lauantai 24. syyskuuta 2016

Taivaallista - gluteenittomat manteli-tattarisämpylät (GF)


Olin entisessä elämässäni intohimoinen leipäihminen. Leivoin usein juurileipää ja yli 100-vuotias ruisleivän juureni oli arvokkain keittiöaarteeni. Olen kohta vuoden verran totutellut elämään leivättä, ja pakko myöntää, että välillä ikävöin rapeakuorista maalaisleipää ja kunnon ruisleipää aika lailla.

Pari viikkoa sitten löysin onnekseni Vaneljan Virpin unikonsiemensämpylöiden reseptin, jonka myötä olen toivottanut leivän ilolla takaisin ruokavaliooni – kiitos vinkistä Sanna!

Alkuperäisestä reseptistä poiketen korvasin perunajauhot tapiokatärkkelyksellä, joka sopii vatsalleni paremmin. Lisäksi jätin hunajan pois kokonaan. Omissa hyppysissäni taikinasta syntyi kahdeksan sämpylää. Nämä gluteenittomat sämpylät maistuvat leivältä isolla L:llä (joskaan eivät nyt ihan rapeakuorista maalaisleipää päihitäkään) ja muukin perhe on antanut niille hyväksyntänsä.

Sämpylät ovat myös niin vaivattomia valmistaa, että ne pyöräyttää helposti viikonloppuaamiaiselle. Näillä herkutellaan meillä myös huomisella sunnuntaiaamiaisella!

P.S. Tapiokatärkkelystä saa esimerkiksi Ruohonjuuresta ja etnisistä kaupoista. Tapiokajauhoista valmistan myös brasilialaisia aamiaiskreppejä, joita kannattaa myös kokeilla! Niiden resepti löytyy täältä


Gluteenittomat unikonsiemensämpylät
(Alkuperäinen resepti Vanelja-blogista)

Noin 8 sämpylää

2 rkl chia-siemeniä + 1 dl vettä
3-4 dl mantelijauhoja (riippuen mantelijauheen rasvapitoisuudesta, täysrasvaisia tarvitsee hieman enemmän)
1 dl tattarijauhoa
1 dl tapiokatärkkelystä (alkueräisessä reseptissä perunajauhoja)
2 tl leivinjauhetta
2 rkl psylliumkuitujauhetta
3 dl mantelimaitoa tai esimerkiksi kaura- tai riisimaitoa
½ tl omenaviinietikkaa (tehostamaan kohotusta)
0,75 dl sulaa kirnuvoita (noin 50 g voita) tai esimerkiksi kookosöljyä tai puolet ja puolet
1/2 tl merisuolaa
pinnalle unikonsiemeniä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita chia-siemenet ja vesi pienessä kulhossa ja anna tekeytyä geeliksi noin 15 minuuttia. Sekoita sillä välin mantelijauho, tattarijauho, perunajuaho, leivinjauhe ja psylliumkuitu sekaisin. Lisää mantelimaito, sulanut voi tai/ja öljy, chia-geeli, omenaviinietikka ja suola. Anna taikinan turvota kymmenisen minuuttia. Taikinan koostumuksen tulee olla pehmeää, hyvin muovailtavaa, mutta ei kuivaa - hiivataikinan kaltaista. Lisää tarvittaessa jauhoja, jotta saat taikinasta helposti muovailtavaa ja pyörittäessäsi taikinasta palloja, ne säilyttävät muotonsa eivätkä lässähdä. Huomaa, että kaupoissa myytävien mantelijauhojen koostumus vaihtelee, ja osa imee itseensä enemmän kosteutta kuin toiset.

Ota taikinasta paloja ja pyörittele niistä pyöreitä sämpylöitä leivinpaperilla peitetylle uuninpellille. Ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista sämpylöitä noin 25-30 minuuttia uunin keskiosassa, kunnes ne saavat hieman kullanruskeaa sävyä. Ota uunista, tarjoile ja nauti!

Ei kommentteja: