perjantai 19. elokuuta 2016

Vielä kerran grillausta & voisulaa - grillattu kalmari

Grillattu mustekala, mustekalavartsst, grillikastike kalalle, marinadi kalalle, mustekalan maustaminen, kalmarin maustaminen

Koleat kelit ovat ajaneet minut ennenaikaisesti syystunnelmiin. Elokuu on kuitenkin kesäkuukausi, enkä suinkaan halua vielä lopullisesti luopua kesäfiiliksestä. Onneksi viikonlopuksi on luvattu aurinkoa ja lämpöä, joten pienen tauon jälkeen kesäruoat maistuvat jälleen.

Grillattu kalmari on kesäherkku, jota valmistan yleensä aina Espanjassa ollessani. En syö pohjatroolattuja mereneläviä, mutta paikallisten kalastajien siimoilla pyytämät kalmarit syön hyvillä mielin. Suomessa pyyntitapojen selvittäminen voi olla varsin vaikeaa. 

Soitto MSC-sertifikaatin saaneeseen Arvo Kokkosen kalatukkuun teki kalmarin syömisen myös täällä helpommaksi. He nimittäin pystyvät kertomaan jokaisen myymänsä tuotteen alkuperän ja pyyntitavan - hatunnosto tästä! Arvo Kokkosen kalmarit tulevat Espanjasta ja ne on pyydetty perinteisin menetelmin, käsisiimoin ja vapavälinein. Minä siis ainakin tiedän, kenen kalmaria Suomessa syön!

Espanjassa ostamme aina tuoreita kalmareita ja perkaamme ne itse. Toisinaan olen grillannut tuubit kokonaisina, mutta parempaan lopputulokseen pääsee mielestäni, kun leikkaa vaipan suikaleiksi. Myös lonkerot grillataan ja ainakin meillä ne ovat suurta herkkua.

Kuten blogia kesälläni lukeneet ovat huomanneet, olen tänä vuonna valellut grilliruoan kuin grilliruoan mausteisella voisulalla. Se sopii tietysti loistavasti myös grillatun kalmarin maustamiseen, joten jatkukoon grillitrendini niin kauan kuin kesää on jäljellä.

Grillattu kalmari & mausteista voisulaa (neljälle)

2-4 kalmaria
oliiviöljyä
Maldon-suolaa

Voisulaan
n. 60 g voita
3 valkosipulinkynttä
hyppysellinen chilijauhetta
Maldon-suolaa

Lisäksi 
grillattuja sitruunanlohkoja & mieleistäsi salaattia

Aloita perkaamalla kalmari, jos käytät kokonaista kalmaria (jos käytät pakastetta sulata se). Nylje kalmari ja poista sen sisällä oleva muovimainen osa. Irrota lonkerot. Leikkaa kalmarin vaippa pitkittäin muutaman sentin levyisiksi suikaleiksi. 

Valmista voisuola. Raasta valkosipulit. Sulata voi kattilassa. Lisää voisulan joukkoon valkosipuli ja chili. Kypsennä hetki. Mausta sormisuolalla.

Pujota suikaleet halutessasi vartaisiin. Pirskottele mustekalojen päälle oliiviöljyä ja suolaa. Grillaa kalmareita kuumassa grillissä 1-2 minuuttia per puoli. Valele grillatut kalmarit voisulalla. Tarjoa heti grillattujen sitruunanpuolikkaiden ja mieleisesi salaatin kera.





4 kommenttia:

Tiina Garvey - Fanni ja Kaneli kirjoitti...

Ihan mielettömän herkullisen näköinen annos! Menee ehdottomasti kokeiluun :)

Selina kirjoitti...

Tämä on kyllä kieltämättä aika ihanaa, ja mikä parasta, tämä makumaailma siivittää ainakin minut lomatunnelmiin, vaikka en lomalla olisikaan. :)

Minna kirjoitti...

En ole ikinä valmistanut kalmaria itse, enkä suoraan sanottuna edes ole tiennyt mistä sitä voisi hankkia. Kiitos vinkistä! Ehkä joskus uskaltaudun itsekkin kokeilemaan.

Unknown kirjoitti...

Rohkeasti vain kalmarin kimppuun, se kannattaa! :) Pakastetut otukset taitavat aina olla perattuja, joten siitä on helppo aloittaa.