Tietoa mainostajalle ›

tiistai 13. joulukuuta 2016

Vegaaninen kylmäsavulohi eli porkkanalohi alias porkkala (V, GF)

Vegaaninen-lohi, vegaaninen-kylmäsavulohi, porkkanalohi, gluteenittomat-palttoonapit, gluteeniton-ruisleipä, gluteenittomat-cocktailpalat, vegaaniset-cocktailpalat

Vegaanisesta kylmäsavulohesta eli porkkalasta on joulukuussa intoiltu somessa siinä määrin, että sen valmistamisessa käytetty nestemäinen savuaromi loppui monin paikoin kauppojen hyllyiltä. Erityisesti kasvissyöjät villinnyt buumi sai alkunsa, kun Paju Purovuo ja Minni Väärä julkaisivat lohettoman lohen reseptin P.S. Olen vegaani Youtube-kanavallaan.

Sen verran kiinnostavalta porkkanalohi kuulosti, että sitä oli itsekin testattava. Ensin merisuolaan haudattuja porkkanoita kypsennetään 190-asteisessa uunissa puolitoista tuntia. Sen jälkeen porkkanat suikaloidaan juustohöylällä ohuiksi siivuiksi ja niitä marinoidaan savuaromissa pari vuorokautta. Lopputulos on hämmästyttävän kylmäsavulohimainen. 

Toisia porkkalan tituleeraaminen lohettomaksi loheksi on ärsyttänyt. Mielestäni tuttuihin asioihin rinnastaminen voi uusissa asioissa olla kuitenkin paikallaan, koska se ohjaa ihmisiä oikeille jäljille. Kun porkkalan rinnastaa kylmäsavuloheen, voi sekasyöjänkin olla helpompi vaihtaa lohi toisinaan maukkaaseen kasvisvaihtoehtoon. Itse kyllä söisin tätä yhtä innokkaasti, vaikka sitä ei kalaan rinnastettaisikaan.  Olen viimeaikoina innostunut entistä enemmän vegaaniruoasta, vaikka en vegaani olekaan. Syön kuitenkin etupäässä kasvisruokaa ja toivotan porkkanalohen lämpimästi tervetulleeksi ruokarepertuaariini. Talvi-illat ja porkkalalla silatut blinit siintävät jo mielessäni!

vegaaninen-lohi, loheton-lohi, porkkala, vegaaniset-cocktailpalat, gluteenittomat-cocktailpalat, gluteenittomat-palttoonapit, vegan-salmon, carrot-salmon, vegan-smoaked-salmon

Vegaaninen kylmäsavulohi eli porkkanalohi

5 pulleaa porkkanaa
runsaasti karkeaa merisuolaa

marinadiin:
1 rkl vaaleaa oliiviöljyä
2 tl nestemäistä savuaromia (esim. Poppamies)
1 tl valkoviinietikkaa

lisäksi
(gluteenittomia) hapannappeja (esim. Free from G)
(vegaanista) tuorejuustoa
tilliä
silputtua punasipulia
(luomu)sitruunanlohkoja

Kuumenna uuni 190-asteiseksi. Pese ja kuivaa porkkanat. Peitä uunivuoan pohja karkealla merisuolalla. Aseta porkkanat uunivuokaan. Peitä porkkanat kauttaaltaan merisuolalla. Kypsennä porkkanoita 190-asteisessa uunissa 1,5 tuntia. 

Anna porkkanoiden jäähtyä. Kuori porkkanat varovaisesti. Suikaloi porkkanat juustohöylällä. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Sekoita porkkanat marinadiin ja kääntele niitä varovaisesti käsin, jotta marinadi levittyy niihin tasaisesti. Anna maustua jääkaapissa 1-2 vrk.

Tarjoa  tuorejuuston (vegaanisen, jos haluat täysin vegaanisen version), silputun tillin ja punasipulin kera. Purista päälle vielä sitruunanmehua.


porkkala, porkkanalohi, vegaaniset-cocktailpalat, gluteenittomat-cocktailpalat, gluteenittomat-palttoonapit, vegan-salmon, plant-based-salmon, vegan-carrot-salmon

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Siis ihanvaan tiedoksi kaikille bloggareille ja toimittajille, sekä muillekin: vegaanista kylmäsavulohta EI OLE olemassa.

Selina kirjoitti...

Porkkana ei tosiaan muutu kalaksi, vaikka sitä siksi nimittäisi. :) Itse olen sitä mieltä, että tuttuihin aioihin rinnastaminen auttaa ihmisiä (olivatpa sekaravinnonsyöjiä tai vegaaneita) kuitenkin hahmottamaan, minkälaisesta ruoasta on kyse. Kivaa joulua!