lauantai 7. maaliskuuta 2015

Som tam eli thaimaalainen salaatti vihreästä papaijasta


Kello kuusi perjantai-iltana se iski, som tamin himo. Ei siinä auttanut muu kuin istuttaa lapset pyörän tarakalle ja polkea parin kilometrin päähän Vii Voaniin ostamaan vihreää papaijaa. Se nimittäin on aasialaisen som tam -salaatin pääraaka-aine. Vihreästä papaijasta valmistettua salaattia syödään eri puolilla Kaakkois-Aasiaa Laosista Vietnamiin. Se tunnetaan eri maissa eri nimillä, mutta thaimaalainen som tam kuulostanee monen korvaan tutuimmalta.

Vihreä papaija ei ole makea hedelmä, joten tähän ruokaan ei kannata käyttää oranssimaltoista, makeaa papaijaa. Jos aasialaiset marketit eivät ole ulottuvillasi, etkä löydä vihreää papaijaa, voit korvata sen esimerkiksi valkokaalilla. Jos suinkin mahdollista, suosittelen kuitenkin käyttämään juuri papaijaa, sillä silloin salaatin suutuntuma sekä tulisen hapan ja suolainen, aavistuksen makea makumaailma pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. 

Som tam eli thaimaalainen salaatti vihreästä papaijasta

1 vihreä papaija
2 porkkanaa
2-4 punaista chiliä
2-3 valkosipulinkynttä
hyppysellinen suolaa
2 rkl ruokosokeria
2 (kypsän) limen mehu 
6 kirsikkatomaattia
4 rkl kalakastiketta tai maun mukaan
2 rkl paahdettuja maapähkinöitä rouhittuna
n. 400 g sulatettuja katkarapuja
2 kevätsipulinvartta

Lisäksi 

Tuoretta korianteria 

Halkaise papaija pitkittäin. Kuori se ja poista siemenet esim. lusikalla kovertamalla. Suikaloi papaijan hedelmäliha hyvin ohuiksi suikaleiksi esim. mandoliinin suikalointiterällä. Kuori porkkanat ja suikaloi ne samaan tapaan. Jauha chilit, valkosipulinkynnet ja suola morttelissa tahnaksi. Lisää papaija- ja porkkanasuikaleet. Survo ja kääntele salaattia morttelin nuijalla, kunnes papaija pehmenee. Jos salaatti ei mahdu mortteliisi, voit jatkaa survomista myös kulhossa. Lisää tomaatit, ruokosokeri, kalakastike ja limenmehu. Kääntele salaattia vielä hetki. Lisää hienonnetut kevätsipulinvarret. Tarkista maku ja lisää mausteita maun mukaan. Koristele tuoreella korianterilla.

P.S. Usein som tamissa käytetään papaijan ja tomaattien lisäksi vihreitä papuja. Tällä kertaa korvasin ne kotoisalla porkkanalla.


Ei kommentteja: