tiistai 22. toukokuuta 2012

Villiintyneestä puutarhasta

                              Litulaukka

Isoisäni opetti minulle villivihannesten salat jo lapsena. Häneltä opin muun muassa, että viheliäisenä rikkaruohona rehottava vuohenputki tuotiin maahamme alunperin salaattikasviksi. Kaikkialla kasvavasta vuohenputkesta saamme kiittää (tai kirota) munkkeja, jotka istuttivat sitä aikoinaan luostareiden puutarhoihin. Niistä se sittemmin levisi kulovalkean lailla kaikkialle. Hyvä salaattikasvi se on kuitenkin edelleen ja taipuu se moneen muuhunkin ruokaan. Ehkä puutarhureiden stressi vähenisi, jos he välillä katselisivat vuohenputkea uusin silmin ja silppuaisivat sitä vaikkapa salaatteihin.

Mummuni ja paappani luona syötiin kesäisin aina vuohenputkella, voikukanlehdillä ja litulaukalla höystettyä salaattia. Isoisäni oli aiemmin varsinainen viherpeukalo, jonka hellässä huomassa jopa hankalimmat kaktukset kukoistivat, hyötykasveista puhumattakaan. Hänen puutarhassaan versoivat puiden, pensaiden ja perennojen rinnalla hallitusti myös tietyt rikkaruohot.

Kävin vierailulla vanhan paappani luona. Vanhuuden myötä hänen puutarhansa on tykkänään villiintynyt. Rikkaruohot valtaavat nyt alaa istutuksilta. Syötävää sieltä löytyy kuitenkin edelleen, syötäviä rikkaruohoja nimittäin.

Joku ystävällinen ihminen oli vetänyt pihan vuohenputkikasvuston trimmerillä matalaksi, juuri kun niitä halajasin. Litulaukkaa löytyi kuitenkin senkin edestä.

Litulaukka on yksi villivihannessuosikeistani. Litulaukkavillitys kulkee suvussa: äitini on jopa siirtänyt sitä maapaikalleen, missä sitä ei entuudestaan kasvanut. Kasvin aavistuksen kitkerät, hentoisesti valkosipulin makuiset lehdet sopivat moneen ruokaan.

Kevään ensimmäiset litulaukat löysivät tiensä avokado-tomaattisalsaan, jota syötiin munakkaan kanssa.





Munakas ja litulaukalla mausettua avocado-tomaattisalsaa

Munakas

4 luomu munaa
5 rkl vettä
suolaa
(aavistus valkopippuria myllystä)

Riko munien rakenne rikki kulhossa. Lisää vesi, suola ja pippuri. Kaada paistinpannulle ja anna hyytyä. Kypsennä munakas aina miedolla lämmöllä. Munakas on pikaruokaa, mutta sen kanssa ei kuitenkaan saa hosua. Jos nimittäin paistat munakasta täydellä teholla, saat järsiä rikinkatkuista kammotusta.

Kananmunista vielä sen verran, että munaruoissa kannattaa suosia luomumunia. Makuero "tavallisiin" muniin verrattuna on nimittäin huomattava. Ja voivathan luomumunia munivat kanatkin paremmin.

Litulaukalla maustettu avokado-tomaattisalsa

1 avokado kuutioituna
1-2 tomaattia kuutioituna
litulaukan silputtuja lehtiä maun mukaan
hyvää oliiviöljyä
vastapuristettua sitruunamehua
suolaa
mustapippuria myllystä

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa ja tarjoile munakkaan kanssa.

Avokadon ja oliiviöljyn rasvaisuus, sitruunan happo sekä riittävä suola tuovavat litulaukan parhaat puolet esiin.

HUOM! Jokainen poimii villivihanneksia aina omalla vastuullaan. Poimi vain sellaisia kasveja, jotka tunnistat varmasti.

Ei kommentteja: