keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Maailman paras suklaakakku & 20-vuotiaan uudet, gluteenittomat tuulet




Lauantaina tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun isoveljeni pääsi ylioppilaaksi. Yhtä kauan on siitä, kun maistoin äitini leipomaa suklaakakkua, jonka julistin heti maailman parhaaksi.

Olen kakkurepertuaariltani varsin rajoittunut kokki, ja mitä suklaakakkuihin tulee, leivon vuodesta toiseen aina tätä samaa kakkua. Olen joskus kokeillut muitakin suklaakakkureseptejä, mutten  toistaiseksi ole löytänyt tämän voittanutta. Suklaakakun tulee nimittäin maistua suklaalta ja niin täyteläistä, että jo pieni pala vie makeannälän mennessään.

Pari vuosikymmentä ei siis ole muuttanut kaakkusen statusta suklaakakkulistauksessani, joskin reseptiikkaa on vuosien kuluessa hienosäädetty. Viimeksi kehitin kakusta gluteenittoman version korvaamalla vehnäjauhot riisijauhoilla. Kakun kanssa tutuksi tulleille tämä gluteeniton versio maistui yhtä hyvin kuin esikuvansa. Oheiseen reseptiin olen merkinnyt molemmat, vaihtoehtoisesti käytettävät jauholaadut.

Hassua, etten ole aiemmin postannut tämän kakun reseptiä. Jaoin sen tämän vuoden alussa Glorian ruoan ja viinin Hyvässä seurassa -jutussa, mutta nyt on korkea aika saada ohje myös tänne blogin puolelle - onhan tällä viikolla tosiaan jo kakun 20-vuotisjuhlat! Ja ehkä maailman paras suklaakakku päätyy tätä kautta tulevana viikonloppuna myös jonkun tulevan ylioppilaan tai muun sankarin juhlapöytään.

Maailman paras suklaakakku


Kakkumassa

175 g tummaa suklaata
175 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
120 g hasselpähkinöitä
½ dl riisijauhoja tai vehnäjauhoja
2 jälkiruokalusikallista pikakahvia (esim. Clipperin luomulaatuista, tummaa pikakahvia)

Kuorrutus

150 g suklaata
1,5 dl vispikermaa
1 rkl voita

Hyppysellinen Maldon-suolaa

Lisäksi
Kermavaahtoa

Rouhi pähkinät veitsellä niin, että pähkinät jäävät suuriksi paloiksi. Paahda pähkinöitä 200-asteisessa uunissa, kunnes ne ovat kauniisti paahtuneen (5-7 min), tarkkaile paahtumista, pähkinät kärähtävät nimittäin herkästi.

Laske uunin lämpötila 175 asteeseen.

Sulata suklaa kulhossa vesihauteessa. Sulata voi.
Lisää sokeri ja keltuaiset yksi kerrallaan sulaan voihin. Yhdistä sulatettu suklaa voi-sokerimassaan. Lisää joukkoon riisi- tai vehnäjauhot, pikakahvi ja paahdetut pähkinät.

Vispaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Sekoita valkuaisvaahto varovasti käännellen suklaamassan joukkoon. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Kaada seos voideltuun ja (riisi) jauhotettuun irtopohjavuokaan.

Paista 175-asteissa uunissa n. 35 min.

Valmista kuorrute. Yhdistä suklaa ja kerma kattilassa. Lämmitä, kunnes suklaa sulaa kermaan. Anna kiehahtaa ja vispaa voi joukkoon.  Anna jäähtyä hetki. Kun glasyyri on jähmettynyt, kaada se kakun päälle.

Sirottele kakun päälle Maldon suolaa juuri ennen tarjoilua.

Tarjoa kermavaahdon kanssa.





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää ja kuulostaa aivan mahtavalta, nam! Oletko käyttänyt kuorrutukseenkin tummaa suklaata? Entä onko pohja hieman mehevä vai enemmän "kuivakakku"?

Selina kirjoitti...

Ehdotköhän jo kokeilla kakkua? Se on melko mehevä ja kuorrutukseen käytän tummaa suklaata. Jos ehdit jo testata kakkua, niin toivottavasti se maistui! :)