Tietoa mainostajalle ›

tiistai 1. joulukuuta 2015

Koleutta vastaan - lohiseljanka


Niin kauan kuin maa ei ole jäässä, taitan matkani Helsingissä lähinnä pyöräillen. Eilinen myrskyajelu sai minut tosin kyseenalaistamaan tapani, sen verran hengästynyt ja viluinen olin kotiin päästyäni. Koleus kuitenkin kaikkosi kropasta päivällispöydässä höyryävän lohiseljankan ääressä. 

Täyteläiset keitot ovat juuri sitä mitä ainakin minä kaipaa näinä viimaisina ja pimeinä alkutalven iltoina. Niitä syödessä virkistuu myös mieli, ainakin jos saa samalla nauttia hyvästä seurasta ja kynttilänvalosta.

Lohiseljanka

600 g pala lohta
purjon vaalea osa
1 iso sipuli
5 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 palsternakka
100 g juuriselleriä
6 kiinteää perunaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
3 rkl tomaattipyreetä
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua kirveliä
1 laakerinlehti
1,5 l laihaa kalalientä
1 rkl puna- tai valkoviinietikkaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 purkki kapriksia

Lisäksi Créme Fraîchea


Halkaise, pese ja suikaloi purjo. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori juurekset ja kuutioi ne haluamasi kokoisiksi kuutioiksi. 

Kuullota sipulia, purjoa ja valkosipulia voin ja öljyn seoksessa, isossa kattilassa pari minuuttia. Lisää juurekset ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Lisää tomaattipyree sekä timjami ja kirveli,  kypsennä vielä hetki. Lisää kalaliemi ja laakerinlehti. Anna keiton hautua vähintään 30 minuuttia. Mausta keitto suolalla ja mustapippurilla. 

Kuori ja paloittele perunat. Poista kalasta nahka ja paloittele kala suupaloiksi. Lisää perunat keittoon ja keitä ne lähes kypsiksi. Lisää kalanpalat ja anna kalojen kypsyä vielä hiukan poreilevassa liemessä viitisen minuuttia, kalanpalojen koosta riippuen. Lisää lopuksi joukkoon myös kaprikset ja viinietikka. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai aavistus viinietikkaa.

Tarjoa keitto Créme Fraîchen kanssa.




2 kommenttia:

Juuso Mellais kirjoitti...

Kalaa ei saa keittää se lisätään keittoon juuri ennen tarjoilua. ps. kalan lihan proteiini koakuloituu 28 asteessa eli se kypsyy samaisessa 28 asteessa siis on aivan ihan turhaan keittää ja samalla yli kypsentää kalaa.

Selina kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Juuso! Minäkään en pidä ylikypsästä kalasta ja ohjeessani tosiaan kehotan keittämään, vaikka pikemminkin annan kalan kypsyä vielä poreilevassa vedessä. Tässäkin tapauksessa mennään kyllä yli 28 asteen, mutta korjaampa reseptini kuitenkin tähän muotoon - täsmällisyys on aina hyväksi.