perjantai 22. heinäkuuta 2016

Maistuu kesältä - graavilohi sinappikastikkeella & uusien perunoiden keitto-ohje


Kesäni alkaa todenteolla vasta silloin, kun pääsen Hankoon. Koska olen nyt lopultakin täällä, olen siis henkeen ja vereen  kesätunnelmissa ja pakahtumaisillani kesän ihanuudesta. 

Täällä saan torikauppiaaltani parhaiden mansikoiden lisäksi myös täydellisiä siiklejä, ja niissä, jos missä maistuu kesä. Jos minulta kysytään, niin kesäsiiklien veroista herkkua saa kyllä hakea, kunhan ne vain on keitetty kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Uusien perunoiden keittäminen on nimittäin todellinen taitolaji. Itse opin keittämään potut oikein Antti Vahteran ohjeella reilu kymmenen vuotta sitten. Siihen saakka olin kyllä muuten keittänyt ne oikein, mutta olin kitsastellut suolan määrässä. Enpä kitsastele enää.

Oheisen, Vahteran ohjetta mukailevan, ohjeen mukaan keitetyt potut ovat herkkujen herkkua, joiden kanssa maistuu itse graavattu lohi sinappikastikkeen kera. Tässä sapuskassa maistuu kesä!

Uusien perunoiden keittäminen

uusia perunoita (siiklejä)
karkeaa merisuolaa
vettä
tilliä

Lisää huolella pestyt uudet perunat ja tillinvarret runsaalla merisuolalla (n. 1 rkl / vesilitra) maustettuun kiehuvaan veteen. Keitä perunat lähes kypsiksi. Kaada keitinvesi pois. Peitä perunat keittiöpyyhkeellä, jonka alla ne saavat kypsyä loppuun. 

Graavilohi

n. 500 g nahallinen pala lohta.
pari ruokalusikallista karkeaa merisuolaa
vähän vähemmän hienoa sokeria
valkopippuria myllystä
tuoretta tilliä

Nypi lohesta ruodot ja poista ylimääräinen rasva palan reunoilta. Laita lohi vuokaan nahka alaspäin. Ripottele fileen pinnalle suola ja sokeri. Jauha päälle valkopippuria. Ripottele pinnalle myös hienonnettu tilli. Peitä vuoka kelmulla ja anna graavaantua jääkaapissa yön yli.

Sinappikastike

2 rkl dijon-sinappia
2 rkl makeaa sinappia (esim. Hangon sinappia)
1, 5 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl valkoviinietikkaa
2 dl neutraalin makuista öljyä
suolaa
valkopippuria myllystä

Sekoita kulhossa sinapit, etikka ja hunaja tasaiseksi seokseksi. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja vastajauhetulla valkopippurilla.





4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin meilläkin keitetään uudet perunat. Olen myös ehdottoman samaa mieltä siitä että siikli on kesän suurin herkku, varsinkin kun nyt nostamme sitä jo omasta maasta. Niin yksinkertaista ja hyvää. Hanna

Selina kirjoitti...

Oi omaa perunamaata! Itselläni ei sitä iloa ole, mutta joskus sentään olen saanut herkutella juuri nostetuilla siikleillä. Se se vasta on jotakin! Voisikohan minisadon kasvattaa parvekkeella kukkaruukussa?

Anonyymi kirjoitti...

Enpä tiedä riittääkö kukkaruukku :) Mutta tehokasta tilankäyttöä olisi kyllä istuttaa taimi jossa maan päällä kasvaa tomaattia ja juurissa perunaa.
Hanna

Selina kirjoitti...

Ei se varmaan riitä. Ja jos riittäisikin, niin korkeintaan kuriositeettiviljelyyn... :) Ehkä mullakin on silti vielä joskus oma siiklimaa tomaatteineen.