sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ensalada pulpo eli espanjalainen mustekalasalaatti


Kun olin pieni, isälläni oli talo Espanjan maaseudulla. Hän ystävystyi paikallisen maanviljelijän kanssa, joka vei meidät usein lounaalle sikäläisten työmiesten suosimaan lounasravintolaan. Hiekkatien varressa sijainneessa koruttomassa kupilassa oli aina korviahuumaava meteli ja maailman parhaat tapakset. Niiden veroisia en ole saanut missään muualla. Muutama vuosi meni ennen kuin tohdin maistaa ensalada pulpoa eli mustekalasalaattia. Kerran sitä maistettuani en sitten olisi muuta syönytkään.

Sittemmin Espanjan tukikohdan osoite on muuttunut, eikä ravintolaakaan enää ole. Näin ollen olen alkanut valmistaa ensalada pulponi itse. En tiedä, keittelivätkö Crupon kokit itse omat tursaansa, mutta minä valmistan salaattini aina säilykekamasta. Nykyään saatavilla on myös kestävillä menetelmillä pyydettyä mustekalaa. Suomesta sitä löytyy ainakin Munkkiniemen Mumusta.

Tästä määrästä riittää ruokaisaksi lounassalaatiksi kahdelle, tapaksena siitä syö jopa kahdeksan ruokailijaa.

Ensalada pulpo 
eli mustekalasalaatti

2 purkkia öljyyn säilöttyä säilykemustekalaa (tursasta)
2 isoa kypsää tomaattia
1 vihreä paprika (jos löydät suippoja, ne ovat vielä parempia)
1 punainen paprika
1/2-1 makea sipuli
3 rkl hyvää extra virgine -oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
hienoa merisuolaa

Valuta mustekalat öljystään. Kuutioi tomaatit ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Silppua sipuli. Yhdistä kaikki aineet kulhossa salaatiksi. Lisää tarvittaessa öljyä, viinietikkaa tai suolaa.





torstai 29. toukokuuta 2014

Raparperipiirakka maistuu kesältä


Mitä olisi kesä ilman raparperia? Jos ei suorastaan kurja, niin ainakin vähemmän maukas. Pidän raparperista kuin hullu puurosta. Keittelen siitä kompottia tämän tästä ja syön sitä luonnonjogurtin kanssa epäterveellisyyttä läheneviä määriä. 

Mutta raparperipiirakka se vasta kesältä maistuu! Tämä resepti on supersimppeli niin kuin parhaat jutut yleensä ovat. Voideltuun piirakkavuokaan ladotaan sokeroituja raparperinpaloja ja päälle valmistetaan muruseos mantelimassasta, voista, jauhoista ja sokerista. Tarjoillaan vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kera. 

Samaan tapaan voi valmistaa vaikkapa vadelmapiirakan, jonka ohje löytyy parin vuoden takaisesta postauksestani.

Raparperipiirakka

150 g voita + nokare voiteluun
0,5 dl sokeria
3-4 dl vehnäjauhoja
pötkö mantelimassaa

1,5 l pilkottuja raparperinpaloja
n. 2 dl sokeria

Voitele piirakkavuoka. Laita sokeroidut raparperinpalat vuokaan yhdessä sokerin kanssa. Nypi voi, sokeri, jauhot ja mantelimassa murumaiseksi seokseksi. Peitä raparperit muruseoksella. Paista 175-asteisessa uunissa n. 50 minuuttia tai kunnes raparperi on pehmeää ja piirakan pinta kullanruskea.

Tarjoa vaniljakastikkeen, kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

Vaniljakastike

5 dl täysmaitoa
1 vaniljatanko
6 keltuaista
130 g sokeria

Kiehauta maito ja halkaistu vaniljatanko kattilassa. Sekoita keltuaiset ja sokeri keskenään kulhossa. Kaada kuuma maito keltuaisseoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kypsennä keskikuumassa vesihauteessa koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksuuntuu. Jos käytät lämpömittaria, kypsennä kastiketta kunnes se on 82-asteista. Poista vaniljatanko ja jäähdytä kastike ennen tarjoamista.


lauantai 17. toukokuuta 2014

Grillattu hummeri on silkkaa luksusta


Grillattu hummeri on herkkujen herkku. Parhaimmillaan se on tuoreesta, raa'asta ravusta valmistettuna, mutta hyvää syntyy myös keitetystä äyriäisestä. Lihaa valellaan paiston aikana sitruunankuorella maustetulla voisulalla, mikä takaa lihan mehukkuuden. Alkupalaksi riittää puolikas, pääruoaksi kokonainen hummeri syöjää kohden. Hummerit voi valmistaa myös uunissa grillivastuksen alla.

Lisänä tarjoillaan sitruunanlohkoja ja basilikalla maustettua voisulaa. Kylkeen sopii vaikkapa avokadosta ja vesikrassista valmistettu salaatti. Kuohuva tietysti kruunaa kaiken.

Kannattaa muistaa, että ruotsalainen hummeri on tällä hetkellä ympäristöystävällisin valinta, ja kanadalainen amerikanhummerikin parempi valinta kuin heikkokantainen norjalainen euroopanhummeri.



Voisulalla valeltu grillattu hummeri
(alkupalana 1/2, pääruokana kokonainen hummeri ruokailijaa kohden)

2 hummeria
80 g voita
2 valkosipulinkynttä
vähän raastettua (luomu)sitruunankuorta
hienonnettua tuoretta basilikaa

Sulata voi kattilassa. Lisää silputut valkosipulinkynnet ja raastettu sitruunankuori. Lisää basilika viimeiseksi.

Tapa hummerit pistämällä terävä veitsi pään keskeltä löytyvän ristin läpi ja halkaise hummeri päästä alkaen. Jos suoli on tumma, poista se. Poista vatsalaukku pään etuosasta.

Valele hummerin lihapuolelle voisulaa. Grillaa hummereita lihapuoli alaspäin kovalla lämmöllä 5 minuuttua, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Käännä ja jatka grillaamista kuoripuoli alaspäin. Grillaa kovalla lämmöllä 5 minuuttia ja siirrä hummerit sen jälkeen grillin viileämpään osaan. Anna vetäytyä siellä vielä 7-10 minuuttia.

Testaa kypsyys: työnnä veitsi tai haarukka pyrstön paksuimpaan kohtaan. Jos terä on lämmin, on hummeri kypsä.

Valmistus uunissa

Grillaa hummereita lihapuoli ylöspäin uuninpellillä grillivastuksen alla noin 7-10 minuuttia. Käännä ja paista vielä noin 10 minuuttia.

Kypsennysohje on Grillauksen juhlaa -St. Larsin parhaat reseptit -kirjasta.