perjantai 26. helmikuuta 2016

Kanatortillat & kiivisalsaa


Etelä-Euroopassa kasvatettavien kiivien sesonki on nyt parhaimmillaan. Niinpä kaupoista saa edullisesti ihanan kypsiä kiivejä, joita olen viime aikoina hyödyntänyt monin tavoin. Smoothieiden ja jälkiruokien lisäksi tämä hedelmä sopii myös suolaisten ruokien maustajaksi. 

Viimeksi valmistin kiiveistä salsaa, joka päihittää raaoista talvitomaateista valmistetun salsan mennen tullen. Idean tähän sain jossakin ulkomaisessa lehdessä näkemästäni Jamie Oliverin reseptistä. Eilen kiivisalsa maustoi kanatortillat, joissa oli lisäksi myös guacamolea ja rapeaa salaattia. Ainakin meillä kokonaisuus keräsi pisteet myös pikkuväeltä.


Kanatortillat & kiivisalsa ja guacamole (kuudelle)

4 (Naapurin maalais)kanan rintafileetä
tilkka öljyä

Marinadi

1/2 tl savustettua paprikajauhetta
1 tl kuivattua oreganoa
1/3 tl kurkumaa
1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa
1/2 dl ruokaöljyä

hienoa merisuolaa

Lisäksi 

Maissi- tai vehnätortilloja
Kiivisalsaa (resepti alla)
Guacamolea (resepti alla)
Jäävuorisalaattia
Tuoretta korianteria
2 chilipalkoa ohueksi viipaloituina

Yhdistä marinadin ainekset keskenään. Anna kanafileiden maustua marinadissa pari tuntia, mielellään pidempään. Voit myös laittaa kanat marinoitumaan edellisen päivän iltana. Ennen tarjoilua: kuumenna uuni 200-asteiseksi. Mausta fileet suolalla. Ruskista kanafileet pannulla molemmin puolin. Kypsennä ruskistettuja fileitä 200-aseteisessa uunissa noin 12 minuuttia tai kunnes kana on kypsää. Älä päästä kanoja kuivumaan. 

Kiivisalsa 

6 kiiviä
1 pieni sipuli
tilkka ruokaöljyä
1/2 punainen chilipalko tai maun mukaan
2-3 limen mehu 
1/2 - 1 ruukku tuoretta korianteria
Himalajan ruususuolaa tai hienoa merisuolaa

Silppua sipuli. Kuullota sipulisilppua öljytilkassa kattilassa. Kuori ja paloittele kiivit. Poista chilistä siemenet ja silppua chili. Lisää kiivit ja chili kattilaan. Hauduta miedolla lämmöllä noin 7 minuuttia tai kunnes kiivit ovat pehmenneet.  Anna jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen kiiviseokseen tuore korianteri ja aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja limenmehulla. 

Guacamole

2 kypsää avokadoa
1 valkosipuli
1-2 limen mehu
Himalajan ruususuolaa tai hienoa merisuolaa

Halkaise avokadot pitkittäin kahtia. Poista avokadoista kivet. Koverra avokadot kuoristaan. Yhdistä avokadot, valkosipuli ja limenmehu korkeareunaisessa kulhossa ja aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Mausta suolalla. Lisää tarvittaessa limenmehua.

Kokoa annokset: Lämmitä tortillat valurautapannussa molemmin puolin (tai pakkauksen ohjeen mukaan). Kasaa tortillan keskelle guacamolea, rapeaa salaattia, kanaa, kiivisalsaa sekä suikaloitua chiliä ja korianteria. Nosta tortillan reunat ylös ja syö koko komeus käsin.









4 kommenttia:

Antti | Kamera ja Kauha kirjoitti...

Kiivisalsa! Nerokasta :)

Selina kirjoitti...

Kiivisalsa oli minustakin loistokeksintö! Sitä onkin sitten syöty kahden viikon aikana jo kolmesti. :)

Elias / Maustemittakaava kirjoitti...

Kiivisalsa on aivan huippuidea, kun tomaatit ei tosiaan houkuttele pahemmin näin helmikuussa! Meneekin heti kokeiluun! :)

Selina kirjoitti...

Kivisalsa on kyllä ihan loistotuttavuus, Elias! Se sopii muuten erinomaisesti myös kalan kaveriksi. :)