sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Adventtikalenterin 2. luukku - Manteliriisipuuro (GF, V)


Tänä jouluna riisipuuro keitetään meillä mantelimaitoon. Tämä ei kuitenkaan ole kannanotto viimeaikoina kuohuneeseen maitokeskusteluun (vaikka laktoosi-intolerantikkona ihmettelenkin, voiko maitoa todella käyttää mielin määrin, ilman että siitä tulee paha olo), vaan kyse on ennen kaikkea puhtaasta vaihtelunhalusta. Myös paahdetut mantelilastut tuovat joulupuuroon kivaa vaihtelua. 

Miten sinä muuten haluat syödä joulupuurosi? Kanelilla ja sokerilla, sekametelisopalla, maidolla vai ilman maitoa - ja sopiiko perinneruokaa uudistaa lainkaan?

Lasten toiveesta meillä syödään myös tänään riisipuuroa. Ja koska tänään on toisen adventtisunnuntain lisäksi myös itsenäisyyspäivä, katoin pöytään kotoiset, äitini dreijaamat punasavikipot ja Samujin kankaasta leikkaamani sini-valkoiset servetit. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


Manteliriisipuuro

1 l mantelimaitoa
2 dl (luomu)puuroriisiä
1 tl hienoa merisuolaa

Lisäksi

70 g mantelilastuja
( mantelimaitoa tai maitoa)

Mittaa mantelimaito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää puuroriisi. Anna hautua kannen alla välillä sekoitellen n. 45 minuuttia, tai pakkauksen ohjeen mukainen aika. Mausta puuro merisuolalla.

Paahda mantelilastut kuivalla pannulla. Tarjoa manteliriisipuuro paahdettujen mantelilastujen kera.





torstai 3. joulukuuta 2015

Kohti joulua - Mummun perinteiset piparkakut



Mikä virittäisikään paremmin joulutunnelmaan kuin paistuvien piparkakkujen tuoksu? Meillä on suunnitelmissa leipoa pipareita ensi viikonloppuna. Teen taikinan aina mummuni mausteisella reseptillä ja syön sitä leipomisen lomassa vähintään yhtä paljon kuin lapseni, koska taikina on mielestäni valmiita leipomuksia parempaa, vai mitä mieltä te olette?


Piparkakkutaikina

4 dl fariinisokeria
1,5 dl siirappia
300 g voita
3 munaa
1 rkl pomeranssin kuorta
1 rkl jauhettua inkivääriä
1 rkl kanelia
1 rkl neilikkaa
1 rkl kardemummaa
1 rkl soodaa
runsas 1 - 1,25 l vehnäjauhoja

Kiehauta sokeri ja siirappi. Lisää voi. Jäähdytä. Lisää munat, mausteet ja sooda, sekoita hyvin. Lisää suurin osa jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Peitä ja anna seistä jääkaapissa seuraavaan päivään. Ota taikinasta paloja ja kauli ne ohuiksi levyiksi. Ota taikinasta muotilla pipareita. Paista 175-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. 

P. S. Resepti ja kuva ovat nostoja viime vuoden postauksestani.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Koleutta vastaan - lohiseljanka


Niin kauan kuin maa ei ole jäässä, taitan matkani Helsingissä lähinnä pyöräillen. Eilinen myrskyajelu sai minut tosin kyseenalaistamaan tapani, sen verran hengästynyt ja viluinen olin kotiin päästyäni. Koleus kuitenkin kaikkosi kropasta päivällispöydässä höyryävän lohiseljankan ääressä. 

Täyteläiset keitot ovat juuri sitä mitä ainakin minä kaipaa näinä viimaisina ja pimeinä alkutalven iltoina. Niitä syödessä virkistuu myös mieli, ainakin jos saa samalla nauttia hyvästä seurasta ja kynttilänvalosta.

Lohiseljanka

600 g pala lohta
purjon vaalea osa
1 iso sipuli
5 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 palsternakka
100 g juuriselleriä
6 kiinteää perunaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
3 rkl tomaattipyreetä
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua kirveliä
1 laakerinlehti
1,5 l laihaa kalalientä
1 rkl puna- tai valkoviinietikkaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 purkki kapriksia

Lisäksi Créme Fraîchea


Halkaise, pese ja suikaloi purjo. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori juurekset ja kuutioi ne haluamasi kokoisiksi kuutioiksi. 

Kuullota sipulia, purjoa ja valkosipulia voin ja öljyn seoksessa, isossa kattilassa pari minuuttia. Lisää juurekset ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Lisää tomaattipyree sekä timjami ja kirveli,  kypsennä vielä hetki. Lisää kalaliemi ja laakerinlehti. Anna keiton hautua vähintään 30 minuuttia. Mausta keitto suolalla ja mustapippurilla. 

Kuori ja paloittele perunat. Poista kalasta nahka ja paloittele kala suupaloiksi. Lisää perunat keittoon ja keitä ne lähes kypsiksi. Lisää kalanpalat ja anna kalojen kypsyä vielä hiukan poreilevassa liemessä viitisen minuuttia, kalanpalojen koosta riippuen. Lisää lopuksi joukkoon myös kaprikset ja viinietikka. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai aavistus viinietikkaa.

Tarjoa keitto Créme Fraîchen kanssa.