perjantai 14. kesäkuuta 2013

Mustaherukanlehtiöljyllä maustetut lampaankyljykset


Siitä lähtien kun muutama vuosi sitten ostin Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjan, olen halunnut tehdä mustaherukanlehtiöljyllä maustettuja karitsankyljyksiä. Viime viikonloppuna grillasin maalla lammasta ja herukkapensaiden nuoria lehtiä tuoksutellessani muistin Tallbergin reseptin. Keittokirja oli kuitenkin kotona Helsingissä, joten sävelsin oman mausteöljyni, johon tuli mustaherukanlehtien lisäksi oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria. Lopputulos oli fantastinen - mustaherukkapensaan lehtiä kannattaa ehdottomasti käyttää muuhunkin kuin suolakurkkujen maustamiseen! Maku oli hienostunut ja ruokaseurueen mielestä siinä oli  häivähdys Lähi-itää. Jos siellä päin kasvaisi herukkapensaita, lehtiä  käytettäisiin takuulla sikäläisessä keittiössä.

Kotiin päästyäni vertasin omaa öljyäni Tallbergin reseptiin. Herukanlehtiä oli käytetty siinä vähemmän, eikä siinä ollut sitruunaa tai mustapippuria. Maalla käytössäni oli pelkkä sauvasekoitin, jolla en saanut lehtiä niin hienojakoisiksi kuin olisin halunnut. Kyllä öljy näinkin maistui, mutta kuten Villiyrttikeittokirjassakin neuvotaan, blenderi olisi ollut tähän omiaan.

Omat herukanlehteni olivat kesysti puutarhasta poimittuja, mutta hyvällä tuurilla mustherukkapensaiden antimia voi kerätä myös villistä luonnosta. Mustaherukkaa nimittäin kasvaa meillä luonnonvaraisena koko maassa, joskin Pohjois-Lapissa se on harvinainen. Myös puutarhakarkulaisia voi löytää sieltä täältä. Kesynä tai villinä, tämän pensaan antimista on syytä nauttia. Punaherukasta marjattoman pensaan erottaa lehtien tuoksun perusteella.

Grillattuja karitsankyljyksiä ja mustaherukanlehtiöljyä

8 karitsankyljystä
suolaa
mustapippuria myllystä

2 kourallista nuoria mustaherukanlehtiä
3 dl oliiviöljyä
1,5 (luomu)sitruunan mehu
1,5 tl hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä

Aja öljyn ainekset blenderissä sileäksi.
Kaada mausteöljy grillattujen karitsankyljysten päälle.









Ei kommentteja: