Isoisoisäni veisti ja valoi tämän kynttilänjalan eräänä
koleana ja sateisena kesänä yli kahdeksankymmentä vuotta sitten. Ulkona sataa
kaatamalla, mutta kynttilänvalossa on kiva tunnelmoida ja harjoittaa
kädentaitoja tänäkin kesänä. Olin ajatellut maalata jotain sadepäivän iloksi,
mutta Hangon kauppiaatpa sulkevat ovensa kello yksi myös kesälauantaisin.
Lomalaisena lähdin ”aamulla” niin verkkaisesti liikkeelle, etten enää
ennättänyt maaliostoksille. Onneksi Hangon Bulevardin Sattvasta löytyi
tammisaarelaisen Mörbyn tilan luomujauhoja. Niistä leivoin anisnäkkileipää, joka hupeni hetkessä viimeistä murua myöten. Onhan
leipominenkin oiva kädentaito, jota tulee arkena harjoitettua aivan liian
vähän.
Anisnäkkileipä
Juuri
Juuri
1 ½ dl maitoa
1 ½ dl vettä
10 g tuorehiivaa
1 ½ dl (riihi)ruisjauhoja
1/2 rkl aniksen siemeniä
Lämmitä nesteet kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva sekä muut aineet. Anna taikinan tekeytyä yön yli.
Taikina
Taikina
½ dl maitoa
½ dl vettä
10 g tuorehiivaa
½ tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
3 1/2 dl spelttijauhoja
vajaa 1 rkl hunajaa
3 tl suolaa
Lämmitä nesteet 37-asteiseksi. Lisää hiiva. Yhdistä kaikki ainekset edellisenä päivänä tekemääsi juureen.
Vaivaa seosta muutama minuutti.
Jaa taikina neljään osaan ja kauli ne ohuiksi levyiksi jauhojen kanssa. Jauhoja kannattaa käyttää runsaasti, jottei taikina takerru kaulimeen.
Kuumenna uuninpelti 200-asteisessa uunissa.
Pistele leipiin haarukalla reikiä ja aseta ne kuumennetulle pellille. Paista uunin
alatasolla noin 10 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti