Pöytä on katettu - itsenäisyyspäivän tunnelmia yhdessä syöden & ginigraavattu lohi pikaversiona (GF)

Elo-säätiön Syödään yhdessä on yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden suurimmista hankkeista. Sen tarkoituksena on saattaa suomalaiset yhteisen pöydän ääreen entistä useammin. Karut tilastot kertovat, että maassamme riittää tällä saralla työtä. Vaikka valtaosa suomalaisista pitää yhdessä syömistä tärkeänä, meillä kokoonnutaan yhteisen aterian äärelle harvemmin kuin yhdessäkään toisessa OECD-maassa. 

Jotkut tutkijat ovat peräti sitä mieltä, että Suomen kansanterveysongelmat johtuvat  kansakuntaamme piinaavasta yksinäisyydestä. Ihmisellä on biologinen tarve olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Jos tämä ei toteudu, alamme voida huonosti, minkä seurauksena toiset juovat liikaa ja toiset syövät suruunsa, mikä taas aiheuttaa monia fyysisiä sairauksia. Minun on pitkälti helppo yhtyä tähän ajatukseen - yhdessä syöminen lisää hyvinvointia monessa mielessä. Hatunnosto Elo-säätiölle kunnianhimoiselle ja tärkeälle hankkeelle!

Vaikka yhdessä syöminen on  loppujen lopuksi itsessään tärkeämpää kuin se, mitä lautasella on tai miltä pöytä näyttää, maistuva ruoka ja kauniisti katettu pöytä ovat minulle jokapäiväisiä iloja. Olen jo pidemmän aikaa ajatellut, että koska teen työkseni sisustusjuttuja lehtiin, haluaisin tuoda tätä puolta jotenkin esiin myös blogissani (ruokakuvissa vilahtelevien astioitteni lisäksi). Älkää pelästykö, Dilliä ja Piparjuurta pysyy vastedeskin ruokablogina, mutta ajattelin jatkossa tehdä silloin tällöin myös kattaukseen liittyviä juttuja. 

Itselleni pöydän kattaminen on pieni rituaali, joka tuo ruokailuun lisäiloa. Miten paljon paremmalta ruoka maistuukaan, kun sen syö kauniilta lautasilta, joita ei ole heitelty pöydälle miten sattuu. Sama pätee take away -ruokaan - se maistuu keraamisesta kiposta syötynä paljon paremmalta kuin solumuovirasiasta mätettynä.

Ruoan kaunis esillepano on itselleni myös tapa arvostaa ruokaa ja opettaa sen kunnioittamista lapsilleni. Olipa ympärilläni muuten miten sotkuista tahansa, haluan kattaa pöydän kauniisti ennen ruokailua. Tämä ei tietenkään tarkoita tärkättyjä valkoisia liinoja tai kristallilaseja - ihan tavallisilla, konepestävillä astioilla (ja kivoilla paperiserveteillä) pärjää pitkälle. Sillä, miten astiat pöytään asettaa on suurin merkitys. 

Syksystä kevääseen meillä palavat ruokapöydässä aina kynttilät, olipa kyseessä arki tai juhla. Lapset ovat erityisen kiintyneitä tähän tapaamme. Esikoiseni ei osannut vielä edes puhua, kun hän jo reklamoi elekielellään, jos olimme unohtaneet sytyttää kynttilät. Kynttilöiden sytyttäminen merkitsee hetken. Se kertoo, että "tämä on tärkeää" - koska yhdessä syöminen on tärkeää niin monella tapaa.  

Samaan tapaan haluan pienillä ja vaivattomilla jutuilla erottaa juhlan arjesta. Itsenäisyyspäivänä levitän olohuoneen suurelle ruokapöydälle valkoisen pellavaliinan ja taittelen lautasten viereen kankaiset servetit. Samujin sinikuviollisesta tenugui-liinasta leikkaamani lautasliinat ovat päättelemättömine reunoineen kivan rennot ja ne tuovat kattaukseen isänmaallista sini-valkoisuutta. 

Itsenäisyyspäivän alla heittäydyin sen verran isänmaalliseksi, että kelpuutin kaapieni kätköistä juhlapöytään vain suomalaisia muotoilua. Tykkään yhdistää kattauksissa (ja sisustamisessa ylipäätään) uutta ja vanhaa. Tällä kertaa vanhempaa kerrostumaa edustavat ainoastaan Kaarina Ahon 1950-1960-lukujen taitteessa suunnittelema Harlekiini-maljakko sekä perintönä minulle päätyneet Ultima Thule-lasit. Valkoiset peruslautaset ja jokapäiväisessä käytössä olevat teräksiset aterimet ajavat asiansa myös juhlakattauksessa. Iittalan Nappula-kynttilänjaloista loistava kynttilänvaloa ja tuoreet kukat viimeistelevät juhlatunnelman! Tällä kertaa maljakkoon päätyi eukalyptuksen oksien lisäksi sinipiikkiä, jonka ohdakemainen kauneus viehättää minua. 

Kun itsenäisyyspäivän juhlapöytä katettu, kuuntelen levyltä Finlandia-hymnin edesmenneen Paappani kuoron laulamana (ja itken vähän). Sitten kannan ruokapöytään juhla-aterian, jonka nautin yhdessä rakkaitteni kanssa. 

Happokypsytetty, Kyrön Napue-ginillä  maustettu lohi sopii alkupalana juhlistamaan isänmaata. Resepti on nosto viime vuoden postauksestani, siksi kuva ei oikein sovi tähän kokonaisuuteen, älkää välittäkö siitä (tai kuvien kelmeästä talvivalosta)!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille - muistattehan syödä yhdessä!

Ginillä maustettu sitruunakypsytetty lohi

500 g nahallinen pala lohta
1,5 tl hienoa merisuolaa
1 (luomu)sitruunan mehu
5 rkl (Kyrön Napue-) giniä 
pari hyppysellistä kuivattua roseepippuria
runsaasti tuoretta tilliä silputtuna

Leikkaa lohi ohuiksi siivuiksi. Aseta siivut laakealle vadille. Purista päälle sitruunanmehua (luomusitruunat maistuvat parhaimmalle). Pirskottele päälle myös gini ja ripottele pinnalle vielä suolaa. Anna tekeytyä kylmässä vähintään tunnin ajan. Nosta lohet kuivalle vadille. Muserra roseepippurit sormien välissä ja sirottele ne lohen päälle. Viimeistele tuoreella tillisilpulla.

Sesongissa on voimaa - verigreippi-fenkolisalaatti, rucolaa, pinaattia & avokadoa (GF, V)

Miten suloisa fenkoleita ja mehukkaita verigreippejä löysinkään eilen Stockan herkusta. Espanjalaiset avokadotkin olivat edullisia ja kypsiä, vaikkeivät "syöntikypsiä" olleetkaan. Ihmekös tuo, sillä kaikkien kolmen hedelmän sesonki on käsillä juuri nyt.  

Usein idea päivän ruoasta syntyy itselläni kaupan vihannestiskillä sen mukaan, mikä milloinkin näyttää hyvältä. Koska vihannekset ja hedelmät ovat sesonkiaikanaan parhaimmillaan, tulen syöneeksi sesonginmukaisesti  pitkälti aivan luonnostani. Herkuttelen sesongin raaka-aineilla aina sydämeni kyllyydestä, jotta  sitten pärjään seuraavan sesonkiin asti ilman niitä. Tämä tuo ruokiin myös tervetullutta vaihtelua.

Pyrin syömään sesonkiruokaa myös ekologisista syistä ja monen muun lailla olen ottanut Satokausikalenterin avukseni eri sesonkien kartoittamisessa. Satokausikalenteri vahvistaa esimerkiksi sen, että espanjalaisten avokadojen sesonki on parhaillaan käynnissä. Avokadoviljelmien ongelmat ovat puhuttaneet jälleen viime aikoina. Yhden avokadokilon kasvattaminen kuluttaa peräti 1000 litraa vettä, mikä on suuri ongelma etenkin Meksikossa, Perussa, Etelä-Afrikassa ja Israelissa, jotka kärsivät kuivuudesta. Kuivuus on ongelma myös Espanjassa, mutta ei kuitenkaan samassa määrin kuin muissa viljelymaissa. Sikäläiset avokadot ovatkin vaihtoehtojaan parempi valinta. Tunnustaudun avokadojen suurkuluttajaksi, mutta espanjalaisen sesongin päätyttyä pyrin huhtikuussa siirtymään hedelmän kohtuukäyttäjäksi.

Nyt herkuttelen kuitenkin tällä sesonkihedelmistä kasatulla salaatilla, joka on todellinen vitamiinipommi. Siinä on avokadon lisäksi myös verigreippiä ja fenkolia sekä babypinaattia, rucolaa ja punasipulia. Tässäpä oiva ruokalaji myös joulupöydän tarjoiuita raikastamaan.

Verigreippi-rucolasalaatti & fenkolia, pinaattia & avokadoa (yhdelle)

1 verigreippi kalvottomiksi lohkoiksi käsiteltynä

1/2-1 avokado viipaloituna

1/2 pienestä fenkolista (mandoliinilla) ohueksi suikaloituna

1/4 pienestä punasipulista ohueksi suikaloituna

kourallinen babypinaattia

kourallinen rucolaa

(luomulaatuista) extra virgine -oliiviöljyä

sormisuolaa

mustapippuria myllystä

Laita fenkolisuikaleet kulhoon. Mausta ne oliiviöljyllä ja sormisuolalla. Pyörittele fenkolisuikaleita käsin, jotta öljy maustaa ne tasaisesti. Yhdistä loput ainekset fenkolien joukkoon. Mausta sormisuolalla ja mustapippurilla sekä tilkalla oliiviöljyä. Annostele salaatti lautaselle ja nauti. 

Adventtikalenterin 1. luukku - Gluteenittomat piparkakut (GF)

Nostin adventtikynttelikköni eilen keittiön pöydälle odottamaan tätä aamua. Muistan, kuinka juhlalliselta adventtikynttilöiden sytyttäminen lapsena tuntui ja miten hienoa oli kasvaa niin isoksi, että sai itse sytyttää ne. Tänään oli 8-vuotiaani vuoro sytyttää ensimmäinen kynttilä aamunhämärässä. Poikanen suoritti tehtävänsä yhtä juhlallisin mielin kuin minä aikanani.

Helanderin huutokaupasta pari vuotta sitten löytämäni, Paavo Tynellin suunnittelema nelihaarainen kynttilänjalka on samanlainen kuin se, jota lapsuudenkodissani käytettiin andventtikynttelikkönä. Lapsuudessani sen esille ottamisesta ja ensimmäisen kynttilän sytyttämisestä alkoi virallinen joulunodotus. Niinpä tähän esineeseen kiteytyy lapsuuteni joulunodotuksen taika. 

Tietyt joulutraditiot virittävät joulutunnelmaan tuttujen tuoksujen lailla. Kynttilärituaalin lailla myös piparkakkujen paistaminen kuuluu meillä ensimmäiseen adventtiin. Mausteiden tuoksu ja kynttilänvalo virittävätkin hetkessä oikealle taajuudelle. 

Perinteisesti olen paistanut piparit tällä Ulla-mummuni reseptillä. Keliakiani myötä olen kuitenkin joutunut heittämään haikeat hyvästit Mummun piparkakuille. Ilokseni löysin Virpi Mikkosen ja Riikka Kantinkosken upeasta Joulukirjasta gluteenittomien mantelipiparkakkujen ohjeen, jota päätin oitis kokeilla. Mantelijauhoista valmistetut piparit ovat herkullisia - ja mikä parasta, niiden paistuessa, uunista leviää kotiin tuttuakin tutumpi tuoksu. Tervetuloa joulunaika!

P.S. Vaikka vaalin perinteitä, uudistan niitä myös mielelläni. Joulupöydän kattausta on esimerkisi kiva muunnella vuosittain. Myös joulupöydän tarjoilut vaihtelevat vuodesta toiseen. Vanhojen perheklassikoiden rinnalle on kiva tuoda vuosittain jokin uusi ruokalaji. Kauniista Joulukirjasta löytyy monta houkuttelevaa hyvän olon jouluruokareseptiä sekä lahja- ja koristeluideoita - suosittelen kaikille niille, joita terveellinen ruoka ja käsintekeminen kiinnostavat!

Joulukirjan gluteenittomat piparkakut

noin kolme pellillistä

125 g luomukirnuvoita

1 1/2 dl kookossiirappia 

2 rkl pähkinä- tai mantelivoita (halutessasi)

n. 1-2 tl ceylonkanelia

2 tl jauhettua kardemummaa

1 1/2 tl jauhettua pomeranssinkuorta

1 tl jauhettua inkivääriä

1/2 tl jauhettua neilikkaa

(Voit myös korvata mausteet käyttämällä pelkästään n. 3 tl piparkakkumaustetta)

1 luomukananmuna

4-5 dl mantelijauhoja

2 dl perunajauhoja

1 1/2 tl ruokasoodaa

Annostele voi, siirappi ja pähkinävoi kattilaan ja lämmitä sulaksi seokseksi. Ota kattila liedeltä, lisää mausteet ja anna jäähtyä. Sekoita joukkoon kananmuna. Sekoita hyvin. Sekoita jauhot ja ruokasooda keskenään ja lisää kosteiden aineiden sekaan. Sekoita tasaiseksi, muovailtavaksi taikinaksi. (Mantelijauhojen rasvapitoisuus vaikuttaa siihen, kuinka paljon jauhoja tarvitset. Lisää hieman jauhoja, jos taikina tuntuu liian löysältä.) Tarkista piparkakkutaikinan maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Huomioi, että mausteiden maku on aina miedompi paistetuissa pipareissa kuin taikinassa. Anna taikinan tekeytyä yön yli jääkaapissa.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Ota taikinasta pala ja kaulitse se tasaiseksi, ohueksi levyksi. Säilytä loppuosaa taikinasta sillä välin jääkaapissa. Lisää taikinan päälle hieman perunajauhoja (tai esimerkiksi tapiokatärkkelystä), jotta kaulinta helpottuu.

Leikkaa taikinasta piparkakkumuotilla paloja ja siirrä piparit leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Paista uunissa pipareiden koosta riippuen 7-10 minuuttia, kunnes piparkakut saavat kauniin ruskean sävyn. Anna jäähtyä, tarjoile ja nauti!