tiistai 5. kesäkuuta 2012

Villivihannespesto vuohenputkesta ja litulaukasta







Villivihannesintoiluni ei osoita laantumisen merkkejä, päinvastoin. Viime lauantaina Huvilakadun Chef & Sommelierissä nauttimani illallinen vain lisäsi vettä myllyyn. Siellä näki, miten luontevasti villivihannekset taipuvat myös fine diningiksi - ah, mitä ruokaa! Erityispisteet ravintola sai vuohenputken ja litulaukan monipuolisesta käytöstä. Hyvän ruoan lisäksi sain monta hyvää ideaa villivihannesten monipuolisempaan käyttöön myös omassa keittiössäni. Näistä ideoista lisää, jahka ne löytävät tiensä lautaselle. 

Tällä kertaa tein vuohenputkesta ja litulaukasta kuitenkin villivihannespestoa, josta on tullut yksi kesäbravuureistani.  

Yleensä käytän pestokastikkeissa auringonkukansiemeniä tai cashew-pähkinöitä. Minulla on nimittäin karvaita kokemuksia kiinalaisista  pinjansiemenistä, eikä Helsingistä tahdo löytyä Euroopassa tuotettuja simeniä (kauppiaat hoi!). Syy boikottiini ei ole eettinen, vaan se, että pari vuotta sitten kärsin kiinalaisia Pirkka-pinjansiemeniä syötyäni viikon verran sietämättömästä makuhäiriöstä. Pelästyin aistimuksiani aikalailla, kunnes makuhäiriöni syyksi paljastuivat syömäni siemenet. Sen koommin en ole kiinalaisiin pinjansiemeniin kajonnut.

Juttu kuulostaa uskomattomalta, mutta kohtalotovereita löytyy sekä lähipiiristäni että netistä. Ruotsissa kiinalaisia siemeniä on jopa tutkittu ympäristömyrkkyepäilyjen vuoksi, mutta mitään vaarallisia aineita niistä ei ole löytynyt. Tämä sinänsä huojentava tieto ei kuitenkaan saa minua ostamaan kiinalaisia pinjansiemeniä. Muun maalaisia siemeniä syön sen sijaan mielelläni, sillä ongelma koskee vain ja ainoastaan kiinalaisia siemeniä. Niinpä roudasin taannoiselta Espanjan matkaltamme ruhtinaallisen määrän paikallisia pinjansiemeniä. Tällä keraa käytin pestooni niitä, mutta pinjansiemenet voi hyvin korvata myös auringonkukansiemenillä tai cashew-pähkinöillä.  

Käytitpä vuohenputkesta ja litulaukasta velmistettuun pestoon mitä siemeniä hyvänsä, se on todella hyvää! Parhaaksikin pestoksi sitä ruokapöydässä tituleerattiin. 








Villivihannespesto vuohenputkesta ja litulaukasta



Pari reilua kourallista vuohenputken lehtiä
Yki kourallinen litulaukan lehtiä
(puolikas valkosipulinkynsi silputtuna)
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
kourallinen miedosti paahdettuja pinjansiemeniä
reilu kourallinen vastaraastettua parmesania
Neitsyt oliiviöljyä (n. 1,5 dl)
aavistus sitruunanmehua (sitruunasta puristettua)


Pane pestyt ja silputut vuohenputken ja litulaukan lehdet sekä paahdetut pinjansiemenet ja silputtu valkosipuli huhmareeseen. Survo nuijalla. Lisää parmesaani. Kaada seos tehosekoittimeen ja lisää oliiviöljy joukkoon vähitelleen. Lisää vain sen verran öljyä, että se sitoo kastikkeen. Lisää tarvittaessa parmesaania. Mausta pippurilla ja suolalla sekä halutessasi tilkalla vastapuristettua sitruunanmehua. Voit myös tehdä seoksen huhmareessa alusta loppuun.

Ei kommentteja: