keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Sumakilla maustettu lehtikaalisalaatti


Ymmärrän, jos sumakki-intoiluni tulee jollakin jo korvista ulos. Niinpä lupaan pitää tämän reseptin jälkeen sumakkitauon. Tauko koskee tietysti vain blogipäivityksiä - keittiössäni en suinkaan aio luopua tuosta loistavasta mausteesta. 

Minut tuntevat ja blogiani pidempään seuranneet tietävät, että syön syksyisin lähes päivittäin lehtikaalisalaattia. Ja sumakki taas sopii loistavasti sen(kin) maustamiseen. Se tuo kivan uuden twistin tähän peruslounaaseeni, jossa on lehtikaalia, fetaa, tomaatteja, oliiveja ja punaispulia. Sumakin hapokkuus korvaa etikan, joten sen lisäksi salaatin maustamiseen käytetään vain oliiviöljyä ja merisuolaa. Juuri näin yksinkertaista ja hyvää tekevää itse tehdyn arkilounaan kuuluu olla. 

Sumakilla maustettu lehtikaalisalaatti (kahdelle)

4 suurta lehtikaalinlehteä
1 pkt lampaan- tai vuohenmaitofetaa
2/3 rasiallista kirsikkatomaatteja
1/2 punasipuli
Kalamataoliiveja

3 rkl neitsytoliiviöljyä
2 tl jauhettua sumakkia (tai maun mukaan)
Maldon-suolaa 

Poista lehtikaalinlehdistä keskiruoti. Silppua tai revi kaalinlehdet n. 50 sentin kolikon kokoisiksi paloiksi. Laita silputut kaalinlehdet kulhoon. Mausta oliiviöljyllä, sumakilla ja merisuolahiutaleilla. Hiero mausteet kaalinlehtiin käsin. Tällöin maut imeytyvät kaaliin ja pehmentävät sitä. Silppua punasipuli ja halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita ne salaatin joukkoon. Murenna fetajuusto lopuksi mukaan käsin ja viimeistele kalamataoliiveilla. 

Ei kommentteja: