tiistai 25. kesäkuuta 2013

Täyteläistä elämää ja limegraavattua tryffeli-parmesanlohta



Elämä on ollut viime aikoina sangen täyteläistä - sain toisen lapseni kaksi kuukautta sitten, ja elämänrytmi on ollut kiivaampaa kuin vielä hetki sitten. Hektiseksikin tätä menoa voisi kutsua. Suokaa siis anteeksi, etten ole päivittänyt blogiakaan entiseen tahtiin. Ruokaa olen kyllä laittanut (lähes) päivittäin ja kuviakin olen ottanut, mutta aika ei meinaa riittää koneen avaamiseen.

Meillä juhlittiin reilu viikko sitten ristiäisiä. Poikamme kastettiin sukumme katsemekossa, jossa minut ja yli 30 muuta sukulaista on kastettu ennen häntä. Myös kastemaljalla on suvussamme pitkät perinteet.



Perinteiden lisäksi onnistuneisiin juhliin kuuluu tietysti hyvä ruoka. Mitä olisivatkaan juhlat ilman sitä?
Ihanat sukulaisemme auttoivat järjestelyissä, ja yhteisvoimin valmistettu kesäinen menu sisälsi vitello tonnatoa, sitrukista perunasalaattia uusista perunoista, kaalisalaattia, viherpippurimarinoitua graavisiikaa, limegraavattua tryffeli-parmesanlohta sekä itse leivottua saaristolaisleipää ja patonkia. Jälkkärinä oli suklaakakkua, vadelmacouliksen kera.

Päätin postata ruoista tämän limegraavatun tryffeli-parmesanlohen reseptin, sillä joku oli ottanut siitä kuvan. Itseltäni ruokien kuvaaminen unohtui juhlahumussa, mutta onneksi kuva löytyi kamerasta, sillä reseptiä kyseltiin juhlissa ja niiden jälkeen. 

Parmesanin ja tryffeliöljyn myötä ruoan maussa on rutkasti umamia, viidettä perusmakua, jota voisi luonnehtia maukkaudeksi ja täyteläisyydeksi. Sellaista elämänikin on juuri nyt, ihanaa kaikessa täyteläisyydessään.

Limegraavattu tryffeli-parmesanlohi

500 g (luomu)lohta
2 limen mehu
sormisuolaa
tryffeliöljyä (mieluiten tryffelillä mausettua oliiviöljyä)
parmesania raastettuna palasta (valmiit raasteet eivät käy!)
herneenversoja

Leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne laakeaan astiaan. Purista kalapalojen päälle limenmehua. Ripottele päälle reilusti sormisuolaa. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Pirskottele päälle tryffeliöljyä. Viimeistele parmesanilla ja koristele herneenversoilla.



Ei kommentteja: