Tietoa mainostajalle ›

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Vaivattomaan arkeen - paahdettua bataattia, korianteripestoa, kikherneitä & fetaa


Meillä on alkuvuodesta syöty useana arki-iltana paahdettuja bataatteja, joiden päälle on kasattu kikherneitä, fetaa ja korianteripestoa. Elämme tällä hetkellä melkoisia hulinavuosia, eivätkä kello viiden kotiutumiset suju arkipäivisin aina kovin tyylikkäästi. Usein uhmaikäinen kiukkuaa eteisen lattialla, kun vanhempi jo kyselee, milloin ruoka on valmista?

Itselläni hyvän ruoan merkitys on lasten myötä vain korostunut. Haluan syödä ja syöttää jälkikasvulleni maukasta ja pääsääntöisesti myös terveellistä ruokaa käyttämättä siihen kuitenkaan kohtuuttomasti aikaa. 

Tämä ruokalaji vastaa näitä toiveita mainiosti. Sen muunnoksia on viime aikoina näkynyt siellä täällä. Ainakin Hanna ja Aino ovat postanneet tästä omat versionsa. Itse kypsennän arkilaiskuudessani ainoastaan bataatit, mutta halutessaan kokonaisuuden voi käyttää uunissa myös kikherneiden ja fetajuuston lisäämisen jälkeen. Peston söisin joka tapauksessa raakana.

Toivottavasti tämä resepti tuo helpotusta jonkun muunkin ruokapulmiin!

Paahdettua bataattia & korianteripestoa, kikherneitä ja fetaa (kahdelle-neljälle)

2 bataattia
2-3 rkl rypsiöljyä
merisuolahiutaleita tai hienoa merisuolaa

1-2 tlk kikherneitä
200 g lampaanmaitofetaa

Korianteripesto

2 kourallista cashewpähkinöitä
1 reilu kourallinen tuoretta korianteria 
1 reilu kourallinen lehtipersiljaa
1 valkosipulinkynsi raastettuna
n. 1 dl oliiviöljyä
hienoa meri- tai ruususuolaa 
(luomu)sitruunan mehua

(Lisäksi japanilaisia chilihiutaleita)

Kuumenna uuni 220-asteiseksi. Halkaise bataatit pitkittäin kahteen - kolmeen osaan (sen mukaan miten kiire sinulla on). Pirskottele bataattien päälle öljyä. Mausta bataatit suolalla. Paahda bataatteja uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Valmista pesto bataattien kypsyessä.

Aja pähkinät tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen kulhossa hienojakoiseksi rouheeksi. Lisää valkosipuli ja yrtit. Aja tasaiseksi. Lisää oliiviöljyä sen verran että rakenteesta tulee tahnamainen, sekoita vielä kerran. Lisää lopuksi sitruunanmehu ja suola. Sekoita.

Huuhtele ja valuta kikherneet siivilässä. Murenna feta käsin kulhoon.

Tarjoa paahtuneet bataatit kikherneiden, fetan ja peston (sekä japanilaisten chilihiutaleiden) kera. 




4 kommenttia:

Antti | Kamera ja Kauha kirjoitti...

Hieno resepti jälleen kerran :)

Selina kirjoitti...

Kiitos, varsinkin tuo "jälleen kerran" ilahduttaa suuresti! :) Ja saman sanat, itselläsikin on aina huippureseptejä!

Siiri kirjoitti...

Ihanan kuulloista, etenkin korianteripesto kuullostaa taivaalliselta! :)

Selina kirjoitti...

Korianteripesto on kyllä herkkua, Siiri! Se nostaa ruoan helposti uudelle asteelle... :)