maanantai 15. helmikuuta 2016

Tonnikala-kikhernepihvit & tsatsikia




Arki on vienyt viimeviikkoina mennessään ja työt ovat verottaneet osansa myös viikonlopuista (sekä yöunista). Monena päivän olen turvautunut kiireisten päivien pelastajiin eli purkkipapuihin, avokadoon, fetaan ja yrtteihin, joita on sitten syöty joko salaattina tai maissitortillojen päällä. Nuorimmat ruokailijat ovat kuitenkin alkaneet reklamoida arkiaterioiden samankaltaisuudesta, eikä vaihtelu ole vanhemmillekaan pahitteeksi. 

Liiallinen kiire vie kuitenkin keittiöluovuuden mennessään. Suhtaudun ruokaan sangen intohimoisesti, mutta viimeaikoina inspiraatio on ollut hiukkasen hukassa. Niinpä ilahduin, kun muistin Vapun Reseptikirja II:n tonnikala-kikhernepihvit. Lähikaupan antimista pyöräytetyt proteiinipommit valmistuvat hetkessä ja maistuvat kaikille - eli kiitos ja ylistys purkkipavuille, jotka tekevät arjestani jälleen kerran maistuvampaa ja sujuvampaa!

Alkuperäinen resepti vaikuttaa varsin toimivalta, mutta tuunasin pihvejäni jääkaappini sisällön ja päivän fiiliksen mukaan. Lisäksi tein pihveistä täysin gluteenittomia.

Tonnikala-kikhernepihvit & tsatsikia

Pihvit

2 tlk kikherneitä
2 prk (à 200 g) MSC-sertifioitua tonnikalaa (öljyssä)
2 kananmunaa
10 cm pala purjoa
1 valkosipulinkynsi
1 (luomu)sitruunan kuori ja mehu
kourallinen lehtipersiljaa
1,5 tl perunajauhoja
1/2 tl hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä

Voita tai öljyä paistamiseen

Huuhdo ja valuta kikherneet. Aja kikherneet sauvasekoittimella rouheaksi massaksi yhdessä kananmunan kanssa Valuta tonnikala. Silppua purjo ja valkosipulinkynsi. Kuullota purjo- ja valkosipulisilppua öljytikassa pannulla, kunnes ne pehmenevät. Lisää sipulisilppu kikhernemassan joukkoon. Lisää sitruunan raastettu kuori ja mehu. Valuta tonnikala ja lisää se massan joukkoon. Lisää myös silputtu lehtipersilja ja perunajauhot. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita massa tasaiseksi.

Muotoile massasta pihvejä ja paista ne kuumalla pannulla molemmin puolin. Tarjoa tsatsikin ja esim. paahdettujen bataattilohkojen kanssa.

Pikatsatsiki

1 kurkku
1-2 valkosipulinkynttä
1 prk (400g) turkkilaista jogurttia
hienoa merisuolaa
1 tl juoksevaa hunajaa
(1-2 rkl hyvää neitsytoliiviöljyä)

Raasta kurkku ja valuta siitä ylimääräinen mehu siivilässä painellen. Raasta valkosipulinkynsi tai kynnet. Yhdistä kurkkuraaste, raastettu valkosipuli ja jogurtti kulhossa. Sekoita. Mausta suolalla ja halutessasi myös oliiviöljyllä). Anna maustua hetki jääkaapissa enne tarjoilua.



4 kommenttia:

Antti | Kamera ja Kauha kirjoitti...

Mielenkiintoinen resepti, pitää laittaa muistiin!
Liika kiire ei liene hyväksi millekään luovuuden lajille... ainakaan minulla :)

Unknown kirjoitti...

Kiire tosiaan kukistaa luovuuden kaikissa muodoissaan. Inhoan kiirettä ja pyrin olemaan läsnä kaikessa mitä teen, mutta joskus sitä on tahtomattaankin kiireinen. Tämä on tällainen näppärä arkiresepti, kannattaa joskus kokeilla. :)

viv kirjoitti...

Meillä tehtiin näitä tänään - oli herkkua! :)

Selina kirjoitti...

Kiva kuulla, että nämä maistuivat, Viv! Aika kivan mutkaton ja maistuva resepti tämä tosiaan on. :)