perjantai 21. syyskuuta 2012

Spelttistä vispipuuroa perjantaiaamuna


Aamu oli pilvinen ja harmaa, mutta vaaleanpunainen vispipuuro teki siitä suloisen. Parikymppisenä en syönyt arkisin lainkaan aamupalaa. Sen jälkeen kun kahdeksan vuotta sitten paransin tapani, en ole ymmärtänyt, miten pärjäsin entisillä elintavoillani. Minusta on tullut aamupalaihminen. 

Kukapa ei nauttisi pitkiksi venyvistä viikonloppuaamiaisista, mutta nykyisin arkiaamupalat ovat minulle yhtä tärkeitä. Hyvän aamiaisen turvin vire pysyy hyvänä koko päivän ja lounastakin jaksaa odottaa pidempään. 

Tämä aamiaispuuro on hyvää monessa mielessä. Teen vispipuuron aina spelttimannaryyneistä, jotka ovat täysjyväviljaa, ja oikeista puolukoista. Näin puurossa on runsaasti kuituja ja hyviä ravintoaineita.  Omasta mielestäni Mooseksen viljan spelttimanna on parasta, mutta onneksi tälläkin rintamalla on nykyisin valinnanvaraa.

Tuoreita puolukoita saa nyt metsästä ja torilta, mutta satokauden jälkeen tämä onnistuu hyvin myös pakastepuolukoista.

Spelttinen puolukkavispipuuro

0,5 l puolukoita
1,5 dl sokeria
1 l vettä
2 dl spelttimannaryynejä (tai pakkauksen ohjeen mukainen määrä per litra)

Kiehauta vesi, puolukat ja sokeri. Keitä viitisen minuuttia. Lisää mannaryynit ja sekoita. Keitä ryynejä pakkauksen mannapuuro-ohjeen mukainen aika. Jäähdytä ja vispaa sähkövatkaimella vaaleanpunaiseksi ja kuohkeaksi puuroksi.

Syö kylmän maidon (ja sokerin) kera.


Ei kommentteja: