Tietoa mainostajalle ›

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sesongissa on voimaa - verigreippi-fenkolisalaatti, rucolaa, pinaattia & avokadoa (GF, V)



Miten suloisa fenkoleita ja mehukkaita verigreippejä löysinkään eilen Stockan herkusta. Espanjalaiset avokadotkin olivat edullisia ja kypsiä, vaikkeivät "syöntikypsiä" olleetkaan. Ihmekös tuo, sillä kaikkien kolmen hedelmän sesonki on käsillä juuri nyt.  

Usein idea päivän ruoasta syntyy itselläni kaupan vihannestiskillä sen mukaan, mikä milloinkin näyttää hyvältä. Koska vihannekset ja hedelmät ovat sesonkiaikanaan parhaimmillaan, tulen syöneeksi sesonginmukaisesti  pitkälti aivan luonnostani. Herkuttelen sesongin raaka-aineilla aina sydämeni kyllyydestä, jotta  sitten pärjään seuraavan sesonkiin asti ilman niitä. Tämä tuo ruokiin myös tervetullutta vaihtelua.

Pyrin syömään sesonkiruokaa myös ekologisista syistä ja monen muun lailla olen ottanut Satokausikalenterin avukseni eri sesonkien kartoittamisessa. Satokausikalenteri vahvistaa esimerkiksi sen, että espanjalaisten avokadojen sesonki on parhaillaan käynnissä. Avokadoviljelmien ongelmat ovat puhuttaneet jälleen viime aikoina. Yhden avokadokilon kasvattaminen kuluttaa peräti 1000 litraa vettä, mikä on suuri ongelma etenkin Meksikossa, Perussa, Etelä-Afrikassa ja Israelissa, jotka kärsivät kuivuudesta. Kuivuus on ongelma myös Espanjassa, mutta ei kuitenkaan samassa määrin kuin muissa viljelymaissa. Sikäläiset avokadot ovatkin vaihtoehtojaan parempi valinta. Tunnustaudun avokadojen suurkuluttajaksi, mutta espanjalaisen sesongin päätyttyä pyrin huhtikuussa siirtymään hedelmän kohtuukäyttäjäksi.

Nyt herkuttelen kuitenkin tällä sesonkihedelmistä kasatulla salaatilla, joka on todellinen vitamiinipommi. Siinä on avokadon lisäksi myös verigreippiä ja fenkolia sekä babypinaattia, rucolaa ja punasipulia. Tässäpä oiva ruokalaji myös joulupöydän tarjoiuita raikastamaan.




Verigreippi-rucolasalaatti & fenkolia, pinaattia & avokadoa (yhdelle)

1 verigreippi kalvottomiksi lohkoiksi käsiteltynä
1/2-1 avokado viipaloituna
1/2 pienestä fenkolista (mandoliinilla) ohueksi suikaloituna
1/4 pienestä punasipulista ohueksi suikaloituna
kourallinen babypinaattia
kourallinen rucolaa
(luomulaatuista) extra virgine -oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Laita fenkolisuikaleet kulhoon. Mausta ne oliiviöljyllä ja sormisuolalla. Pyörittele fenkolisuikaleita käsin, jotta öljy maustaa ne tasaisesti. Yhdistä loput ainekset fenkolien joukkoon. Mausta sormisuolalla ja mustapippurilla sekä tilkalla oliiviöljyä. Annostele salaatti lautaselle ja nauti. 




Ei kommentteja: