keskiviikko 30. lokakuuta 2013

KUN SITÄ VIELÄ SAA...


...niin sitä on myös syötävä - kotimaista lehtikaalia nimittäin. Äitiyslomani kotilounaat toistavat arkisin jokseenkin samaa kaavaa: syön joko salaatin, keittoa tai täytetyn leivän. Lehtikaalifriikkinä käytän salaateissa mielelläni lehtikaalia, niin kauan kuin sitä suinkin saa. Onneksi lehtikaalin satokausi ulottuu pitkälle syksyyn, joskus jopa talveen, sillä se ei säiky pikkupakkasia. Omalla vaatimattomalla kasvimaallanikin tämä vihannes voi edelleen hyvin.

Lisukesalaattina lehtikaali ei mielestäni kaipaa seurakseen kuin öljyisen ja suolaisen kastikkeen. Lounassalaatin tulee kuitenin olla ruokaisa, joten laitoin mukaan tällä kertaa lampaanmaitofetaa, oliiveja ja punasipulia. Kastikkeena oli äitini reseptin mukaista ranskalaista salaatinkastiketta. Suvussani on syöty sitä liki kolmekymmentä vuotta, mutta se on aina yhtä hyvää. Kastike nostaa salaatin kuin salaatin uudelle tasolle. Hyviin asioihin ei kyllästy koskaan. Ystäväni on sanonut voivansa syödä "vaikka pieniä kiviä" tämän salaatinkastikkeen kanssa. 

Lehtikaali on muuten myös über terveellistä. Jälleen hyvä maku ja hyvä olo kulkevat siis käsikädessä.

Lehtikaali-fetasalaatti (kahdelle)

6 lehtikaalinlehteä
1 pkt lampaanmaitofetaa
1/2 ohueksi viipaloitu punasipuli
Kalamata-oliiveja 
2-3 rkl ranskalaista salaatinkastiketta, ohje alla

Poista lehtikaalinlehdistä keskiruoti ja revi lehdet pieniksi paloiksi käsin. Sekoita kastike kaalin joukkoon ja hiero se niihin käsin. Murenna päälle fetaa. Lisää myös oliivit ja punasipuli.

Ranskalainen salaatinkastike

2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1/2 dl valkoista balsamico-viinietikkaa
2 tl dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi
2/3 tl hienoa (harmaata) merisuolaa
1 rkl sokeria
mustapippuria myllystä

Laita kaikki ainekset astiaan ja aja sileäksi sauvasekoittimella tai raasta valkosipuli muiden ainesten joukkoon ja sekoita hyvin.





Ei kommentteja: