perjantai 27. toukokuuta 2016

Uunissa tai grillaten - Garam masala -lohta, paahdettua varhaiskaalia & lipstikkaraita


Grillattu varhaiskaali innostaa minua tänäkin kesänä ja aion tarjoilla sitä lähikuukausina muodossa jos toisessakin - lisukkeena ja aterian pääraaka-aineena. Jos ette vielä ole maistaneet grillatusta varhaiskaalista valmistettua caesarsalaattia, suosittelen kokeilemaan sitä ensitilassa. Omasta mielestäni se on suorastaan perinteistä esikuvaansa parempaa, resepti löytyy täältä). 

Kun grilliä ei ole saatavilla tai grillaaminen tuntuu muuten vain työläältä, paahdan varhaiskaalilohkot uunissa makoisiksi. Nopeasti valmistuva lisuke taipuu vaikka mihin. Viimeksi meillä syötiin sitä tiistai-iltana garam masalalla maustetun uunilohen ja lipstikkaraidan kanssa. Kastikettani voisi yhtä hyvin tituleerata lipstikkatsatsikiksi, mutta koska lohi on maustettu intialaisella mausteseoksella, olkoon se tällä kertaa raitaa. 

Sekä kalan että kaalit voi halutessaan valmistaa myös grillissä. Silloin sapuska muuttuu entistäkin herkullisemmaksi.

Garam masala -lohta, paahdettua varhaiskaalia & lipstikkaraita (neljälle)

Garam masala -maustettu lohi

600 g pala nahallista lohifileetä
1 rkl garam masala -mausteseosta (tai maun mukaan)
2 rkl kookossokeria
1 tl hienoa (harmaata merisuolaa)

Uunissa paahdetut varhaiskaalilohkot

1 varhaiskaali
2 rkl neutraalin makuista ruokaöljyä
sormisuolaa

Raitakastike

300 g turkkilaista jogurttia
1 kurkku
1 valkosipuli
sormisuolaa tai hienoa (harmaata) merisuolaa
hienonnettua lipstikkaa maun mukaan

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Leikkaa varhaiskaali lohkoiksi siten, että kanta pitää lohkot kasassa. Sivele lohkot öljyllä. Aseta lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Sekoita suola, garam masala ja kookossokeri keskenään kulhossa. Hiero mausteseos kalan pintaan. Paista uunissa n. 20 minuuttia.  Käännä grillivastus päälle ja grillaa kalaan rapea pinta.

Lisää kaalinlohkot uuniin, kun lohi on ollut uunissa 10 minuuttia. Jos valmistat pelkästään paahdettuja varhaiskaalilohkoja, paahda niitä 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Valmista kastike kalan ja kaalin kypsyessä. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Laita kurkkuraaste lävikköön ja puristele siitä ylimääräinen neste pois. Raasta valkosipulinkynsi. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa tai lipstikkaa.




Ei kommentteja: