perjantai 20. tammikuuta 2017

Aamusta iltaan - bataattitoast & uppomuna (GF)

bataattitoast-avokadolla, avokado-bataattitoast, uppomuna, gluteeniton-aamiainen, bataattitoast-uppomunalla, leivänpaahtimessa-paahdettu-bataatti

Huomenna se koittaa taas, viikon ihanin aamu. Lauantaiaamuisin hissuttelen pyjamassa niin pitkään kuin mahdollista ja katan pöytään tavanomaista runsaamman aamiaisen. Kun muu perhe herkuttelee rapeakuorisella, juureen leivotulla maalaisleivällä, minä valmistan itselleni usein bataattitoasteja, jotka ovat ihana gluteeniton vaihtoehto leivälle. Eivätkä bataattitoastit todellakaan ole pelkästään aamiais- tai brunssiruokaa, vaan ne sopivat yhtä hyvin myös lounaaksi tai päivälliseksi.

Bataattitoasteista on meuhkattu somessa jo pitkään, eivätkä ainakaan Instagramin ja Pinterestin käyttäjät ole voineet olla törmäämättä niihin. Itsekin olen valmistanut bataattitoasteja varsin innokkaasti, mutta kumma kyllä, mutta kumma kyllä, vasta saatan tänne ensimmäisen bataattitoastreseptini. 

Bataattitoastit valmistuvat kätevästi leivänpaahtimessa ja niiden täytteitä voi muunnella mielensä mukaan. Yksi suosikeistani on tämä versio, jossa on paahdetun bataatin lisäksi babypinaattia, avokadoa ja uppomuna.

Leivänpaahtimessa kypsentäminen on kätevää silloin, kun bataatteja kypsentää vain pienelle porukalle. Jos syömässä sen sijaan on isompi seurue, kannattaa bataattiviipaleet paahtaa uunissa. Tähän tapaan valmistetut bataatit ovatkin meillä perin perinteistä arkisapuskaa. Kikherneiden, peston ja lampaanmaitofetan maustamien uunibataattien helpon ohjeen löydät täältä.  

Uppomunan keittämistä ei muuten kannata yhtään pelätä. Kun vedessä on riittävästi etikkaa ja siitä on kiehautettu ylimääräinen happi pois, ei homma ole lainkaan vaikeaa. Kuvassa vasemmalla on 8-vuotiaan lapseni ensimmäinen uppomunakokeilu. Siinä missä hänen ensimmäinen uppomunansa oli hieman muotopuoli, oli seuraava yksilö jo täydellinen. Lisävarmuutta uppomunan keittämiseen saa esimerkiksi tästä Henry Alénin videosta.

Rentoja viikonloppuaamuja kaikille!

P.S. Jos bataatti koukuttaa, kannattaa kurkata myös tämä tamarindikastikkeella silattujen bataattilohkojen resepti.


avokado-bataattitoast, bataatti-avokadotoast, gluteeniton-aamiainen, gluteeniton-brunssiruoka, bataattitoast-ja-uppomuna, uppomuna

Bataattitoast & uppomuna (kahdelle)

1/2 bataattia
kaksi kourallista babypinaattia
1 avokado viipaloituna
1 rkl (luomu)sitruunanmehua
extra virgine -oliviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Uppomunat

2 (luomu)kananmunaa
1,5 l vettä
n. 1 dl väkiviinaetikkaa

Kuumenna uppomunien keitinvesi kiehuvaksi ja keitä sitä voimakkaasti pari minuuttia, jotta vedestä haihtuu ylimääräinen happi pois. Viipaloi bataatti pitkittäin reilun 0,5 cm paksuisiksi viipaleiksi. Paahda viipaleita leivänpaahtimessa täydellä teholla n. 5 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Saatat joutua paahtamaan bataattit pariin otteeseen.

Valmista bataattien paahtuessa uppomunat. Lisää etikka kevyesti poreilevaan keitinveteen. Riko munat kahvikuppeihin, jokainen omaansa. Pyöräytä keitinvesi voimakkaalle pyörteelle esim. vispilällä. Lisää yksi kananmuna pyörteilevään veteen. Kypsennä 2 minuuttia ja nosta vedestä reikäkauhalla. Valmsita sen jälkeen toinen uppomuna samaan tapaan.

Kasaa bataattitoastit. Asettele pinaatinlehdet paahdettujen bataattisiivujen päälle. Mausta oliiviöljyllä, sormisuolalla ja pippurilla. Lisää kunkin toastin päälle 1/2 avokado viipaloituna. Mausta sitruunanmehulla ja suolalla. Viimeistele bataattitoastit uppomunalla.





Ei kommentteja: