Putkiremontti näkyy tänä vuonna myös antamissani joululahjoissa. Ne, joilla "jo on kaikkea", ovat perinteisesti saaneet minulta joko itsetekemääni mysliä, leipää tai makeisia. Nyt en muuttotohinan keskellä ehdi valmistaa mitään itse, joten kipaisin ostoksille Museokadun Hella & Herkku -puotiin. Putkiremottiputkiaivoisena päädyin muutamaan hyvään tuotteeseen, vaikka tarjolla olisi ollut vaikka mitä (muun muassa italialaisia luomupinjansiemeniä!).
Niinpä sulkulaiset ja ystävät saavat minulta tänä jouluna joko tyylikkään, luonnonharjaksisen Musta5101-tiskiharjan tai maustettua luomuoliiviöljyä. En ole mausteöljyjen ylin ystävä, mutta näihin ihastuin. Öljyt saavat makunsa aidoista sitruunoista ja basilikasta, eivätkä mistään aromeista. Sen huomaa! Hellan & Herkun Anna kertoi, että sitruunaöljyn sitruunat puristetaan yhtäaikaa oliivien kanssa, ja basilikaöljyn raikkaus tuo mieleen kesän. Mielestäni öljyt ovat oiva lahja myös niille, jotka eivät ole kovin innokkaita ruoanlaittajia. Loraus makuöljyä salaatin tai vaikka pastan päälle nostaa annoksen uudelle tasolle. Öljyt on sitäpaitsi pakattu niin kauniisiin pikku kanistereihin, ettei niitä välttämättä tarvitse edes paketoida.
Tiskiharja voi tuntua ankeaakin ankeammalta lahjalta. Se on kuitenkin tuiki tarpeellinen kapine ja sopii tavaraähkyn kanssa kamppailevalle. Kun on kerran kokeillut luonnonharjaksista harjaa, ei entiseen ole enää paluuta. Hankin astiaharjamme vuosia Hangon torilta. Hamstrasin itselleni aina kaikki myyjän valkoiset yksilöt, jotka sopivat keittiööni muita värejä paremmin. Sen jälkeen kun Musta5101 tuli markkinoille, torikauppiaan valkoisia harjoja on riittänyt muillekin. Musta5101 on tyylikäs, mutta myös luontoystävällien valinta. Suomessa valmistetun harjan materiaaleina on luonnonharjas ja tehtaan ylijäämämuovi. Lisäksi sen voi käytön jälkeen palautta takaisin kiertoon.
Näillä lahjoilla mennään tänä vuonna. Toivottavasti minusta on vuoden kuluttua jälleen lahjojen väkertäjäksi.
Hella & Herkku sijaitsee Museokatu 15:ssä. |
Olen iloinen, että Museokadulle on auennut uusi, kaunis ja ihana herkkupuoti. Sen myötä katu on elävöitynyt jälleen vähän lisää. Olen tyytyväisenä toivottanut aikanaan myös muun muassa Anton & Antonin, Petris Chocolate roomin, Exhibitionists -kahvilan ja Little Copenhagenin tervetulleiksi kotikonnuilleni. Kaipaisin Museokadulle vielä lisää elämää - siinä nimittäin on potentiaalia Korkeavuorenkadun kaltaiseksi ostoskaduksi.
5 kommenttia:
Snif, kaupantäti tuli tästä hyvin iloiseksi. Ja kiva kun käyt mua täällä aina piristämässä :)
Hauskaa, kun ilo on molemminpuolinen! :)
Mustaharja yllätti minut positiivisesti. Vaikka luonnonharja tuntuu hämmentävän pehmeältä, se puhdistaa ilahduttavan hyvin. Tsemppiä putkiremontin keskelle, siitä selviää kyllä ja uusi ihana kylpyhuone palkitsee vaivat.
Luonnonharjas on tosiaan pop. "Markettiharjat" tuntuvat siihen verrattuna kovilta ja ainakin omissa käsissäni roiskivat tiskivettä sinne tänne. Ehkä vika on kuitenkin eniten tiskarissa :). Kiitos tsemppauksesta! Nyt alamme jo olla voiton puolella, sillä pääsimme kuin pääsimmekin pari päivää ennen joulua kotiin! Oi tätä onnea.
Yrittäjä ei maksa ostamiaan tuotteita. Ilmeisesti meitä on useampi odottamassa rahoja.
https://www.protestilista.com/?yritys=hella+%26+herkku&kaupunki=#
Lähetä kommentti