maanantai 1. syyskuuta 2014

Venäläinen poropata

poropata, hirvipata, lihapata, venäläinen lihapata

Virittäydyn uuteen vuodenaikaan. Kohisevan kesän jälkeen on jälleen aikaa hissutella kotona kynttilänvalossa, villasukat jalassa ja haudutella sunnuntaisin hitaasti kypsyviä pataruokia.

Tilaamme vuosittain tutulta poromieheltä puolikkaan vasan lihat, joten meillä syödään syksyisin ja talvisin melko paljon poronlihaa. Glorian ruoassa ja viinissä oli monta vuotta sitten venäläisen hirvipadan resepti, joka toimi tämän reseptin innoittaja. 

Sinihomejuusto, venäläiset suolakurkut, smetana ja rosmariini maustavat tämän täyteläisen padan, joka tarjoillaan puolukoiden, keitettyjen perunoiden ja Myrttisen valkosipulisuolakurkkujen kanssa. Valmistin ruoan ensimmäisellä kerralla käristyslihasta, koska muut poromme osat oli silloin jo käytetty muihin tarkoituksiin. Jostain syystä olen sittemmin aina käyttänyt tähän käristyslihaa, vaikka esimerkiksi paloiteltu paisti sopisi tähän erinomaisesti. Niin tai näin, lopputulos on kuitenkin herkullinen. 

Nyt on aika kutsua perhe ja ystävät höyryävän lihapadan ääreen!

Venäläinen poropata (neljälle)

0,5 kg poron käristyslihaa
nokare voita
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2,5 dl suppilovahveroita, nesteet haihdutettuna
1/2 pkt Aura-juustoa
1 prk smetanaa
1 rosmariininoksa
1 iso suolakurkku
1 tlk kuohukermaa tai Valion luomuruokakermaa
vajaa 1 rkl tummaa balsamicoa
ripaus cayennepippuria
mustapippuria myllystä
(ripaus hienoa merisuolaa)
(1-2 dl vettä)

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna voi valurautapadassa ja ruskista siinä poronlihat. Mausta mustapippurilla ja aavistuksella suolaa (sinihomejuusto ja suolakurkku antavat padalle suolaisuutta). Lisää sipuli ja valkosipuli ja anna niiden pehmetä hieman. Lisää sienet, rosmariininoksia, kerma, smetana ja Aura-juusto. Kuumenna kiehuvaksi. Mausta ripauksella cayennepippuria. Kypsennä 150-asteisessa uunissa kannen alla pari tuntia. Lisää kypsennyksen aikana tarvittaessa vettä. Lisää paloiteltu suolakurkku haudutuksen loppuvaiheessa ja jatka kypsennystä sen jälkeen vielä parikymmentä minuuttia.

Tarjoa keitettyjen perunoiden, puolukoiden ja valkosipulisuolakurkkujen kanssa.




2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Meilläkin on puolikas vasa pakastimessa. Juuri äidin kanssa eilen puhuimme, että meidän perheen perinteinen hirvipata voisi maistua hyvältä myös porosta. Se on hyvin samanoloinen pata kuin tämäkin. Poro on pyörinyt pakastimessa jo vähän turhan pitkään, tätä voisi haudutella lähiviikkoina.

Selina kirjoitti...

Siinäpä se, että ainakin meillä pakastimeen ostetut lihat tuppaavat pyöriä siellä vähän liiankin pitkään. Käristysliha sulaa onneksi nopeasti, mutta paistin käyttäminen vaatii jo suunnitelmallisuutta. Tein ennen oikeastaan vain punaviinipohjaista poropataa, mutta tämä on tuonut repertuaariini kivaa vaihtelua. Ja lapset tykkäävät meillä enemmän tästä.