Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Karviaismarjahilloa ja keittiön kaunistetta


Mummuni paistoi minulle ja veljelleni aina lättyjä kun vierailimme isovanhempiemme luona. En tiedä hänen lättyjensä salaisuutta, mutta haluaisin tietää - niin hyviä ei nimittäin paista kukaan muu. Olen perinyt Mummuni vanhan valurautapannun, joka on pannuista parhain, mutta en edes sen turvin pääse yhtä hyvään lopputulokseen.

Ennen lätynpaiston aloittamista, saimme aina veljeni kanssa valita lättyhillon Mummuni ehtymättömästä hillovarastosta. Oma suosikkini oli kirpakka karviaismarjahillo.

Söimme lättyjä sitä mukaa kuin Mummu niitä paistoi. Isoveljeni istui tiskipöydällä ja minä isäni nikkaroimilla kaksiportaisilla "keittiötikkailla", jalat askelmien välissä, yläporras pöydän virkaa toimittaen. Kohtuus ei kuulunut lättykesteihimme, vaan söimme pikkulättyjä ja räiskäleitä huimat määrät.

Keitin eilen karviaismarjahilloa ja minuun iski hirmuinen ikävä, ikävä Mummuani, hänen hillojaan ja lättyjään. Olisi pitänyt syödä niitä vieläkin enemmän...



Karviaismarjahillo

2,5 litraa pestyjä ja perattuja karviaisia
1 dl vettä
0,5 kg hillosokeria

Laita vesi ja karviaismarjat kattilaan. Kuumenna höyryäväksi ja lisää hillosokeri. Keitä välillä sekoittaen n. puoli tuntia, kunnes marjat ovat painuneet tasaisesti hilloon. Kuori vaahto. Jäähdytä välillä sekoittaen. Purkita puhtaisiin, uunissa kuumennettuihin purkkeihin. Sulje purkit ja säilytä jääkaapissa.




Jenni Ropen suunnittelema Sammal on hieno


Nostalgiseksi minut tekevät myös Kaunisteen keittiöpyyhkeet. Nekin virittävät minut mummulani tunnelmaan. Omat keittiöpyyhkeeni eivät tosin koskaan tuoksu yhtä hyvältä kuin mummuni mankeloimat pellavapyyhkeet.

Ostin pari viikkoa sitten Kaunisteen Kauppatorin kojusta keittiön kaunisteeksi kaksi astiapyyhettä: Jenni Ropen Sammalen ja Leena Kisosen Aakkoset. Sienikauden alkamisen kunniaksi ostin myös Matti Pikkujämsän suunnitteleman hienon Sienet-tiskirätin. Jännästi keittiön siivoaminen tuntui ainakin hetken hauskemmalta.

Kaunisteen aurinkoinen Milla myy vielä elokkuun ajan keittiötekstiilejä Helsingin Kauppatorilla, mutta nyt tuotteita voi ostaa myös Kaunisteen omasta myymälästä. He nimittäin avasivat heinäkuun lopulla myymälän Helsingin Uudenmaankatu 27:ään. Sinne kannattaa mennä!









1 kommentti:

Selina Vienola kirjoitti...

Reseptiin oli vahingossa luiskahtanut tuplamäärä marjoja. Nyt resepti on korjattu. Toivottavasti kukaan ei keittänyt ylikirpeää hilloa!