keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Jauhottomat banaani-mustikkapannukakut


Viikonloppuaamiaiset ovat aamiaisten aatelia, varsinkin silloin, kun ne venähtävät brunssiksi. Vaikken yeensä perusta makeasta aamiaisesta, niin silloin minäkin tykkään syödä suolaisen aamiaisen päälle jotakin makeaa. 

Paistamme välillä lauantai- ja sunnuntaiaamusin näitä täysin jauhottimia banaani-mustikkapannukakkuja, joiden reseptin löysin aikoinaan englanninkielisestä Green Kitchen Stories -keittokirjasta, joka on nyt käännetty myös suomeksi. Pääpiirteissään resepti noudattelee kirjan ohjetta, joskin paistan lätyt kookosöljyn sijaan yleensä voissa ja jätän usein myös kanelin pois tai korvaan sen vaniljajauheella tai kardemummalla.

Nämä sopivat loistavasti juhlistamaan myös tulevan isänpäivän aamua, varsinkin, kun myös lapset on helppo valjastaa mukaan taikinan valmistamiseen. 

P.S. Kaksivuotiaiden apukokkien kanssa voi kuitenkin varautua vaikeuksiin - ainakin oma taaperoiseni on joka kerta syönyt huomaamattani valtaosan mustikoista, ennen kuin olemme saaneet ne taikinaan asti. Ja kuten alakuvasta näette, myös kuvaustilanteessa koristeeksi säästetyt marjat katosivat pienen pullean käden pihistäminä nopeasti parempiin suihin.


Jauhottomat banaani-mustikkapannukakut

3 kypsää banaania
150 g mustikoita
6 (luomu)kananmunaa
50 g kookoshiutaleita
(1/2 tl kanelia tai vaniljajauhetta)

Voita tai kookosöljyä paistamiseen

Lisäksi

Vaahterasiirappia, mustikoita, kookoshiutaleita tai luonnonjogurttia

Jos käytät pakastemustikoita, sulata ne ja valuta ylimääräinen neste pois. Muusaa banaanit haarukalla. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki vispilällä. Yhdistä muusatut banaanit ja kananmunat keskenään. Lisää kookoshiutaleet ja halutessasi myös kaneli tai vaniljajauhe. Sekoita tasaiseksi. 

Paista pannukakut voissa tai kookosöljyssä lättypannussa. Tarjoa vaahterasiirapin, mustikoiden, kookoshiutaleiden tai luonnonjogurtin kera.




6 kommenttia:

Miia/Pullantuoksuinen koti kirjoitti...

Oi miten syötävän herkullisen näköisiä! :P

Nanna kirjoitti...

Tämä on niin upee kuva!

Selina kirjoitti...

Hei Miia,
nämä ovat kyllä aika herkkua! Meillä tosin jäi tänä vuonna isänpäiväpannarit paistamatta, kun kaaduin vatsataudin vuoksi vuoteeseen. Täytyy ottaa vahinko takaisin ensi viikonloppuna. :)

Selina kirjoitti...

Kiitos Nanna! Blogin kuvat tulee yleensä aina otettua arjen pyörityksen keskellä, mutta joskus olosuhteet - valo ja parvekkeen penkin pinta - ovat kohdillaan siitä huolimatta ja kelpo kuva syntyy. :)

Teija kirjoitti...

Itse olen tehnyt melkeinpä samalla ohjeella uunipellillisen uunissa, tulee niin maukasta!

Selina kirjoitti...

Hei Teija, hyvä idea tehdä banaanipannari uunissa! Sitä täytyy ehdottomasti kokeilla, kiitos vinkistä.