perjantai 25. toukokuuta 2012

Perjantain pikaruokaa pastasta ja avokadosta






Kun täytyy loihtia sapuskaa vajaassa kymmenessä minuutissa, kokkaan usein pastaa avokadon ja valkosipuli-chiliöljyn kera. Koko juttu valmistuu pastan kiehuessa. Tätä ruokaa on lähes mahdoton pilata, kunhan muistaa laittaa pastan keitinveteen riittävästi suolaa. Suolatta keitetty pasta nimittäin pilaa koko aterian. Pastan kohdalla suolan lisääminen jälkikäteen lautasella ei enää pelasta tilannetta. Ylikypsäksi pastaa ei myöskään pidä päästää. Muuten tämä on simppeliä pikaruokaa parhaimmillaan!




 Pastaa avokadon ja valkosipuli-chiliöljyn kera
500g nauhapastaa
0,75 dl hyvää oliiviöljyä
6 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina (tai maun mukaan)
1 punainen chili silputtuna (tai kuivattuja chilihiutaleita)
2 avokadoa kuutioituina
yhden sitruunan tai kahden limen mehu
runsaasti tuoretta basilikaa
(merisuolahiutaleita)
mustapippuria myllystä
raastettua parmesaania

Keitä pasta suolatussa vedessä juuri ja juuri kypsäksi (al dente). Itse käytän aina merisuolaa. Pastan kiehuessa kuutioi avokadot ja purista kuutioiden päälle sitruunan tai limen mehu. Kuullota (älä ruskista!) silputtua valkosipulia ja chiliä oliiviöljyssä. Yhdistä keitetty pasta, valkosipuli-chiliöljy ja avokado. Revi joukkoon runsaasti tuoreita basilikan lehtiä ja pyöräytä joukkoon mustapippuria myllystä. Lisää tarvittaessa sormisuolaa. Raasta päälle runsaasti parmesania.

Ei kommentteja: