maanantai 5. tammikuuta 2015

Myrskyviikonlopun ranskalainen lammaspata


Vietimme talvimyrskyviikonloppua Hangossa. Merellä aallot nousivat yli kymmenmetrisiksi, mutta sisällä oli lämmintä ja kodikasta. Kynttilät paloivat ja ranskalainen lammaspata hautui hissukseen uunissa. Sen kypsymistä odotellessamme pelasimme Afrikan tähteä ja piirtelimme keittiönpöydän ääressä. Aika mukavaa, sanoisin. Vähän myöhemmin oli myös mukavaa syödä iltapäivän hämärässä hyvää pataa, kuunnella tuulen ulvontaa ja kurkistella ikkunasta naapuruston pitsihuviloiden jouluvaloja ennen kuin loppiainen vie niistä ainakin osan mennessään.

Olisiko tästä padasta muuten loppiaisruoaksi? 

Ranskalainen lammaspata

800 g luutonta lampaanlapaa, -niskaa tai paistia
2 rkl tomattipyreetä
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita
8 pientä salottisipulia
6 valkosipulinkynttä
1/2 keskikokoisesta lantusta
2 porkkanaa
8 mustapippuria + mustapippuria myllystä
1,5 tl hienoa merisuolaa
2 rosmariininoksaa
3 persiljanoksaa
3 dl punaviiniä
2 dl demi glacea
3 dl vettä
150 g vihreitä papuja

Puhdista liha mahdollisista kalvoista ja kovista rasvaosista. Paloittele liha melko suuriksi kuutioiksi. Kuori salottisipulit. Irrota sipuleiden puolikkaat toisistaan. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi lanttu. Kuori ja paloittele porkkanat. 

Kuumenna öljy ja voi valurautapadassa. Ruskista lihat ja mausta ne suolalla sekä jauhetulla mustapippurilla. Lisää tomaattipyree, sipulit ja valkosipulit. Kypsennä hetki. Lisää juurekset ja jatka kypsentämistä vielä pari minuuttia. Lisää yrtit, pippurit, punaviini, demi glace ja vesi. Nosta pata 150-asteiseen uuniin ja kypsennä sitä kolmisen tuntia, kunnes liha on hyvin mureaa. Nosta pata uunista ja lisää vihreät pavut. Nosta pata liedelle ja kypsennä sitä vielä vartti, jotta pavut kypsyvät.

Tarjoa pata esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja vihreän salaatin kanssa.


2 kommenttia:

Jonna / suolaajahunajaa kirjoitti...

Noin kuvattuna myrsky kuulostaa juuri sopivan tunnelmalliselta - kunhan ei laita nokkaansa ulos.

Selina kirjoitti...

Tuulessa ei meinannut pysyä pystyssä, joten sisätiloissa oli turvallisinta. Olin kaavaillut reipasta ulkoiluviikonloppua, mutta sen sijaan piti nauttia elosta näin.