maanantai 12. tammikuuta 2015

Peruna-suppilovahvero-frittata eli peruna-suppilovahveromunakas italialaisittain


Frittata on italialainen munakas, joka valmistetaan tyypillisesti kananmunista, perunoista ja vihanneksista. Teen sitä usein tähteeksi jääneistä keitetyistä perunoista ja se onkin hävikintorjuntaruokaa parhaimmillaan - kaapinkallistusta - kuten isoäitini tapasi sanoa.

Frittata on edullista murkinaa, joka sopii hyvin vaikkapa brunssilla tarjottavaksi tai kevyeksi lounaaksi. Tällä kertaa upotin munakkaaseen myös parmesanin jämät. Lisäksi tästä versiosta löytyy suppilovahveroita. 

Peruna-suppilovahvero-frittata

5 pientä keitettyä perunaa
6 (luomu)kananmunaa
2 rkl kermaa
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
1 dl vastaraastettua parmesania
1 dl hienoksi silputtuja pakastettuja ja sulatettuja suppilovahveroita
1/2 pienestä sipulista
tilkka rypsiöljyä
hyppysellinen kuivattua timjamia

Silppua sipuli. Kuori perunat ja paloittele ne isohkoiksi paloiksi. Vatkaa munien rakenne rikki haarukalla. Lisää vesi ja sekoita kevyesti. Mausta munaseos suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna öljy uuninkestävässä valurautapannussa. Lisää sipulisilppu ja kuullota se pehmeäksi. Lisää sienet ja hyppysellinen timjamia sekä ripaus suolaa. Paista hetki. Lisää raastettu parmesani kananmunien joukkoon sekoita. Lisää munaseos pannuun. Lisää perunat pannuun viimeiseksi ja kypsennä munakasta muutama minuutti keskilämmöllä. Kypsennä munakas valmiiksi uunin grillivastuksen alla. Valmiin frittatan pinta on kevyen ruskea.


2 kommenttia:

Donna kirjoitti...

Kiva ruokablogi! Juuri äsken löysin.

Selina kirjoitti...

Tervetuloa Donna, kiva kun löysit tänne!