perjantai 28. joulukuuta 2012

Avokadolla ja korianterilla höystetty punakaalisalaatti


Joulun yltäkylläisyyden jälkeen kaipaan kevyttä, yksinkertaista ja raikasta ruokaa. Kaikkia jouluruokia varten varattuja aineksia ei tullut käytettyä: pari avokadoa ja limeä sekä ruukku korianteria jäi yli cevichestä, eikä kaikki punakaalikaan huvennut pyhinä. Näistä aineksista syntyi kaunis ja maittava lounassalaatti, johon halukkaat saivat lisätä kypsää broilerin lihaa. Yhtä hyvin tähän voi käyttää myös joulukalkkunan rippeet tai paistaa päälle vaikkapa tofua.


Avokadolla ja korianterilla höystetty punakaalisalaatti (4:lle)

1/2 punakaali
2 avokadoa
1-2 limen mehu
extra virgin -oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
chiliä maun mukaan (tuoretta tai hiutaleita)
kypsää vaalealihaista lintua, esim. kalkkunaa tai broileria

Suikaloi punakaali mahdollisimman ohueksi. Helpoiten tämä onnistuu vihannesmandoliinilla, mutta luonnistuu se myös veitsellä leikaten tai juustohöylällä höyläten. Lorauta kaalin päälle oliiviöljyä ja mausta salaatti sormisuolalla ja chilillä. Hiero öljy ja mausteet kaaliin käsin. 

Halkaise avokadot, poista kivet ja koverra hedelmäliha kulhoon. Purista päälle 1-2 limen mehut ja lisää joukkoon vähän oliiviöljyä. Soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa limeä ja ölyä. Mausta sormisuolalla ja mustapippurilla. 

Jaa kaali lautasille tai tee yksi iso salaatti tarjoilukulhoon. Revi päälle runsaasti tuoretta korianteria. Lisää avokadotahna ja halutessasi kypsää kalkkunan tai broilerin lihaa.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hei hoi piparihauki!





Syön piparkakkuni mieluiten taikinana tai sitten sinihomejuuston ja portviinin kera. Marimekon hienon hieno haukipiparkakkumuotti herätti kuitenkin minussakin halun kuorruttaa piparit ylenpalttisen runsaalla karkkikoristuksella - täytyyhän kalalla suomut olla. Neljävuotiaani oli samaa mieltä. Lapsen suusta kuultu haukipipareiden syöntiohje menee näin: " Enisin syödään karkkisuomut, koska ne ovat niin hyviä. Sitten syödään loput, ja sekin on hyvää." 



Piparit leivottiin maalla, jossa ei yllätykseksemme ollutkaan kunnon kaulinta. Piirakkapulikalla kaulittujen leipomusten pinnasta tuli hiukan epätasainen, mutta onneksi kirjava suomutus pelastaa ulkoasun. Tämä taikinaresepti on mielestäni maailman paras, onhan se mummuni resepti, jossa on mausteita yllin kyllin.




Mummuni piparitaikina

4 dl fariinisokeria
1,5 dl siirappia
300 g voita
3 munaa
1 rkl pomeranssin kuorta
1 rkl inkivääriä
1rkl kanelia
1 rkl neilikkaa
1 rkl kardemummaa
1 rkl soodaa 
runsas 1-1 1/4 l vehnäjauhoja

Kiehauta sokeri ja siirappi. Lisää voi. Jäähdytä. Lisää munat, mausteet ja sooda, sekoita hyvin. Lisää suurin osa jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Peitä ja anna seistä jääkaapissa seuraavaan päivään. Syö osa taikinasta. Ota taikinasta paloja, kauli ne ohuiksi levyiksi ja tee muotilla pipareita. Paista 175-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia.




keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joululahjapajassa: kookosmysli



Jatkan syötävien joululahjojen parissa. Aika monena jouluna läheiseni ovat saaneet lahjaksi tekemääni mysliä. Lahjani linee jo niin ennalta-arvattava, että uskallan kertoa tehneeni sitä myös tänä vuonna. 

Yleensä valmistan myslin äitini reseptillä. Mitäpä sitä hyvää ohjetta syyttä suotta muuttelemaan. Äitini paahdettua siemenmysliä on perheessämme syöty jo yli kolmekymmentä vuotta ja sitä voi pitää jo jonkinlaisena perheklassikkona - näin hyvään ei kyllästy ikinä. 

Tänä jouluna päätin kuitenkin tuunata reseptiä ja korvasin seesaminsiemenet kookoshiutaleilla. Hasselpähkinöiden lisäksi myslistä löytyy nyt myös manteleita. Perhemyslimme resepti löytyy jo blogiarkistoni kätköistä, mutta tässä tämän joulun variaatio. Aatoksi tätä ehtii valmistaa vielä vaikka purkkikaupalla. Itse tein kymmenen litraa.

Kookosmysli

8 dl suuria kaurahiutaleita
1,5 dl rouhittuja hasselpähkinöitä
1,5 dl rouhittuja kuorellisia manteleita
2 dl auringonkukansiemeniä
½ dl kiteistä hunajaa
½ dl oliiviöljyä tai kookosöljyä
1 dl kookoshiutaleita tai -lastuja

Sekoita kaikki kuivat aineet kookoshiutaleita lukuunottamatta keskenään kulhossa. Laita öljy ja hunaja kattilaan. Kuumenna hiljaisella lämmöllä, kunnes hunaja on liuennut öljyyn. Kaada hunajaöljy muiden ainesten joukkoon ja sekoita. Levitä seos tasaiseksi matoksi leivinpaperin päälle ja paahda 20-30 minuuttia 170-asteisessa uunissa alla.  Kääntele mysliä tarvittaessa paahtamisen aikana, jotta se paahtuu kauttaaltaan tasaisesti. Lisää kookoshiutaleet tai -lastut jäähtyneen myslin joukkoon.