tiistai 30. syyskuuta 2014

Salaatti paahdetusta palsternakasta & balsamicosiirappia ja marinoitua punasipulia



Palsternakan satokausi on parhaimmillaan loppusyksystä. Nyt on siis oiva hetki valmistaa tätä ihanaa salaattia, jonka pääosassa paistattelee paahtamisen ylevöittämä palsternakka. 

Keskiajalla hyvin hyödynnetty ja arvostettu palsternakka jäi myöhemmin syyttä suotta perunan varjoon. Se on nimittäin monikäyttöinen ja herkullinen juures, josta voi valmistaa vaikkapa keittoja, muhennoksia ja pyrettä. Parhaimmillaan se on mielestäni kuitenkin uunissa paahdettuna. Niin valmistettuna siitä tulee todella herkullista.

Tässä salaatissa palsternakka pääsee hyvin oikeuksiinsa yhdessä parmesanin, marinoidun punasipulin, kapristen ja rukolan kanssa. Itsetehty balsamicosiirappi antaa syksyiselle salaatille viimesilauksensa.

Salaatti paahdetusta palsternakasta & balsamicosiirappia ja marinoitua punasipulia (neljälle)

4 palsternakkaa
oliiviöljyä
merisuolahiutaleita
1 pieni kerä romainesalaattia
1 ruukku rukolaa
1 pieni purkki kapriksia
100 g pala parmesania
neitsytoliiviöljyä
merisuolahiutaleita

1 dl tummaa balsamicoa
1 dl hienoa sokeria
tilkka vettä

1 punasipuli
1/2 tl hienoa merisuolaa
1/2 dl punaviinietikkaa
1 rkl sokeria 
0,5 dl rypsiöljyä

Marinoitu punasipuli 

Aloita marinoimalla punasipuli. Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi. Laita sipulirenkaat kulhoon. Liota sokeri ja suola punaviinietikkaan. Lisää öljy ja kaada seos sipuleiden päälle. Anna marinoitua kylmässä vähintään pari tuntia. Sipulit voi laittaa marinoitumaan hyvin myös päivää tai paria ennen tarjoilua.

Balsamicosiirappi

Laita ainekset kattilaan. Kuumenna ja keitä siirapiksi. Jäähdytä.

Salaatti

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Kuori palsternakat ja paloittele ne sitten pitkulaisiksi paloiksi. Aseta palsternakat leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja lorota päälle oliiviöljyä. Mausta merisuolahiutaleilla ja kääntele juureksia käsin, jotta öljy ja suola levittyvät tasaisesti. Paahda uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes palsternakat ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä. 

Pese ja kuivaa salaatinlehdet ja revi ne käsin mielesi mukaisiksi paloiksi. Pese myös rukola. Tee salaatinlehdistä ja rukolasta peti laakealle tarjoiluvadille. Nostele paahdetut palsternakat salaattipedin päälle. Lisää kaprikset ja marinoitu punasipuli. Höylää päälle vielä parmesanilastuja ja viimeistele salaatti hyvällä oliiviöljyllä, balsamicosiirapilla, vastajauhetulla mustapippurilla ja merisuolahiutaleilla.






2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan kuulloinen salaatti. :)

Selina kirjoitti...

Tämä on kyllä ollut sen verran toimiva kokonaisuus, että on säilynyt meillä muuttumattomana jo kymmenen vuotta. :)