiviöljyllä,
suolalla ja vastajauhetulla mustapippurilla.
Ekologinen herkku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti