keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Pannusta kevätmielellä - siikaa, parsaa, osterivinokkaita & yrttiöljyä



Tässä tulee kevään ensimmäinen parsaresepti, joskin sesonkiherkku on tällä kertaa lähinnä statistin asemassa. Pääosassa paistattelevat pikemminkin osterivinokkaat, joihin olen tänä keväänä ihastunut (parsa puolestaan on ikisuosikkini, jota pitää keväisin syödä niin paljon kuin mahdollista).

Söin viikkoja sitten Hietsun hallin Le Marchessa ihastuttavan lounassalaatin, jossa oli paistettuja, pestomarinoituja osterivinokkaita. Olen intohimoinen sieni-ihminen. Erityisesti sytyn luonnonsienistä; herkkutateista, korvasienistä, suppareista, torvisienistä ja kantarelleista, mutta käytän paljon myös viljeltyjä sieniä, varsinkin kotimaisia luomusiitakkeita. Osterivinokkaat ovat kuitenkin syyttä suotta jääneet köökissäni paitsioon.

Nyt kuitenkin innostuin näistä sen verran, että olen syönyt niitä viime aikoina jo useampaan otteeseen. Lasteni toiveesta paiston tällä kertaa sienten ja parsan rinnalle myös siikaa, joskin sienten rakenne on itsessään niin lihaisa, etteivät ne olisi mielestäni välttämättä kaivanneet kalaa kaverikseen. Kombo toimi kuitenkin oikein hyvin - ja varsin simppelillä reseptiikalla mennään taas...

Siikaa, paistettua parsaa, osterivinokkaita & yrttiöljyä (neljälle)

4 annoskokoista siikafileetä
4 suurta osterivinokasta
1-2 valkospulinkynttä hienonnettuna (tai maun mukaan)
1-2 nippua parsaa

hienoa merisuolaa
(valkopippuria)

voita paistamiseen

Yrttiöljy

1 ruukku basilikaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
1 dl extra virgine -oliiviöljyä
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä

Nypi kalat ruodottomiksi. Leikkaa osterivinokkaat pitkittäin neljäksi lohkoksi. Leikkaa parsoista kuiva tyviosa pois.

Valmista yrttiöljy. Aja basilika, öljy ja valkosipulinkynsi tasaiseksi sauvasekoittimen kulhossa. Lisää sitruunanmehu ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Paista kalat pannulla voissa, mausta suolalla ja halutessasi aavistuksella valkopippuria. Paista parsat ja sienet voissa omissa pannuissaan. Lisää sienten sekaan valkosipulia, kun olet paistanut sieniä hetken aikaa. Paista sieniä, kunnes valkopsipulikin on kypsynyt. Älä ylipaista parsoja, niille riittää nopea pyöräytys pannussa! Parsan voi myös grillata tai paistaa parilapannulla. 

Tarjoa kala, parsa ja sienet yrttiöljyn kera. 





Ei kommentteja: