Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

SIIKAA, VIHERPIPPURIÖLJYÄ, RISOTTOA JA FENKOLIA


Eilen oli hyvä päivä. Sellainen ihanan joutilas, jollaista olen hartaasti kaivannut. Marrasaurinko paljasti paljaan kaupunkiluonnon kauneuden ja nautin kävelystä pitkin Helsingin rantoja. Esikoinen kävi uimahallissa ja iloitsimme yhdessä pelon voittamisen ja uskaltamisen riemusta. Kotonakin sain kokkailla  lähes rauhassa. Pitkästä aikaa ruoan laittaminen oli nautinnollista. Aterialla pystyin keskittymään hyviin makuihin ja sivuutamaan sen, että elämme edelleen evakossa muuttolaatikoiden, kasojen ja erilaisten pinojen keskellä.

Kokkasin paisettua siikaa lämpimän viherpippuri-tilliöljyn, risoton ja fenkolin kera. Öljyyn käytin etikkaan säilöttyjä viherpippureita, joiden saaminen tuntuu olevan Suomessa kiven alla. Tässä jälleen sellainen tuote, jota raijaan ulkomailta, lähinnä Espanjasta, purkkikaupalla. Säilötyissä pippureissa on ihan oma, kirpeä makunsa, joka sopii loistavasti erilaisiin öljypohjaisiin kastikkeisiin ja maustevoihin. Ne voi tietysti korvata kuivatulla viherpippurilla, mutta maku ei valitettavasti ole silloin yhtään sama. 

Risotto onnistui tällä kertaa ihan nappiin. Liekö osuutta ollut myös Museokadun Hella & Herkku -kaupasta ostamallani loistavalla risottoriisillä? Acquerello-riisi on todella laadukasta ja myydäämpä se vieläpä kauniissa pakkauksessakin - suosittelen! 

Koska maustoin voissa paistamani fenkolit sitruunaöljyllä ja myös kastikkeessa oli makuja, pidättäydyin perusrisotossa. Mielestäni aterian maut sopivat hyvin yhteen. Nyt toivoisin vain lisää joutilaisuutta.

 SIIKAA, VIHERPIPPURIÖLJYÄ, RISOTTOA JA FENKOLIA (neljälle)

Siika

4 annospalaa siikaa
suolaa
valkopippuria myllystä
voita

Paista siiat pannulla voissa.

Viherpippuriöljy

1/2 dl hyvää oliiviöljyä
1/2 banaanisalottisipulia
1 valkosipulinkynsi
vajaa 1 tl säilöttyjä viherpippureita
2 rkl hienonnettua tilliä

Hienonna sipulit. Kuullota ne kypsiksi oliiviöljyssä. Lisää hienonnetut pippurit ja tilli. Tarjoile lämpimänä kalan päällä. 



Risotto

2,5 dl risottoriisiä
1 banaanisalottisipuli
1 valkosipulinkynsi
pari rkl oliiviöljyä
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 rkl voita
1/2 dl raastettua, pitkään kypsytettyä parmesania
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Kuumenne kanaliemi. Hienonna sipulit. Kuullota sipulisilppua ja riisiä kattilassa. Lisää viini ja anna sen haihtua. Lisää lientä vähitellen, kauhallinen kerrallaan, sitä mukaa kun neste on imeytynyt riisiin. Kypsennä risottoa lientä lisäillen ja hämmennellen, kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on yhä pieni purutuntuma. Lisää voi ja raastettu parmesani. Mausta suolalla ja aavistuksella mustapippuria.


Fenkoli

1 fenkoli
2 rkl voita
sirtuunaöljyä
hienoa merisuolaa

Pese fenkolit ja halkaise ne pitkittäin. Lohko ne ohuiksi lohkoiksi pystysuunnassa. Paista voissa kypsiksi. Mausta suolalla ja sitruunaöljyllä.






4 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Minulla on vielä sama risottopurkki korkkaamatta, mutta epäilemättä se on loistavaa, kun sitä on yks jos toinenkin arvostettu ruokaihminen kehunut maailman parhaaksi risottoriisiksi. Vinkkaa Hellan & Herkun Annalle seuraavalla kerralla noista säilötyistä pippureista, jospa ne löytäisivät tiensä kaupan hyllylle. :)

Selina Vienola kirjoitti...

Vinkkasinkin pippuriesta Annalle jo viime viikolla, ja hän oli niistä kiinnostunut. Pitäkäämme siis peukkuja, että pian niitä saa Hellasta & Herkusta. Ja tuo riisi oli ainakin parasta, mistä minä olen risottoni ikinä valmistanut. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa siikaa lisukkeineen. Viherpippuri on hiukan tuntemattomampi pippuri ja nyt kyllä vei kielen!
Katja

Selina Vienola kirjoitti...

Kiva kuulla Katja! Tuota öljyreseptiä on muuten tosi helppo muunnella eri yrteillä. Olen viimeaikoina käyttänyt noita pippurieta vaikka mihin.