perjantai 4. marraskuuta 2016

Hyvisherkku - sokeriton ja gluteeniton omenapiirakka (V, GF)

gluteeniton piirakkapohja mantelijauhosta, sokeriton omenapiirakka, kookoskermavaahto

Kun maistoin tätä omenapiirakkaa ensimmäisen kerran, riemastuin. Miten hyvää gluteeniton ja luontaisesti makeutettu vegaaninen omenapiirakka voikaan olla! Tiesin heti, että tästä tulee perheeni vakioherkku ja niin tulikin. 

Valkoisen sokerin karsiminen ruokavaliostani on ollut itselleni varsin helppoa. En nimittäin erityisemmin pidä valkoisen sokerin mausta. Luonnollisesti myös hyvä olo toimii loistavana motivaattorina. Sokeri ei yksinkertaisesti sovi minulle, koska se saa vatsani ja raajani turpoamaan. Sitä paitsi olen aina ollut tällaisten rustiikkisten leivonnaisten ystävä, joiden makeuttamiseen kookossokeri, vaahterasiirappi ja hunaja ovat omiaan. 

Kotioloissa olen käytännössä korvannut kaiken valkoisen sokerin luontaisilla makeuttajille, mutta jos menen esimerkiksi ravintolaan syömään sushia, syön sen hyvillä mielin siitä huolimatta (ja sitä sen enempää ajattelematta), että riisin maustamiseen käytetään vähän sokeria. Näin syöminen pysyy ennen kaikkea iloisena ja sosiaalisena tapahtuma, vailla liiallisia rajoituksia. Tuskin olisin täysin gluteenitonkaan, ellei terveyteni sitä vaatisi. 

Ravinnerikas ja vähänprosessoitu ruoka tuo kuitenkin tullessaan parhaan olon. Onneksi hyvä olo ja hyvä maku eivät sulje toisiaan pois, pikemminkin juuri päin vastoin. Tämäkin ihastuttava resepti on siitä oiva esimerkki. 

Kaamoksen keskellä tekee usein tavanomaista enemmän mieli makeaa. Sokeripommit virkistävät hetkeksi, mutta hetken päästä olo on taas kaksin verroin väsynyt. Olen ilokseni huomannut, etteivät luontaisesti makautetut herkut aikaansaa samaa efektiä. Niinpä tämäkin omenapiirakka on omiaan kaamosajan herkutteluun. Ohje on hyvisherkkumestari Karita Tykän käsialaa. Se löytyy hänen varsin inspiroivasta (aiemminkin hehkuttamastani) Sokeriton-kirjasta, joka on oiva opus jokaiselle, joka haluaa tavoitella parempaa oloa ja karsia ruokavaliostaan sokeria ja gluteenia, herkuttelusta tinkimättä. Täysin vegaaninen versio tästä piirakasta syntyy käyttämällä voin sijaan kookosöljyä ja hunajan sijaan vaahterasiirappia.

Gluteeniton ja sokeriton omenapiirakka, gluteeniton omenapiirakka, vegaaninen piirakkapohja, vegaaninen omenapiirakka

Karitan omenapiirakka (n. 12-14 palaa)

Pohja

3 dl kaurahiutaleita
2,5 dl mantelijauhoja
1 tl vaniljajauhetta
4 rkl kookosöljyä (tai luomuvoita) sulatettuna + vuoan voiteluun
3 rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
1/2 tl jauhettua kardemummaa
ripaus suolaa (itse käytän hienoa merisuolaa)

Täyte
3 dl omenasosetta (makeuttamatonta)
vaahterasiirappia (tai hunajaa) maun mukaan
2-3 tl kanelia (itse käytän Ceylon-kanelia)
1/2 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa (itse käytän hienoa merisuolaa)
jauhettua kardemummaa maun mukaan
viipaloituja omenoita
rutistus tuoretta limetin mehua
2 rkl kookospalmusokeria

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Prosessoi kaikki pohjan raaka-aineet sekaisin monitoimikoneessa. Jätä massaan hiukan tekstuuria. Anna taikinan levätä tuorekelmulla peitettynä viileässä noin 20 minuuttia. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta helpottaa taikinan työstämistä. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan reikiä haarukalla ja esikypsennä pohjaa uunissa noin 10 minuuttia.

Sekoita omenasose ja hunaja, kaneli, vanilja ja suola. Voit lisätä halutessasi joukkoon myös hiukan kardemummaa. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Levitä pohjataikinan päälle. Viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi ja asettele soseen päälle. Purista päälle limetin mehua. Ripottele omenaviipaleiden päälle halutessasi vielä kanelia, kardemummaa ja kookospalmusokeria. Kypsennä uunissa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä hiukan ja nauti sellaisenaan tai kookoskermavaahdon kanssa. Kookoskermavaahdon reseptin löydät täältä


gluteeniton omenapiirakka, Karita Tykän omenapiirakka, Sokeriton-kirjan omenapiirakka

3 kommenttia:

Tuoksussabasilikaa kirjoitti...

Omenapiirakka kuuluu ehdottomiin syksyn lemppareihin mutta jostain syystä sitä tulee tehtyä lähes aina yhdellä ja samalla ohjeella! Tämä resepti olisi hieman erilainen ja mun makuun just sopiva. Täytyy laittaa talteen :)

Selina kirjoitti...

Omenapiirakka kuuluu syksyyn ja jo sen tuoksu herättää minussa perusturvallisuudentunteen... :) Traditiot ja luottoreseptit ovat parhaita, mutta tämä on kyllä niin hyvää, että suosittelen joskus sitä kokeilemaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, miten marengissa korvaat sokerin?