Arki on alkanut, mutta onneksi kesä jatkuu. Viime viikonloppu oli Hangossa lämpimämpi kuin yksikään varsinaisista kesälomapäivistämme, ja tuntui aivan siltä kuin olisimme olleet edelleen lomalla. Kesällä arjesta pääsee helpommin irti kuin talvella. Jotenkin sitä on vain niin paljon rennompi...
Hangossa ollessamme käymme usein ostoksilla Ekströmin kalakaupassa Hangonkylän satamassa. Tiskissä on aina takuulla tuoretta savukalaa, joka on yleensä savustettu vain muutamaa tuntia aiemmin ja ennakkoon tilaamalla sieltä saa myös tuoretta kalaa. Toisin kuin voisi luulla, Hangosta ei muilla konsteilla tahdo saada tuoretta kalaa, ellei sitten kalasta itse. Aikaisemmin tässä merenrantakaupungissa oli vahva kalastajien ammattikunta, mutta nyt elinkeino on hiipunut ja jäljellä taitaa olla enää vain muutama.
Kotiinviemisten lisäksi kalapuodista saa myös kohtuuhintaista lohisoppaa, jota käymme särpimässä aina silloin tällöin. Toisinaan keitto on oikein maukasta, tosinaan kevollista ja joskus jopa kehnoa. Laatu vaihtelee luvattoman paljon, mutta konstailemattoman ystävällinen palvelu ja myyntitiskin laadukkaat tuotteet hyvittävät tämän. Ikävä kyllä viime sunnuntaina tiskin takana oli niin epäystävällinen myyjä, etten ole moiseen palveluun ennen törmännyt. Ties kuinka monena kesänä olemme ostaneet sopasta lasten annoksen (johon kuuluu jäätelö), mutta tämä myyjäpä äyskäisi hyökkäävästi, ettei heillä "ole mitään lasten annoksia". Sama töykeä käytös jatkui läpi asioinnin.
Kehno palvelu ei kuitenkaan saanut meitä luopumaan aikeistamme ostaa savustettuja katkoja illan alkupalaksemme (hyvän palvelun paikassa voi moisen antaa pari kertaa anteeksi, kunhan tällainen tyyli ei tule tavaksi). Kotona dippailimme savustettuja katkoja sitruunan kuorella maustettuun tillimajoneesiin.
Itse tehty majoneesi maistuu aivan toiselta kuin kaupan versiot, joskin Hellmann'sin majoneesi on poikkeuksellisen hyvää valmiskamaa. Teen kuitenkin majoneesin melkein aina itse, yleensä kokomunista, sauvasekoitinta apuna käyttäen. Näin majoneesin tekeminen on mitä helpointa ja nopeinta.
Savustettuja katkoja ja tillimajoneesia
Savustetuja katkarapuja
Sitruunan kuorella maustettu tillimajoneesi
1 muna
2 - 2, 5 dl miedon makuista öljyä (vaaleaa oliiviöljyä tai rypsiöljyä)
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl Dijon-sinappia
suolaa
ripaus cayennepippuria
runsaasti silputtua tilliä
2 luomusitruunan raastettu kuori
Laita muna, öljy, etikka ja sinappi kapeaan ja suorareunaiseen korkeaan astiaan. Kaikkien ainesten tulee olla huoneenlämpöisiä. Paina sauvasekoitin astian pohjaa vasten ja aja täydellä teholla muutama sekunti siten, että nostat sauvaa vähitellen ylöspäin. Majoneesin tulisi nyt olla sakeaa. Mausta silputulla tillillä, cayennepippurilla, raastetulla sitruunan kuorella ja suolalla.
Hangonkylän satamassa sijaitsevasta Ekströmin kalapuodista voi ostaa vastasavustettua kalaa ja muita merenherkkuja. |
Hangonkylän satama |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti