Jatkan syötävien joululahjojen parissa. Aika monena jouluna läheiseni ovat saaneet lahjaksi tekemääni mysliä. Lahjani linee jo niin ennalta-arvattava, että uskallan kertoa tehneeni sitä myös tänä vuonna.
Yleensä valmistan myslin äitini reseptillä. Mitäpä sitä hyvää ohjetta syyttä suotta muuttelemaan. Äitini paahdettua siemenmysliä on perheessämme syöty jo yli kolmekymmentä vuotta ja sitä voi pitää jo jonkinlaisena perheklassikkona - näin hyvään ei kyllästy ikinä.
Tänä jouluna päätin kuitenkin tuunata reseptiä ja korvasin seesaminsiemenet kookoshiutaleilla. Hasselpähkinöiden lisäksi myslistä löytyy nyt myös manteleita. Perhemyslimme resepti löytyy jo blogiarkistoni kätköistä, mutta tässä tämän joulun variaatio. Aatoksi tätä ehtii valmistaa vielä vaikka purkkikaupalla. Itse tein kymmenen litraa.
8 dl suuria kaurahiutaleita
1,5 dl rouhittuja hasselpähkinöitä
1,5 dl rouhittuja kuorellisia manteleita
2 dl auringonkukansiemeniä
½ dl kiteistä hunajaa
½ dl oliiviöljyä tai kookosöljyä
1 dl kookoshiutaleita tai -lastuja
Sekoita kaikki kuivat aineet kookoshiutaleita lukuunottamatta keskenään kulhossa. Laita öljy ja hunaja kattilaan. Kuumenna hiljaisella lämmöllä, kunnes hunaja on liuennut öljyyn. Kaada hunajaöljy muiden ainesten joukkoon ja sekoita. Levitä seos tasaiseksi matoksi leivinpaperin päälle ja paahda 20-30 minuuttia 170-asteisessa uunissa alla. Kääntele mysliä tarvittaessa paahtamisen aikana, jotta se paahtuu kauttaaltaan tasaisesti. Lisää kookoshiutaleet tai -lastut jäähtyneen myslin joukkoon.
1 kommentti:
Aivan loistava ja herkullinen ohje! Joulupakettiin menossa mutta tietty koe-erä piti tehdä. Itse laitoin paahdettujen pähkinöiden ja hiutaleiden jäähdyttyä havaji-kuivahedelmäsekoitusta, jossa myös kookoskuutioita. Kiitos kun jaoit ohjeen!
Lähetä kommentti