maanantai 18. toukokuuta 2015

Grillatut latva-artisokat & aliolia


Blogihiljaisuus päättyi nyt! Hiljaisuuden aikana meillä on jälleen eletty intensiivistä lapsiperhearkea, mutta myös lomailtu tökkivän nettiyhteyden päässä Espanjassa (kuvien lataaminen ei onnistunut). Siellä otimme varaslähdön kesään ja grillikauteen.  

Eräänä päivänä ostin torilta pieniä sieviä artisokkia, jotka tarjoiltiin grillattuina aliolin kanssa. Kuvan artisokat eivät ole vielä käyneet grillissä, mutta koska ilta oli ehtinyt ruoan kypsyttyä jo pimetä, päädyin postaamaan tämän päivänvalossa napatun kuvan. Grillatut artisokat ovat oiva alkupala tai lisuke grillikemuihin, mutta halutessaan tämä menee myös kevyestä lounaasta. 

Lisää matkamakuja luvassa lähitulevaisuudessa!


Grillatut artisokat 

Mahdollisimman pieniä tuoreita latva-artisokkia (määrä riippuu syöjistä ja siitä onko tarjolla muutakin)
sitruunanmehua
oliiviöljyä 
Sormisuolaa

Leikkaa artisokista varret ja ylin osa latvasta. Kuori parikerrosta uloimpia, puisevia lehtiä käsin repimällä. Halkaise artisokat pystysuunnassa kahtia. Pirskottele leikkuupinnoille sitruunanmehua, jotta artisokat eivät tummuisi. Pyörittele artisokat oliiviöljyssä ennen grillaamista ja mausta ne merisuolahiutaleilla. Grillaa kypsiksi keskikuumassa grillissä. Kääntele artisokkia grillaamisen aikana. Kypsyminen kestää n. 20 minuuttia. Tarjoile aliolin kanssa.

Alioli

3-4 valkosipulinkynttä
ripaus hienoa merisuolaa
1 suuri munankeltuainen
n. 2 dl oliiviöljyä
sitruunanmehua

Jauha valkosipulinkynnet huhmareessa tasaiseksi tahnaksi. Lisää munankeltuainen. Sekoita vispilällä tasaiseksi. Lisää oliiviöljyä aluksi tipoittain ja sen jälkeen ohuena nauhana jatkuvasti sekoittaen, kunnes alioli sakenee. Mausta suolalla ja sitruunanmehulla.




Ei kommentteja: