perjantai 2. joulukuuta 2016

Pöytä on katettu - itsenäisyyspäivän tunnelmia yhdessä syöden & ginigraavattu lohi pikaversiona (GF)



Elo-säätiön Syödään yhdessä on yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden suurimmista hankkeista. Sen tarkoituksena on saattaa suomalaiset yhteisen pöydän ääreen entistä useammin. Karut tilastot kertovat, että maassamme riittää tällä saralla työtä. Vaikka valtaosa suomalaisista pitää yhdessä syömistä tärkeänä, meillä kokoonnutaan yhteisen aterian äärelle harvemmin kuin yhdessäkään toisessa OECD-maassa. 

Jotkut tutkijat ovat peräti sitä mieltä, että Suomen kansanterveysongelmat johtuvat  kansakuntaamme piinaavasta yksinäisyydestä. Ihmisellä on biologinen tarve olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Jos tämä ei toteudu, alamme voida huonosti, minkä seurauksena toiset juovat liikaa ja toiset syövät suruunsa, mikä taas aiheuttaa monia fyysisiä sairauksia. Minun on pitkälti helppo yhtyä tähän ajatukseen - yhdessä syöminen lisää hyvinvointia monessa mielessä. Hatunnosto Elo-säätiölle kunnianhimoiselle ja tärkeälle hankkeelle!

Vaikka yhdessä syöminen on  loppujen lopuksi itsessään tärkeämpää kuin se, mitä lautasella on tai miltä pöytä näyttää, maistuva ruoka ja kauniisti katettu pöytä ovat minulle jokapäiväisiä iloja. Olen jo pidemmän aikaa ajatellut, että koska teen työkseni sisustusjuttuja lehtiin, haluaisin tuoda tätä puolta jotenkin esiin myös blogissani (ruokakuvissa vilahtelevien astioitteni lisäksi). Älkää pelästykö, Dilliä ja Piparjuurta pysyy vastedeskin ruokablogina, mutta ajattelin jatkossa tehdä silloin tällöin myös kattaukseen liittyviä juttuja. 



Itselleni pöydän kattaminen on pieni rituaali, joka tuo ruokailuun lisäiloa. Miten paljon paremmalta ruoka maistuukaan, kun sen syö kauniilta lautasilta, joita ei ole heitelty pöydälle miten sattuu. Sama pätee take away -ruokaan - se maistuu keraamisesta kiposta syötynä paljon paremmalta kuin solumuovirasiasta mätettynä.

Ruoan kaunis esillepano on itselleni myös tapa arvostaa ruokaa ja opettaa sen kunnioittamista lapsilleni. Olipa ympärilläni muuten miten sotkuista tahansa, haluan kattaa pöydän kauniisti ennen ruokailua. Tämä ei tietenkään tarkoita tärkättyjä valkoisia liinoja tai kristallilaseja - ihan tavallisilla, konepestävillä astioilla (ja kivoilla paperiserveteillä) pärjää pitkälle. Sillä, miten astiat pöytään asettaa on suurin merkitys. 

Syksystä kevääseen meillä palavat ruokapöydässä aina kynttilät, olipa kyseessä arki tai juhla. Lapset ovat erityisen kiintyneitä tähän tapaamme. Esikoiseni ei osannut vielä edes puhua, kun hän jo reklamoi elekielellään, jos olimme unohtaneet sytyttää kynttilät. Kynttilöiden sytyttäminen merkitsee hetken. Se kertoo, että "tämä on tärkeää" - koska yhdessä syöminen on tärkeää niin monella tapaa.  




Samaan tapaan haluan pienillä ja vaivattomilla jutuilla erottaa juhlan arjesta. Itsenäisyyspäivänä levitän olohuoneen suurelle ruokapöydälle valkoisen pellavaliinan ja taittelen lautasten viereen kankaiset servetit. Samujin sinikuviollisesta tenugui-liinasta leikkaamani lautasliinat ovat päättelemättömine reunoineen kivan rennot ja ne tuovat kattaukseen isänmaallista sini-valkoisuutta. 

Itsenäisyyspäivän alla heittäydyin sen verran isänmaalliseksi, että kelpuutin kaapieni kätköistä juhlapöytään vain suomalaisia muotoilua. Tykkään yhdistää kattauksissa (ja sisustamisessa ylipäätään) uutta ja vanhaa. Tällä kertaa vanhempaa kerrostumaa edustavat ainoastaan Kaarina Ahon 1950-1960-lukujen taitteessa suunnittelema Harlekiini-maljakko sekä perintönä minulle päätyneet Ultima Thule-lasit. Valkoiset peruslautaset ja jokapäiväisessä käytössä olevat teräksiset aterimet ajavat asiansa myös juhlakattauksessa. Iittalan Nappula-kynttilänjaloista loistava kynttilänvaloa ja tuoreet kukat viimeistelevät juhlatunnelman! Tällä kertaa maljakkoon päätyi eukalyptuksen oksien lisäksi sinipiikkiä, jonka ohdakemainen kauneus viehättää minua. 






Kun itsenäisyyspäivän juhlapöytä katettu, kuuntelen levyltä Finlandia-hymnin edesmenneen Paappani kuoron laulamana (ja itken vähän). Sitten kannan ruokapöytään juhla-aterian, jonka nautin yhdessä rakkaitteni kanssa. 

Happokypsytetty, Kyrön Napue-ginillä  maustettu lohi sopii alkupalana juhlistamaan isänmaata. Resepti on nosto viime vuoden postauksestani, siksi kuva ei oikein sovi tähän kokonaisuuteen, älkää välittäkö siitä (tai kuvien kelmeästä talvivalosta)!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille - muistattehan syödä yhdessä!


Ginillä maustettu sitruunakypsytetty lohi

500 g nahallinen pala lohta
1,5 tl hienoa merisuolaa
1 (luomu)sitruunan mehu
5 rkl (Kyrön Napue-) giniä 
pari hyppysellistä kuivattua roseepippuria
runsaasti tuoretta tilliä silputtuna

Leikkaa lohi ohuiksi siivuiksi. Aseta siivut laakealle vadille. Purista päälle sitruunanmehua (luomusitruunat maistuvat parhaimmalle). Pirskottele päälle myös gini ja ripottele pinnalle vielä suolaa. Anna tekeytyä kylmässä vähintään tunnin ajan. Nosta lohet kuivalle vadille. Muserra roseepippurit sormien välissä ja sirottele ne lohen päälle. Viimeistele tuoreella tillisilpulla.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, että jatkossa esittelet myös kivoja kattauksia. On aina mukava saada inspiraatiota ja uusia ideoita.

Selina kirjoitti...

Hei, Anonyymi! Ihana kuulla, että kattausidea tuntuu kivalta, niitä tosiaan jatkossa luvassa aina silloin tällöin.