perjantai 27. helmikuuta 2015

Terveydeksi - inkiväärillä maustettu smoothie mustaviinimarjoista



Oi tätä kevään valoa, mitä se saakaan ihmisessä aikaan - sitähän tuntee itsensä ajoittain suorastaan pirteäksi! Tästä huolimatta olen viimeaikoina kaivannut välillä lisäenergiaa, jota olen saanut muun erilaisista smoothieista. En kuitenkaan ole mikään varsinainen "smoothieihminen". En siis koskaan korvaa viherpirtelöllä lounasta tai päivällistä, vaan nautin niitä välipalana tai aamupalan osana. Lapsille saatan pyöräyttää niitä välillä myös jälkkäriksi.

Nyt kun flunssa- ja influenssaepidemiat kaatavat ihmisiä petiin, olen suosinut tätä mustaherukkasmoothieta, jossa on lisäksi hunajaa ja inkivääriä. Tämä trio tunnetaan hyvänä flunssannujertajana, joten pitäköön se minut terveenä koko lopputalven ajan! 


Inkiväärillä maustettu smoothie mustaherukoista

200 g pakastettuja mustaviinimarjoja
1-2 banaania, mielellään hyvin kypsiä
pieni pala inkivääriä
1 rkl hunajaa
n. 2,5 dl kauramaitoa (määrä riippuu banaanien määrästä)

Raasta inkivääri ja sekoita kaikki ainekset blenderin kulhossa. Aja sileäksi. Lisää tarvittaessa kauramaitoa. Voit valmistaa smoothien myös korkeareunaisessa astiassa sauvasekoittimella.

P.S. Muista ravistaa kauramaitopurkkia ennen käyttöä!

2 kommenttia:

Jonna / suolaajahunajaa kirjoitti...

Ollaan näemmä oltu samojen vitamiinien ja valon perässä.

Mustaherukka on yksi suosikkejani smoothieissa, se on sopivasti hapan ja raikas.

Selina kirjoitti...

:) Minäkin käytän smoothieissa eniten juuri mustaherukoita. Onneksi myös kaupan pakastealtaasta saa (puolukoiden ja karpaloiden lisäksi)hyviä herukoita, kaupan mustikat sen sijaan eivät ole mistään kotoisin ja ne täytyy aina pakastaa itse.