perjantai 17. lokakuuta 2014

Kanashawarma, tomaatti-yrttisalaatti & tulinen harissa-tomaattikastike


Tutustuin shawarmaan Hollannissa asuneiden serkkujeni myötä 1990-luvun alussa. Monikulttuurisessa maassa ruokakulttuuri oli tuolloin paljon rikkaampaa kuin täällä pohjolan perukoilla, ja Lähi-idän maut kukoistivat katuruoan puolella. Tätini jatkoi arabialaisessa shawarmassa käytetyn mausteseoksen roudaamista Suomeen vielä sen jälkeenkin, kun perhe oli muuttanut takaisin Suomeen. Keittiössään hän valmisti lammasshawarmaa, joka vei kielen mennessään. 

Sittemmin opin valmistamaan shawarmaa myös itse. Tässä versiossa on pitaleivän sisässä mausteista kanashawarmaa, tulista harissa-tomaattikastiketta sekä rapeaa salaattia ja yrttistä tomaattisalaattia. Niin hyvää, että yhden syötyään haluaisi vielä toisenkin.  

Kanoja kannattaa marinoida pitkään. Kun laittaa lihat marinadiin illalla ja valmistaa myös kastikkeen valmiiksi, syntyy tämä ruoka hetkessä myös töiden jälkeen. Mielestäni tämä on täydellinen perjantaisapuska. Sellainen maistuva ja helppo, jonka kyljessä voi nauttia lasin viiniä ja lasketella viikonlopunviettoon. 

Hyvää viikonloppua kaikille!


Kanashawarma, tomaatti-yrttisalaatti & tulinen harissa-tomaattikastike

Kana

4 (400g) kanan rintafilettä

Marinadi

0,25 dl oliiviöljyä
1/2 (luomu)sitruunan mehu
1 rkl punaviinietikkaa
0,5 tl kanelia
ripaus muskottia
1 tl paprikajauhetta
2 valkosipulinkynttä
ripaus kardemummaa
1/4 tl neilikkaa
0,5 tl chilijauhetta
1/4 tl jauhettuja fenkolinsiemeniä
mustapippuria myllystä

hienoa merisuolaa
öljyä paistamiseen

Sekoita kaikki marinadin ainekset kulhossa (ei vielä suolaa tässä vaiheessa). Sivele marinadi kanafileisiin. Anna maustua jääkaapissa miellään yön yli, vähintään 3 tuntia.

Mausta fileet suolalla ennen paistamista. Paista fileet pannussa kypsiksi tai ota niihin väri molemmin puolin ja loppukypsennä ne sitten 200-asteisessa uunissa n.10 minuutin ajan. Älä päästä kanaa kuivumaan! 

Tomaatti-yrttisalaatti

3 tomaattia
1/2 sipuli
1 rkl silputtua tuoretta minttua
2 rkl silputtua tuoretta persiljaa
1/2 sitruunan mehu
3 rkl oliiviöljyä
hienoa merisuolaa

Leikkaa tomaatit kuutioiksi ja silppua sipuli. Yhdistä kaikki ainekset keskenään kulhossa ja anna maustua hetki.

Harissa-tomaattikastike

1/2 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 punainen chilipalko siemenet poistettuna
1 rkl öljyä
1 rkl harissatahnaa
500 g paseerattua tomaattia
hienoa merisuolaa
1 rkl (kookos)sokeria
mustapippuria myllystä

Silppua sipuli ja valkosipuli, hienonna chili. Kuullota sipuleita öljytilkassa, kunnes ne pehmenevät. Lisää harissa ja kypsennä hetki. Lisää paseerattu tomaatti, sokeri ja suola sekä pippuri. Anna hautua vähintään puoli tuntia.

Lisäksi pitaleipiä, majoneesia ja rapeaa salaattia

Kokoa pitaleivät. Laita jokaisen leivän sisälle salaattia, majoneesia, lämmintä kanaa ja tomaattikastiketta sekä tomaattisalaattia.





2 kommenttia:

Jonna / suolaa&hunajaa kirjoitti...

Onneksi ruokakulttuuri näyttää nykyään vähän toiselta, mutta ei täällä edelleenkään liian monesta paikasta hyvää shawarmaa saa.

Tätä on pakko testata. Teillä syödään kadehdittavan hyvin.

Selina kirjoitti...

Onneksi ruokakulttuuri näyttää täällä nykyään todella erilaiselta! Kiitos kauniista sanoistasi, voin vilpittömästi lausua samoin myös sinulle: teillä syödään kadehdittavan hyvin! :)