tiistai 21. kesäkuuta 2016

Mehevät kalatacot & näppärä grillausvinkki kalalle


Jotkut pakkaavat matkalle mukaan kahvia, minä pakkaan leivinpaperia. Ei leivinpaperi nyt sentään jokaiseen reissuuni kuulu, mutta kun suuntaan perheineni Espanjan talolle (kokkaamaan), kulkee matkalaukussani uikkareiden ja sandaalien seurassa usein myös SAGA-leivinpaperipakkaus.

Liekitettyäni paikalliset paperit uunissa useampana vuotena peräkkäin (palohälyttimen huutaessa katonrajassa täyttä kurkkua), päätin ettei maassa tarvitse aina elää 100-prosenttisesti maan tavalla ja heitin hyvästit paikallisille papereille.

Niinpä saan nykyään paahtaa romescokastikkeeni paprikat uunissa ilman tulipalovaaraa myös täällä. Näin kesäaikaan uuni ei  muuten juuri kuumenekaan, koska valmistamme suurimman osan sapuskoistamme grillissä.

Grillissä valmistetut kalatacot ovat yksi perheeni kesäherkuista. Tykkään käyttää kalatacoissa kuhaa tai jotain muuta vaaleaa kalaa, joka tosin tuppaa helposti hajoamaan grillatessa. Kun SAGA ehdotti yhteistyötä, päätin kokeilla leivinpaperista ja –foliosta taiteltua grillipeltiä, jonka pintaan kala ei tarraa kiinni - kala siis pysyi tällä menetelmällä hyvin kasassa ja myös ihanan mehevänä. 



Parilan päällä grillatessa pelkkä leivinpaperikin kuulemma riittää, mutta ritilän päällä grillatessa kannatta taitella leivinpaperista ja foliosta grillipelti. 


Grillipelti syntyy näin: 

1. Ota pala SAGA-foliota ja foliopalaa hieman pienemmän palan SAGA-leivinpaperia.
2. Aseta leivinpaperi folion päälle ja taita reunat sisäänoäin leivinpaperin reunojen yli.



Leivinpaperin päällä grillatessa ruoka ei tarttunut kiinni, mikä on kalaa grillatessa varsin näppärää - kalatacoihin valmistan kalan varmasti toistekin tällä menetelmällä. Valmistin kalat alusta loppuun saakka grillipellin päällä, mikä vähensi tiskiä ja sotkua ja oli ulkona kokatessa sangen kätevää - ehkä innostun soveltamaan menetelmää kesän mittaan myös saaressa retkiolosuhteissa...


 Olisiko kalatacoista muuten juhannussapuskaksi?




Mehevät kalatacot grillissä (neljälle)

n. 500-700 g kuhafileetä tai muuta vaaleaa, kiinteälihaista kalaa

Mausteseos

2 rkl kookossokeria
½ tl savupaprikajauhetta
½ tl chilihiutaleita (tai maun mukaan)
½ tl jeeraa
1 tl hienoa merisuolaa

Lisäksi

Maissitortilloita
Itsetehtyä guacamolea
Itsetehtyä pico de gallo -tuoretomaattisalsaa
Suikaloitua jalopeoa
Ohueksi suikaloitua punakaalia
Limeä
Tuoretta korianteria

Grillipeltiä varten tarvitset
Pala SAGA-leivinpaperia
Pala SAGA-foliota

Valmista ensin grillipelti ylläolevan ohjeen mukaan. Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään pienessä kulhossa. Hiero mausteseos kalafileiden pintaan molemmin puolin.

Grillaa kalaa grillipellin päällä pari minuuttia per puoli tai kunnes kala on kypsää, mutta sisältä vielä mehevää.

Poista grillipelti grillistä kalan kypsentämisen jälkeen.

Kuumenna grillissä myös tortillalätyt. Kokoa kalatacot kasaamalla maissitortillojen päälle suikaoitua punakaalia, kalaa, tomaattisalsaa ja guacamolea. Purista päälle limenmehua ja viimeistele annokset tuoreella korianterilla ja jalopenoviipaleilla.



Yhteistyössä



2 kommenttia:

Jonna/suolaa&hunajaa kirjoitti...

Nämä menevät ehdottomasti testiin. Kiitos reseptistä

Selina kirjoitti...

Huippua, Jonna! Nämä on niin helppo valmistaa, että se sujunee hyvin myös vauvan kanssa. :)